Juhlien jälkeen

 

- Olet mulle autuus

ainutlaatuisin

vierelläsi kuljen minne menetkin

sinä olet minä-

 Hääjuhlat on nyt juhlittu, pariskunta liitetty yhteen kristillisin menoin ja lukuisten ohjeiden kera. Ortodoksisessa vihkiseremoniassa on paljon sellaista viehättävyyttä ja intiimiä tunnelmaa mitä luterilaisessa vastaavassa toimituksessa ei ole. Erityisesti pidin siitä, että juhlakansa oli lähellä vihkiparin ympärillä eikä kaukana penkillä istuen katsomassa morsiamen pukua ja sulhasen kengänpohjia takaapäin. 

Nyt tuijotin sumuisin silmin kaunista paria kasvoihin lähietäisyydeltä ja yritin saada selkoa papin laulaen antamista ohjeista. Seremonia tuntui  kohtalaisen pitkältä, etenkin kun koko tilaisuuden ajan vihkipari ja seurakunta seisoi. 

Korkkarit kirkkoon, niiiin väärä valinta. Olisi pitänyt osata ennakoida. Varpaita kuumotti.

Illan kuluessa ja vaihtuessa yöksi oli suuri osa nuoremmasta juhlakansasta jo jättänyt kenkänsä jalasta ja tanssi sukkasillaan. Rentoa menoa, hyvää ohjelmaa. Mentalisti Noora Karman  ohjelmassa yksi meistä oli avustajana ja yhdestä tempusta väitän päässeemme jyvälle kun sitä myöhemmin pohdittiin. Mutta loput menivät aivan yli ja ohi käsityskyvyn. Monta on ihmeellistä asiaa maailmassa.

Eletään sentään helmikuuta ja kipsuttelin kadulla korkkareissa. Lempeä oli aamuyön tuulenväre Aura- joen rannassa.

Minäkin sain laukun purettua jo kolmantena juhlien jälkeisenä päivänä. Toipuminen ottaa aikansa.

Pakkasaamuna

 

 

 Pakkasaamun aurinko nousi aamukahvin aikoihin. 

Seurasin valoilmiötä äidin asunnon ikkunoista. Ei pahempi paikka asua. Kallavesi avautuu lähes koko komeudessaan neljännestäkin kerroksesta ja mitkä panoramanäkymät ovatkaan talon ylimmästä eli yhdeksännestä kerroksesta! On ollut ilo ihailla maisemaa siltäkin korkeudelta jo kauan kauan sitten kun pihapuut olivat vielä pieniä.

Kotiin päin ajellessa ajatus juoksi erilaisissa maisemissa ja asunnoissa joissa on tullut majailtua. Lista oli kohtalaisen pitkä. Muutettu on lapsuudessa perheen kanssa monta kertaa. Lapsuuden kodista kuten myös kaupungista lähdin parikymppisenä ajatuksella " ei enää koskaan tänne takaisin". Muutamia asuntoja ja asumismuotoja tuli kokeiltua välillä olosuhteidenkin pakosta. Järvi, meri, joki, vesi ylipäänsä on ollut tärkeä elementti viihtymisessä. Nykyisestä asunnostani ei järvi näy, matkaa rantaan on tosin pari ehkä kolmesataa metriä. Mutta siellä se on.

Kummallista miten mieli muuttuu iän myötä. Nyt ei tuntuisi mahdottomalta ajatukselta palata ison veden ääreen sinne mistä maailmaa valloittamaan lähti.

Sinulle on postia

Työmatkaa minulla on kotoa "kustannuspaikalle" kolmisen kilometriä. Ruokatauolla tai muuten päiväsaikaan käyn kotona muutaman kerran vuodessa siinä tapauksessa että matka iltapäivän työkohteeseen tai kokouspaikkaan sivuaa kotikatua. Kuten tänään. 

Rallattelin autossa ja kurvasin kotipihaan samaan aikaan kun postipoika kurvasi postiautollaan postilaatikkoriville. Syrjäsilmällä ja korvalla seurasin kolahtaako minun laatikkoni. Olen kolmas siinä rivissä, ei kuulunut mitään. Mutta sitten postipoika huuteli auton ikkunasta että täällä olis sullekin postia. Ystävällistä antaa postit suoraan käteen.

