Stressin karkotusta

Päiväkahvit korvapuustilla nautin pihalla. Siellähän on tullut oltua lähes koko päivä. Kesäharrastukseni on  jälleen alkamassa eli tuijottaminen ja nyppiminen virittyivät suvitaajuudelle. Nyppimistä ei nyt varsinaisesti vielä ole, mutta tuijottaminen sujui jo mallikkaasti vuosien tuomalla kokemuksella. Kaikenlaista hiipukkaa näyttää tiluksilla nousevan. On ihan tuntemattoman näköisiäkin, kai minä joitain itselleni oudompia tuikin maahan loppusyksyn pimeinä iltoina.

Laventelin toin kauppareissulta tuoksumaan keittiön pöydälle. Laventeli kuulemma karkottaa kirvoja ja muita tuhohyönteisiä. Toivottavasti se tehoaa myös muurahaisiin, joista en lukuisista yrityksistä ja eri menetelmistä huolimatta ole onnistunut pääsemään eroon. Tuttua on liinavaatteiden hajustaminen laventelipussukalla ja tiesin siitä valmistettavan rohdoksia mm. unettomuuteen, kohonneeseen verenpaineeseen, stressiin. Jälkimmäistä vaivaa on ilmassa. Rohdosta en aio valmistaa, mutta voin nuuhkia yrttiä ja toivoa parasta.

Waiting for the summer

Pitää malttaa odottaa. Havupuut ovat vielä hupussa, terassit tyhjillään. Olisiko tyhjyys johtunut arkiajasta ja noin keskipäivästä, jolloin suurin osa kunnon kansalaisista yleensä hikoilee työpaikoillaan. Mutta veikkaan, että täyttä on alkuviikosta, vaikka sataisi jääpuikkoja. Silloinkin voi tietysti hikoiluttaa.

Poissaollessani oma takaterassi oli ilmaantunut isolta alalta näkyviin. Innostuin asiasta siinä määrin, että pikaisen vaatteenvaihdon jälkeen tartuin lumilapioon ja aloin hajottaa lumikasaa nurmikon reunalta.

Hullua touhua. 

Ensin koko talven olen naama mutrussa kasannut lunta sinne pihan reunoille kasoihin ja nyt iloisin ilmein levitin sitä takaisin. Kävihän se liikunnasta. Lämpötila seinän vierustalla oli +17, melkein kesäinen lukema.

Vilkaisin naapuripihoille, joilla lunta näytti olevan vielä runsaasti. Tunsin suurta tyytyväisyyttä toimiini. Grillin voi virittää käyttökuntoon, pöydän ja tuolit paikoilleen. Orvokit minulla jo onkin. Ja juomat.

Kyllä nyt laulattaa ja hymyilyttää, katsotaan miten pitkälle tämä fiilis kantaa.

Waiting for the summer

We`ll be laughing, we`ll be dancing

Nothing more to say

It`s a beautiful day, la la laa

Matkalla

Pari päivää arkea piilossa tekee ihmeitä. Henki kulkee taas paremmin. Mukava oli katsella kahvilan ikkunalasin läpi omassa arjessaan kiirehtiviä ihmisiä ja mielikuvitella kuka kukin on, menossa vai tulossa. Mistä ja minne. 

Minä vaan join kahvia, kuuntelin mieluisaa musiikkia ja selailin laiskasti 70- luvun sisustuslehteä. Niitä oli luettavaksi tarjolla matkalaukussa ovipielessä. Oli lämmintä. Kiertelin takki auki kiireettä kaupungin puistoissa ja nuuhkin kevättä. Seuraavalla matkalla tässäkin kaupungissa on jo kesä.

Viideltä saunaan

.

Piiitkästä aikaa ystävän kanssa päivitettiin elämän tärkeitä tapahtumia. 

Siis töissä  sitä ja tätä, talvirenkaat on edelleen varastossa, tarttis hakea, lumet saisivat sulaa takapihalta, minkälainen kukkapenkki olisi paras laittaa ja  mitä siihen laitetaan, ollako vappuna ihan vaan kotona ( no varmasti ollaan ja luultavimmin perä pystyssä siellä kumpikin omalla takapihallaan ellei lunta sada ) koska on kesälomat, mitä muille kuuluu ja muuta mielenkiintoista. Valokuvat katsottiin, tuoreet ja muistelun vallassa niitä vanhempiakin. Siinä ohessa saunottiin kuten lauantaisin hyvissä ajoin kuuluu ja syötiin. Broileriruokaa ja salaatia. Kuvissa jälkiruokaosastoa.

Tarpeeseen tuli, enkä nyt tarkoita ruokaa.. 

