Juhlien jälkeen

 

- Olet mulle autuus

ainutlaatuisin

vierelläsi kuljen minne menetkin

sinä olet minä-

 Hääjuhlat on nyt juhlittu, pariskunta liitetty yhteen kristillisin menoin ja lukuisten ohjeiden kera. Ortodoksisessa vihkiseremoniassa on paljon sellaista viehättävyyttä ja intiimiä tunnelmaa mitä luterilaisessa vastaavassa toimituksessa ei ole. Erityisesti pidin siitä, että juhlakansa oli lähellä vihkiparin ympärillä eikä kaukana penkillä istuen katsomassa morsiamen pukua ja sulhasen kengänpohjia takaapäin. 

Nyt tuijotin sumuisin silmin kaunista paria kasvoihin lähietäisyydeltä ja yritin saada selkoa papin laulaen antamista ohjeista. Seremonia tuntui  kohtalaisen pitkältä, etenkin kun koko tilaisuuden ajan vihkipari ja seurakunta seisoi. 

Korkkarit kirkkoon, niiiin väärä valinta. Olisi pitänyt osata ennakoida. Varpaita kuumotti.

Illan kuluessa ja vaihtuessa yöksi oli suuri osa nuoremmasta juhlakansasta jo jättänyt kenkänsä jalasta ja tanssi sukkasillaan. Rentoa menoa, hyvää ohjelmaa. Mentalisti Noora Karman  ohjelmassa yksi meistä oli avustajana ja yhdestä tempusta väitän päässeemme jyvälle kun sitä myöhemmin pohdittiin. Mutta loput menivät aivan yli ja ohi käsityskyvyn. Monta on ihmeellistä asiaa maailmassa.

Eletään sentään helmikuuta ja kipsuttelin kadulla korkkareissa. Lempeä oli aamuyön tuulenväre Aura- joen rannassa.

Minäkin sain laukun purettua jo kolmantena juhlien jälkeisenä päivänä. Toipuminen ottaa aikansa.

Karttatyyny

 Yhden asteen pakkasessa ja tuimassa tuulessa uhmasin luonnon voimia ja ulkoilin Kallaveden jäällä. Oli siellä paljon muitakin liikkeellä jalan, suksilla ja luistimin. Jäärata kiersi saarien ympäri pisimmillään viiden kilometrin matkan. Lyhyempiäkin reittejä oli. Parin viikon päästä on Ice Maraton, toivottavasti jää olisi silloin paremmassa kunnossa kuin nyt. Kovasti oli ainakin luistimille vaarallisen näköisiä ja tuntuisia röpelöisiä paikkoja.

Vasikkasaaren kupeessa oli laavu ja siellä makkaratulet ja pannukahvit. Tuoksui keväälle.

Kauppahallissa poikkean aina kaupungissa käydessä. Joskus vaan kävelen yhdestä päädystä sisään ja toisesta ulos nuuhkien leipomotuoksuja ja silmäillen ympärille. Joskus poikkean kahville. Nyt kahvia juodessa huomioni kiinnittyi ikkunalaudoille aseteltuihin esineisiin. Karttatyyny lähti sitten mukaani. Mukavahan tuosta on etsiä entisiä asuinsijojaan, sormella siloitella katuja ja muistella niiden nimiä.

Joku kotiseutukaipuu näyttää iskeneen kyntensä minuun. Meneeköhän se ohi kun oikein päätään lepuuttaa tuon tyynyn päällä vai tarttuuko pahemmaksi?

Puuteripilvi ja ristipistoja

Pikkutyttönä sain joskus tupsutella poskille ja nenänpäähän jauhepuuteria. Sitä oli pienessä  kolmiomaisessa ruusurasiassa äidin pöydällä. Puuterihuiskuja oli kaksi, toisessa oli varsi ja toisessa ei. Pieni puuteripilvi pöllähti ilmoille heti kun rasian kannen nosti. Hienonhienoa puuterisumua leijaili pöydän pinnalle. Tuoksu oli minusta aivan erikoisen ihana.

Sinisessä kauniissa posliinikulhossa äiti säilytti joitakin korujaan. Niitäkin sai kokeilla silloin kun leikittiin hienoa rouvaa.

Vohvelikankainen pyyheliina on pehmeäksi käytetty. Pesty hellan kulmalla pesuvadissa kun pesukonetta ei vielä ollut. Eikä tullut hanasta kuumaa vettäkään. Hellalla oli jatkuvasti vesikattila kuumenemassa.

Pyyheliinaan on isäni ristipistoilla kirjonut nimeni, kuten myös vohvelikankaiseen ruokalappuun. Kirjontatyöhön hän ryhtyi heti kun selvisi että tyttö tuli. 

Äitini pakkasi nämä mukaani viime käynnilläni. Vähän yritin estellä, mutta turhaan. Päätös oli tehty eikä minulla ollut siihen mitään sanomista.

Rasiassa on vielä haalea puuterin tuoksu, pyyhe tuntuu suloisen pehmeältä poskea vasten. Siniseen kulhoon asettelen sormukseni ja kulhon laitan yöpöydälle.