Valitut Palat on valinnut minut ja olisi taas mahdollisuus voittaa...kaupan mainoslehtisiä pari kappaletta ja sydänkirjekuori!

Hääkutsu!

Helmihäät, ihanaa. Osasin tätä kutsua tosin odottaa mutta nyt selvisi tarkemmat koordinaatit mihin suunnata nenäliinapaketin kanssa. Aion olla eturivissä kyynelöimässä.

Kyynelöin myös silloin kun tämä nykyinen sulho kastettiin. Sylikummina koetin olla pudottamatta häntä kastemaljaan. Se onkin sitten toinen tarina., kuten komisario Palmu sanoo.

Ei stressata

Stressitön viikonvaihde. Onkohan tämä totta ollenkaan? Joulu kurkkii nurkalla, pitäisi touhuta laatikoiden ja pipareiden kanssa posket punaisina ja hikoilla hellan ääressä. 

Moni hikoilee, minä en ota pulttia. En edes pienistä lumitöistä, jotka talven kuluessa alkavat rasittaa. On nimittäin se aika talvesta jolloin lumen viskomista vähän odottaa ja pitää sitä hyvänä tilaisuutena oleilla raittiissa ilmassa. Kunto kohenee sitä mukaa kun lumivallit kasvavat. Juu, ja jo tammikuussa tiuku kilahtaa päässä kun aamulla kahlaa postilaatikolle sankassa lumisateessa. Joka vuosihan tämä on koettu.

Eilen illalla tähdet taivaalla olivat vielä kirkkaasti näkyvissä. Niska kenossa taas katselin tähtikuvioita ja mieleen tuli, että jossain laulussa sanotaan tähtien olevan enkeleiden lyhtyjä. Mukava ajatus.

Vielä pitää viikko ahertaa työssä, sitten nautitaan vapaasta ensi vuoteen saakka.

Ontuva matkalaukku

Marraskuussa olen istunut autossa kuskin paikalla enemmän kuin moneen vuoteen. Säässä kuin säässä.

Velvollisuudet vievät edelleenkin mutta välillä on noustava siiville jaksaakseen.

Muutaman päivän adventtimatka kutsuu ensi viikolla.

Varastosta kannoin pienimmän ja matkan pituuteen nähden sopivimman matkalaukun sisälle.

Mihin ihmeeseen yksi pyörä (vai onko se rulla) oli kadonnut, viime matkalla se tönötti vielä paikoillaan ja palveli moitteetta.

Pengoin varastoa ja hyllyjä. Terävämpi laukun pohjan tarkastelu kirkasti sen tosiasian, ettei pyörää tarvitse sen enempää hakea. En nimittäin tiedä miten sen siihen enää sovittaisikaan, hajonnut oli koko systeemi.

Seuraava matkalaukkukoko on ihan liian kookas ja edellinen koko olematon. Käytättänee kaupassa taikka ystävävättären varastossa.

Ulkona sataa lunta, pihan polku on hävinnyt. Ketään ei liiku pihalla eikä lähitiellä. Tuntuu että olla hyvä aika lähteä maailmalle katsomaan mitä muualla tapahtuu.

Otsalampun valossa

Sienisaalista ei tässä residenssissä ole tarvetta kasvattaa. Purkit ja pussit ovat täynnä kuivattuja sieniä ja ne on tungettu keittiön yläkaappiin. 

Pari kaunista lasipurkillista on jätetty keittiön tasolle näkösälle tarkoituksella. Saavat kaupunkilaisvieraat kysyä että mitähän nuo tummanruskeat erikokoiset huituvat ovat, et sunkaan noita ole tähän ruokaan laittanut. Siitä minä innostuneena kertomaan mitä ovat, mistä ovat kotoisin, vilautan ohimennen yläkaapin sisältöä ja sanon, että eihän noita nyt paljon ole tänä vuonna. Ja kyllä, huituvia on rypistelty ja silputtu lähes joka ruokaan pois lukien hernekeitto. (Sitäpä ei juurikaan täällä keitellä). Samalla tulee esiteltyä sienikirjakokoelma ja ruokaohjeet. Läksijäisiksi halukkaat saavat sienipussin mukaan. Toistaiseksi kaikille on lahjus kelvannut.