Salin puolella

 Puoliltapäivin nälkä juoksutti minua sankassa lumiräntäsateessa kohti Kaken baaria. Kengät kastuivat kun mahdollisuuksia väistellä kookkaita lätäköitä kylän raitilla ei ollut. Isoa lammikkoa koko pääväylä.

Sen verran vakioviikkokävijä jo olen, että minulle annettiin euro alennusta annoksesta. Vau!

Ruskea kastike maistui mummolalle, ruoka oli kuumaa, maukasta ja tällä kertaa yllärinä herne- maissi- paprikaa ripaus lautasen reunalla. Oli ainakin väri- iloa, en sitä sekoitusta erityisemmin himoitse.

Emäntä, rouva Kake, toi tarjottimella ruuan salin puolelle. 

Siellä aterioivat kunnanviraston työntekijät, taisin aiemminkin jo mainita. Muut hörppivät kahvinsa ja lusikoivat ruokansa pitkässä pöydässä karvalakkipuolella.

Tarjottimen kera sain selattavaksi uuden Kotilieden. Rouva Kaken mielestä näytin siltä, että saattaisin haluta silmäillä kyseistä lehteä. 

Söin, selasin lehteä ja kuuntelin mielenkiintoisia keskusteluja pitkän pöydän puolelta. Kanssasyöjäni kuunteli myös ja totesi, ettei täällä puolella kukaan noin hyviä juttuja kerro. Ollaan niin virkaihmisiä että puhutaan lähinnä ilmoista, kauppakäynnistä, jotain neutraalia juttua mm. lasten harrastuksista ja siitä, että olipa hyvä kun ei vaihdettu vielä kesärenkaita. 

Ei muuten ole jukeboxia Kaken baarissa.

Pientä (pinta) remonttiako tulossa?

Lievästi on mielenrauhani nyt järkkynyt.

Joskus joudun yltiöpäisen toimeliaisuuden valtaan ja rupean sellaiseen askareeseen johon ei voimat eikä aina ällikään tunnu riittävän. Joku hemmetin energiapiikki ajoi minua meisselit ynnä mut työkalut tanassa keittiön kaappien kimppuun. Siis oikeastaan vain kiinni maustekaapin ruuveihin. 

Kaapin alapuolella hellan päällä on tietenkin liesituuletin, jonka ääntä olen pitänyt häiritsevän kovana ja puhdistamisesta huolimatta olen epäillyt tehoakin. Piti sitten katsoa mikä mättää. Ruuvit oli väännetty niin upoksiin, että sain tehdä tosissani työtä niiden irrottamiseksi. Mutta kas, irtosivat lopulta ja meinasi kaappi tulla syliin. Sitten katsomaan miten tuuletin on kiinni ja irrottelemaan.

Ilmastointiputki ( vai miksi sitä tötteröä kutsutaankaan )törötti kohti yläilmoja ja sylkäisi sisuksistaan kasan männynneulasia ja kohtalaisen määrän eristevillaa. Näytti oksennukselta.

Siivoilin siinä jälkiä ja samalla suunnittelin meneväni heti huomenissa ostamaan uuden liesituulettimen. Hiljaisemman.

Varsinainen järkytys tupsahti sieltä putkesta jonkin ajan päästä. Taisin huutaakin. Lintuhan se siinä sätki. Hyi olkoon. Siis elossa vielä. Mutta ei kauan.

Tuli salamana mieleen piispa Riekkinen ja astma, johon hän virka- asunnossaan sairastui ja syyksi lehdistö kertoi ilmastointikanavaan kuolleet tipuset. Minullakin tuntui henkeä ahdistavan heti. Mitä sieltä tuutista vielä tippuisikaan?

Yörauhan turvaamiseksi kiedoin tuutin pään muoviin ja sidoin tiukasti kiinni ilmastointiteipillä. 

Piti tämäkin maanantain koettelemus kertoa. Se helpottaa.

Koetan rauhoittua, katson elokuvaa, jonka olen useammin kuin kerran nähnyt ja mainostauoilla lepuutan silmiä tuijottamalla kevään ensimmäistä tuoksuvaa orvokkikoria.

Lattiatasolla

Mukamas kiireisen elämän, arki- ja pyhäahdistuksen, väsymyksen, potutuksen ja ajoittain päättömän menon vastapainoksi on hyvä ottaa tuntumaa toisenlaiseen todellisuuteen ja laskeutua lattiatasolle. 

Jännitystä riittää alaikäisille suunnatussa jännitysteoksessa Karhut karkuteillä. Kirjassa on paljon kuvia, sopivasti kerrontaa, paksut sivut pureskella ja onnellinen loppu. Kirjan voi selata ja kuolata useampaan kertaan juonen käänteiden ja lukunautinnon siitä kummemmin kärsimättä.

Kuvista on päälukija rajattu pois, toista käsivartta lukuunottamatta, syystä joka tuli mainittua kurkkuviipalepostauksessa mennä viikolla. Pääkuolaaja ja sivunpurija poseeraa mielellään kuvissa eikä hänen silmiään taikka muutakaan osaa tarvitse rajata pois. Kurkkua hän arvattavasti käyttää vain sisäisesti. Muunlaiseen ei ole tarvetta.

Hyvä ostos

Nanny Still suunnitteli Hackmanille Colorina aterinsarjan, joka oli sitten tuotannossa  vv. 1970- 1973.

Ajan hengen mukaisesti väreinä oli punainen, vihreä, sininen ja oranssi. Saattoi olla muitakin. 

Oransseja aterimia minulla on  laatikossa ja viikottain niitä käytänkin. Rumiksi näitä joku moittii ja varmaan niin onkin. Itse olen kovasti mieltynyt virkistävään väriin, 70- luvun pyöryläkuvioon ja hyvään käsituntumaan.

Arvossaan tuntuvat nykyisin olevan kuten monet muutkin designaterimet. Parinkympin paikkeilla kappale.

Paikallisella kirpputorilla poikkesin asiointimatkalla ja huomasin minigrip- pussiin pakatut aterimet." Retroa" luki pussin hintalapussa. Pussiin oli aseteltu muutamia pieniä leikkelehaarukoita ja kaksi colorina- haarukkaa ja veitsi. Hyvässä kunnossa, ei naarmuja, tuskin käytettyjä. Hintana 1.30€. Toistan 1 euro, kolmekymmentä senttiä. Eipä ollut asiantuntevaa tietoa myyjällä. Minun onneni, sain täydennystä.

Arki alkaa kurkkuviipaleilla

Lian monta pyhäpäivää alkoi tuntua ruodossa. Liikaa syötävää ja juotavaa olin varannut kaappiin. Kukaan ei käskenyt kaikkea syömään. Söin ja join ihan käskemättä. 

Varhaisheränneenä tänä aamuna ja peiliin katsottuani ymmärsin mm. tuorekurkun sekä sisäisen että ulkoisen merkityksen. Siis lisää vihreää lautaselle, ylimääräiset kurkkuviipaleet silmien päälle ja sohvalle joksikin aikaa huokailemaan. Saman asian taitaisi ajaa ylimääräisestä nesteestä puristetut kylmät teepussit mikäli kurkku olisi loppu. Naistenlehdissä suositellaan myös jääkaapissa/pakasteessa yöpyneitä ruokalusikoita. Jälkimmäinen tuntuu minusta vastenmieliseltä. Otin kurkkuviipaleet. Myöhemmin kävelin reipasta vauhtia ylläpitäen pitkähkön lenkin, tuntui hyvältä.  Kotiin päästyä oli pikaista asiaa toiletin puolelle.

Iltapäivällä poseerasin valokuvissa kummilapsen kanssa. Kamerassa oli varmasti vääränlaiset asetukset tai kuvaaja ei osannut hommaansa koska silmäni olivat kaikesta nähdystä vaivasta huolimatta epävalokuvaukselliset. Kummilapsi oli erittäin sirkeäsilmäinen ja kuvauksellinen. Onneksi kuvia voi rajata. Ei ennenvanhaankaan kaikissa kuvissa kaikkien kuvattavien päitä aina saatu mahtumaan mukaan.

Pyhästi ulkona

Monta tuntia ulkona tänään. Hitaasti edeten, ympäristöä tarkkaillen. Jäällä uskaltaa vielä liikkua, suksilla ja jalan. Hanki kantaa. Järveähän tällä seudulla riittää. Jäällä liikkuessa kuulee hangen humahtelua ja kevyttä ritinää. Kotikylä näyttää tutulta mutta erilaiselta jäältä katsottuna. 

Aurinko lämmittää ja tekee mieli jäädä rannalle istuskelemaan. Satamakioski ei ole valitettavasti auki, valmisteluja kyllä tehdään jo.

Pappilan rannassa mato- onget odottavat tarttuvia käsiä, matoja ja vapaata vettä. Ei tässä enää niin pitkä aika siihen ole.

Kotona katson eteisessä lojuvaa kenkäkasaa. Kuudet talviset saappaat. Arvon kolmet niistä siirrettäväksi varastoon, samoin kolme takkia saa lähteä. Lapaset ja huivit saavat vielä armon pelkästään sen vuoksi että en viitsi tänään. On sentään pyhä ja  muistan äidin opetukset. 

Ulkona kuitenkin jatkan ( ulkopuuhastelu ei tunnu jostain syystä niin tuomittavalta ) vielä hetken laiskaa järjestelyä. Heitän karisevat kanervat tykösomisteineen pois ja vihdoinkin ( piti tapahtua jo syksyllä ) vanha jonkin verran homeinen aurinkovarjo tapasi kohtalonsa. Saha soimaan, varjo palasiksi ja roskiin.