Pimeys iskee niskaan niin aikaisin ettei tavallista metsäkävelyä enää arki- iltana voi harrastaa. Katuja pitkin taahaaminen ei vielä sytytä, talven tullen sitäkin ehtii. Metsään mieli tekevi, raittiiseen ilmaan tarkastamaan, tyhjentämään ja hyvästelemään tämän syksyn sienipaikat ennen kuin lumi peittää mättäät. Kätevästi kävi otsalampun valossa!

Saunassa

Kuutamoiltana istun saunassa puoli hämärässä. Hetkeen en ajattele mitään, suljen silmät. Kiuas sihisee lempeästi, tuli äksyilee kiukaan alla. Olipa jonkinlainen operaatio saada tuli syttymään. Mistä lie johtunut tällä kertaa?

Monenlaisia saunarakennuksia tulee mieleen. Talvipakkasella erämökin sauna, jossa lumi tunki nurkista sisään. Telttasauna kesävaelluksella, hyvät löylyt ja tunturipuron raikkaus tuli koetuksi. Melkein itserakennettu savusauna, josta myöhemmin joutui luopumaan. Tynnyrisauna mökkivierailulla ja samanlainen siskon korkeassa piharinteessä. Ja lapsuuden yleinen sauna, jossa kaupunkilaiset kävivät pääasiassa lauantaisin joskus keskiviikkoisinkin. Se oli ennen kuin meidän perhe muutti kerrostaloasuntoon jossa oli kylpyhuone ja amme. Tietysti oli vielä talosauna jonne sai varata oman tunnin saunavuoron.

Yleiseen saunaan mentiin lauantaina hyvissä ajoin ennen Lauantain toivottuja. Naiset ja lapset naisten puolelle, miehet miesten puolelle. Lippuluukun täti myi pilsneriä, limsaa ja höyrymakkaraa. Limsaa ei saanut joka lauantai.

Saunassa oli valtava kiuas ja parvi. Pulleva ja puhelias saunottaja rouva huolehti löylyn heitosta. Pesijältä oli mahdollisuus ostaa pesu jos ei itse viitsinyt selkäänsä pestä.

Talvella saunan jälkeen puettiin huolellisesti kotimatkaa varten. Potkukelkalla matkattiin usein kun teitä ei pahemmin hiekoiteltu. Kotona musiikki soi radiosta, aikuisten kahvi tuoksui. Lapset saivat aamulla leivottua pullaa maidon tai kaakaon kanssa. Oli levollinen lauantai- ilta.

Viime hetkellä

Raahasin talvirenkaat varastosta odottamaan huomista renkaanvaihtoa.

Ahkeroin pikkuisella pihallani ja tyhjensin viimeisetkin kukkaruukut paleltuneista kukista ja ravinteista loppuunimetystä mullasta ja haravoin. Leikkasin ruusupuskan maan tasalle. Kasvaa keväällä jos kasvaa. Sain piikkejä sormiin vaikka oli työhanskat kädessä.

Viimeistä lehtikuormaa kipatessa metsän reunaan alkoi taivaalta tihuuttaa valkoisia hiutaleita. Naapuri kutsui kahville. Ulkona lumisade sakeni, pöydällä paloi iltapäivän harmaudessa kynttilä ja kahvi oli kaadettu Paratiisi- kuppeihin.

Sunnuntaina sataa

Päivän harmaus, vesisade, lievä väsymys ja puhdas laiskuus- yhdistelmä piti minut sisätiloissa valoisan ajan.

Sohva veti puoleensa kuten myös ne jääkaappiin säilötyt herkut, joita vieraat eivät jaksaneet syödä.

Päiväunet otin eilen siivotussa makuuhuoneessa. Alakuloa lietsoin suremalla sitä, että kaikki läheiset ovat muualla kuin täällä.
Isänpäiväajatus lähti kohti tähtisumua ja sytytin jo päivällä kynttilät ulkolyhtyihin.

Illan lähestyessä aloin virota ja lähdin kävelylle. Ulkona satoi, jos mahdollista, enemmän kuin päivällä. Sateenvarjon alla tein pitkän kierroksen. Niin pieni ja tuttu tämä pikku kaupunki asukkaineen on, että jo kaukaa tunnistan kävelytyylistä kuka on tulossa vastaan.
Tänään erehdyin kerran, tervehdin ja  vastaantulija nyökkäsi hämmästyneenä. Emme tunteneet toisiamme mutta eipä tuosta tervehdyksestä haittaakaan ollut.

Ei ole lunta mutta glögiä on

Glögiä aloin maistella jo viikkokausia sitten. Kokeilussa on ollut niin valkoista kuin punaistakin lajia ja kaikki ilman rusinoita ja mantelisilppua. Ne voi syödä erikseen. Sama juttu kuin simassa, siinäkään eivät rusinat tunnu mukavilta. Glögissä ne eivät sentään ehdi turvota.

Kaupan, sen nelikirjaimisen, hyllyiltä olen hakenut mustikka,-viski,.-tuike,- manteli,- hehku,- blossa ym.glögejä. Niin olihan joukossa Herrgårds Glögg, jota ostin kauniin etiketin vuoksi. Makukin menetteli. Viskiglögiä en aio enää koskaan ostaa enkä maistaa. Minun makuuni se oli kamalaa. Juomatta jää, viskin ystävät tervetuloa, minä tarjoan.

Pisimmän korren veti Loimu. Tänä vuonna glögi on valutettu punaruskealle vivahtavaan vuosikertapulloon. Aineksiksi on poimittu mesimarjoja ja juoma on tietenkin maustettu perinteisin maustein. Valmistaja on Lignell& Piispanen, 160v vanha perheyritys Kuopiosta. 

Vesisadetta, tuulista säätä ja lämpöasteita on luvassa viikonlopuksi. Kynttilät sytytän palamaan joka puolelle, varhain aamulla lähden viemään kynttilät sukuhaudoille. Varhain siksi, että matkaa on parisataa kilometriä. Tuleepa siinä samalla sukuloitua.

Älä lumi sula

Mieluummin maa valkoisena kuin synkän sohjoisena ja pimeänä. Talvi ei yllättänyt minua, talvirenkaat vaihtuivat autoon nappiaikaan. Talvitakit ripustautuivat eteiseen ja kengät asettuivat naulakon alle. Täydellinen ajoitus sanoisin.

Sen sijaan kukkasipulit jäivät pussiin terassin nurkkaan. Joka päivä ajattelin, että ehtiihän sitä vielä. En ehtinyt.

Onpahan myyrillä vähemmän tuhottavaa, jos uskaltavat enää tälle tontille tulla. Se inisevä ja värisevä syyspuolella ostettu myyränkarkotin vikisee vieläkin hangen alla. Ehkä kiskon sen sieltä talteen ennenkuin patterit loppuvat. Ehkä en.

Näppylöitä

Vuorokausi poissa kotoa, aika sopiva aika. Kaikkea ehtii kun vaan lähtee ja tekee. Irtiotolla halusin ehkäistä sieluun syntymästä näppylöitä ja siirtää pään sisällä rullaavia ajatuksia toisille raiteille.

Pakkasessa sormet kalikoina kuvasin nopeasti virtaavaa vettä. Häikäisevän kaunista maisemaa joka puolella.

Illalla huomasin, että näppylöitä on oikeasti siellä täällä ympäri kehoa. Eivät näköjään sieluun saakka sitten päässeet. Kukin stressaa tyylillään.

Täytetyillä tortilloilla ja sopivalla määrällä, itä- suomalaisesta panimosta kotoisin olevaa mallasjuomaa, nauttimalla stressi ja tykytys vähitellen haihtui. Ja näppylät kanssa aamuun mennessä.

Matkasta uuvahtaneena en jaksanut enää uusia näppylöitä kehitellä. Olisihan sitä jotain syytä saattanut ollakin. Nimittäin asunnon lämpötila oli laskenut alle kahteenkymmeneen, kumma juttu. Sitä se tekee, kun kodin valo ja lämpö on hetken poissa, öhöm. Esikot olivat päättäneet päivänsä, nuokkuivat vetelinä pitkin pöytää.