Sohvailua ruuan, juoman ja elokuvan parissa loppuilta. Taitaa tulla vieraitakin. Kyllä tänne sohvalle mahtuu.

Pupu etuajassa

Pitkäperjantai on sellainen kuin se aina on ollut. Muistan kyllä jonkun poikkeuksenkin.

Hengellinen puoli ei juuri nyt ole päällimmäisenä, arkisesti teen ruokaa, kuuntelen renkutuksia radiosta ja levyltä. Siivoan lehtilaatikon. Käyn ulkoilemassa päiväunien jälkeen. Jatkan sekalaisen musiikin kuuntelua, luen.

Eilen aamulla työpöydällä odotti yllätys, joka nostatti suupielet väkisinkin ylöspäin. Pääsiäispupu oli pomppinut yön aikana huoneesta toiseen ja jättänyt makean muiston käynnistään. Kiitos pupu vaikka olitkin etuajassa.

Jäljillä

Aamulla vauhdissa ohimennen silmäni rekisteröivät joutsenet siellä mihin niiden olin odottanut palaavan. En ehtinyt pysähtyä, olin myöhässä. Pari minuuttia sinne tänne, olisin voinut edes hidastaa, mutta takaraivossa takoi velvollisuus saapua työmaalle siihen aikaan mikä säädetty on.

Päivän päätyttyä kiire oli jäänyt ja toiveikkaasti pysähdyin sillalle tiirailemaan sulaan veteen. Ei mitään, ei ketään. Paitsi kaukana jäällä kylläkin kökötti pilkkimies hievahtamatta jakkaraltaan, keskittyneenä.

Mutta jäljet sulan reunalla  paljastivat joutsenpariskunnan olleen paikalla. Ja tännehän ne varmasti palaavat.

Kaken baari

Noutopöytiin tottunut ruokailija hämmästelee pienen paikkakunnan huoltoaseman baarin maukasta kotiruokaa ja saamaansa palvelua. 

Huoltoaseman ulkokuori ei paljoa lupaile ja sisään astuessa huomaa sujahtaneensa suoraan 1970- luvulle. Sankkana leijuva tupakansavu tosin puuttuu, mutta sen voi helposti kuvitella.

Ruokatilaus otetaan vastaan, rahastetaan ( erittäin kohtuullisesti ) ja luvataan ruoka pöytään tuossa tuokiossa.

Näin myös tapahtuu. Edessä on kunnon annos lihapyöryköitä, perunoita, ruskeaa kastiketta ja lautasen reunalla salaatintapaista virkistykseksi. Ruoka on kuumaa, se on hyvä. Ja maukasta, vielä parempi. Ei häivääkään eineksistä, kaikki on tehty alusta pitäen itse.

Ruokailuseurana on kunnantalon rouvia ja neitejä, kuljetusliikkeen kuskeja, sähkömiehiä, ylipäänsä miehiä erilaisista työpaikoista haalareissaan ja lippalakeissaan.

Työpaikaltani on tänne matkaa parisataa metriä. Eväslinjalla en viitsi olla, vaan aion liittyä kanta- asiakkaaksi Kaken baariin. Sinne voi näes avata ruokatilin.

Mutta oliko siellä jukeboxi?? Jos on niin toivon levyvalikoimankin olevan sieltä 70- luvulta. Seuraavana työtiistaina se selviää. 

Häikäisee

 

 Ihana, aurinkoinen kävelyretki. Musiikki soi nappuloista korvissa ja mieli oli korkealla, askel musiikin tahtiin. Tuli hiki. 

Matkalla tapasin koiraystäväni, joka tarkkaili elämänmenoa pienen matkan päässä kotoaan. Tervehti minua iloisesti, haukahteli ja lähti viipottamaan kotia kohti. Kääntyi välillä katsomaan, palasi vierelleni varmistaen, että tulen perässä. Kotipihalla paistateltiin päivää hetken yhdessä. Häikäisi kovasti. Minulla oli aurinkolasit, joita hangella istuskelija selvästi kadehti.

Isäntäväen kanssa vaihdoin pikaisia kuulumisia ja jatkoin askeltamista kohti omaa kotikoloa. Kameran kaivelin taskusta muutaman kerran matkan varrella ikuistaakseni huhtikuun maisemaa, vanhoja taloja ja portteja. Etenkin portit kuuluvat suosikkeihini.

Tuntemattomasta syystä en onnistunut liittämään tähän muita kuvia kuin tuon potretin silmiään siristelevästä nelijalkaisesta. 

Olkoon sitten näin. Vian täytyy olla kaukaisemmissa yhteyksissä kuin omien korvieni välissä.