Ja se perjantaijytkyn aiheuttanut vitriinin hylly oli lopullisesti pudonnut viimeisiltä kannakkeiltaan. Onneksi jääkaapissa oli vielä mallasjuomaa.

Yritän ottaa rennosti.

Mitä yhteistä on lepakolla ja imurilla?

Alkuillasta huristelin imurilla pölypallerot nurkista. Olen hankkinut hypersuperultrahiljaisen ja huipputehokkaan punakantisen pölynimurin, taisi olla yli vuosi sitten. Maksoikin mielestäni paljon. No, vaihdoin pölypussin ja tyrkkäsin kannen kiinni. Kerran ja toisen ja kolmannenkin. Ei mennyt.
Kansi vaan repsotti ja virnisteli kuin lepakko kauppahallin ovessa ( kuten kuvassa näkyy ). Tutkailin sulkemismekanismia ja totesin siinä olevan lapsellinen muovinen lärpykkä, joka ei enää suostunut yhteistyöhön.
Minua on petetty! Kallis vehje, tähänkö tämä yhteiselo jää? Teippaanko kannen jeesus- teipillä, väännänkö rautalankaa ympärille vai ottaisinko runsaista pitsinauhavarastoistani jonkun väriin sointuvan nauhan ja rusetoisin sen kannen kiinnikkeeksi? Pienestä on hyvän tuulen menetys kiinni. Takuuaikakin on mennyt umpeen. Ja vaikka ei olisikaan, luulen, että kuittia ei löydy. Rumia sanoja tuli mieleen.

Tänä iltana taivaalla pitäisi leiskua revontulet. Kirkas taivas, pakkasta, aurinko myrskyää.

Hetken olin aikeissa mennä pihalle taivaisiin tuijottamaan, mutta kun minä mieleni niin pahoitin imuriepisodista keitin teetä ja päätin jäädä sohvaan hautomaan ratkaisua.

Täältä voi taivaankannen näytelmää katsoa mukavasti lämpimässä. Tietysti live- esitys olisi aina parempi, mutta..

Tänään tiistaina

Tänään sai ajella läpi postikorttimaiseman.
Talvieloa olen moittinut, mutta pakko myöntää, että kaunista oli. Jos en aiemmin ole maininnut niin pidän autolla ajamisesta. Etenkin jos joku maksaa menoveden. Tänään maksoi joku muu eli työnantaja.
Maisemista ja mukavista ajatuksista voimaantuneena kiirehdin ystävättären kanssa ostoksille. Tehtaan myymälään kutsutuille oli tarjolla pientä purtavaa ja viiniä. Niitä siis ensin kynttiläkruunun alla ja sitten vaateosastolle.
Liikkeellä olimme jalkaisin ja kiristyvään pakkaseen olimme järkevästi varustautuneet kerrospukeutumisella. Huonoksi valinnaksi osottautui siinä vaiheessa kun piti vaatteita sovitella. Hyväksi valinnaksi kotiin päin kävellessä.

Talvisukissa

Pakotin itseni iltapäivällä ulkoilemaan. Ihan vähän vaan. Liian kylmää minulle. Koiraystävä oli puettu talvitakkiin ja talvisukkiin. Aika hellyttävän näköistä. Mamman kutomat siniset talvisukat kiinnitettynä napillisilla sukkanauhoilla. Kyllä sopi tassutella.

Täällä kotona makuuhuoneen matala vitriinikaappi ja keittiön hyllykkö ovat vaihtaneet paikkaa. Laatikollinen astioita on pakattu kierrätettäviksi, ison kirjaläjän loppusijoituspaikka jää vielä mietinnän alle. Minne sijoitetaan vai laitetaanko kokonaan menemään. Silppuriin päätyi iso osa taakse jäänyttä tosite- kuitti- ja ym. paperielämää. Jotenkin helpotti päästää vanhasta irti.

Mutta vielä riittää hamsterilla puuhaa tulevinakin pakkaspäivinä.

Lomasilla

Vähän erilaista tienpäälläkuvaa kuin tuossa aiemmassa työmatkakuvassa. Nyt pakkaskeli, huurteiset puut ja ison osan matkaa pumpulinen pakkassumu. Täysikuukin oli, joka ei muuten vaikuttanut omiin nukkumisiini tällä kierroksella himpun vertaa. Joskus on valvottanut. Olisiko ollut tahdon asiasta kyse kun päätin vaan nipistää silmät kiinni, pitää ne kiinni ja pysyä siellä sängyssä peiton alla. Turhaa mennä ikkunasta tirkkimään ja ihmettelemään. Oikeat kuuhullut saattavat tässä vaiheessa tietävän näköisinä hymähdellä. Ihan kaikessa rauhassa. Näin tällä kertaa. Seuraavan täysikuun aikaan ehkä nukun ehkä en. Tällä lomasella pitää jaksaa taas seuraavaan.

Pyrypäivä

Näyttää pahasti siltä, että potkukelkalle on sittenkin käyttöä tänä talvena. Kieltämättä hiljaa toivoin jo, että lumentulo olisi peruutettu kokonaan. Kuin uhallakin valkoista on mättänyt taivaasta koko päivän ja runsaasti. Pakko vaan alistua ja kaivaa eteisen koreista sopivaa päänpeittoa ja lapasia. Sitten lumitöihin.

Auto poloinen oli säälittävän näköinen työpaikan parkissa. Ei paljon pohjaväriä näkynyt, pelkkää valkoista, joka oli tuulen voimalla liimautunut peltiin kiinni. Vein raukan sulamaan marketin parkkihalliin ja kipaisin odotellessa hakemaan ruoka- aineksia.

Joissakin lehdissä on hehkuteltu erilaisilla sydänkuvioilla, joita on saatu ikään kuin vahingossa ja tiedostamatta aikaiseksi.

Osataan sitä täälläkin. Itse en tosin tehnyt muuta kuin annoin auton sulaa ja jossain sulamisvaiheessa konepellillä oli tälläiset kuviot. Kyllä ne ihan selvästi muistuttavat sydämiä. Taikka piparkakkua.

Mieluummin kuvittelen ne sydämiksi.

Uutta Vuotta!

Uuden Vuoden räiske on alkanut jo aikoja sitten. Ja jatkuu vielä useita tunteja.
Tein itselleni gourmet- ruokaa. Suppilovahverokeittoa höystettynä ripauksella sinihomejuustoa ja foccaciaa, leipää ilman aurinkokuivattuja tomaatteja ja oliiveja ( niitä kuulemma kuuluu olla ), koska kummastakaan en pidä. Yrttejä sekoitin joukkoon sitäkin enemmän. Ystäväni sanoo, että kaikki ruoka, johon on aikaa ja hyviä raaka- aineita uhrattu, on gourmeeta. Ei siis tarvitse olla huippukokki eikä tipertää taiteellisia pikkuannoksia. Tämänpäiväinen täytti kriteerit. Minulla oli siis gourmeeta pöydässä. Ja vaikka itse sanonkin niin oli pehmeää, notkeaa ja täyteläistä keittoa. Kerma sen tekee, oikea kerma eikä mikään kevytversio.

Sydämellistä vuotta 2012!

Tuulensuojaan

Tuulikävelyllä hiukan ennen ison tuulen puhaltamista. Lumen ja jään rippeet aallokko oli pyyhkäissyt rantakivikkoon ja aurinko vilkutteli surullisesti metsän rajassa. Oikeina talvina tällä järvellä luistellaan ja hiihdellään jo tähän aikaan vuodesta. Ei näytä aallokko hyytyvän vähään aikaan.

Kotiin tultua tuuli yltyi ja rymisteli terassin puoleiselta sivulta kukkalaatikot huitsin hiiteen. Syrjäsilmällä ehdin nähdä kun kanerva+ murattiasetelma otti korkeutta ja katosi johonkin. Puista tuulen ravistamat oksat kopsahtelivat ikävästi terassille ja osittain ikkunoihin. Rikki ei tietääkseni mennyt mitään, paitsi ehkä jotkut kukkaruukut. Niillä ei niin väliä ole. Aamulla ne vahingot sitten näkee. Ja pientä on, tuskin mainitsemisen arvoista verrattuna sattuneisiin tosivahinkoihin.

Ennen sähkökatkoa ehdin keitellä kuumat kaakaot.