Pikainen kesä

Voiko parempaa olla?

Pihalla, tuijottamisharrastuksen parissa jälleen. Nyppimistä siinä ohessa tasaiseen ja rauhalliseen tahtiin. Vuohenputket kasvavat kiusalla yhdessä yössä uudelleen. Samaa tekee ruoho. Ystäväni oli tehnyt vuohenputkipestoa, raaka- ainetta ainakin on riittävästi. Sanoi, ettei ollut hassumpaa syötävää. 

En tykkää, että kaikki pihan kukat pöllähtävät kukkimaan samaan aikaan. Jotain rajaa pitäisi olla. 

Sireeni, pihlaja, pioni, unikko, kahdet keltaiset joiden nimeä en muista ja ukonhattukin nupulla. Ja muutama muukin. Mitä meille jää kesäksi? 

Pikakesä. Lomaankin on vielä aikaa vaan ei kovin kauan. Toivottavasti hellettä piisaa heinäkuullekin.

Vitriini

Kuopion kolme vuotta kestänyt toriremontti alkaa olla loppusuoralla. Hyvä niin. Viikolla avattu torinalusparkki oli maksuton toistaiseksi. Remonttireiskoja puuhaili vielä vähän joka nurkalla.

Ajoin auton vinoparkkiin hallin uumeniin ja lähdin seikkailemaan hissillä ylöspäin. Ei ollut aavistustakaan missä kohtaa toria putkahdan ihmisten ilmoille. Ensimmäisellä yrityksellä tulin kerrokseen jossa risteilivät käytävät eri tavarataloihin. Kerros ylemmäs ja olin kahvilassa torin kyljessä. Vanha kalahalli purettiin kaupunkilaisten vastustuksesta huolimatta ja tilalle nousi kahvila- ravintola Salacavala. Paikalliset ovat jo ensimmäisestä aukiolopäivästä lähtien nimenneet paikan Vitriiniksi kun tuota lasiseinää on niin paljon. Hyvä nimi. Vitriinistä näkee hyvin elämää ulospäin mutta ulkoa ei kovin hyvin sisälle.

Kesän ekat mansikat, ne kaksi jotka olivat koristeena croissantin päällä, maistuivat oikeasti mansikalle.

Vitriinistä saa  myös ostaa itselleen minkä tuolin hyvänsä 100 euron sopuhintaan. Enpä kyllä maksaisi yhdestäkään moista hintaa. Useampaa tuolia kokeilin eikä yksikään tuntunut sellaiselta, että siinä kotonaan viitsisi pöydän ääressä istua.

Vapaita päiviä

Muutaman päivän vapaa on edessä. Tunnit on tienattu kiireisempänä aikana, joten nyt on aika tasoittaa. Paras vapaapäivä on ensimmäinen jolloin voi suunnitella ja odottaa mukavia asioita. Loput päivät menevätkin omalla painollaan ja nopeasti.

Nyt ei mennyt ensimmäinen päivä ihan putkeen. Päänsärkyä parantelin pitkälle iltapäivään ja kärvistelin makuuasennossa viileässä makuuhuoneessa. Ulkona paistoi päivä juuri niin kuin sen olin toivonut vapaapäivänä paistavan. Pihatöihin pitäisi päästä.

Naapuritontilta kuului haravan rapsutusta, kovaa ja vielä kovempaa puhetta rouvien vaihtaessa puutarhavinkkejä ja ihastelevia lausuntoja kukkapenkkien tulevasta loistosta.

Tilapäisesti virkosin syömään ja lukemaan artikkelia lehtokotiloiden torjumisesta. Syöminen tai ajatus pihan valtaavista lehtokotilolaumoista uuvutti jälleen unten maille.

Hiukan ennen kaupan oven sulkeutumista kävin ostamassa runkoruusun. Ei kai ne lehtokotilot liukasta kukkapurkin reunaa nouse syömään tätä ihanuutta? Ansat viritän pihalle ja silmä kovana tulen vahtimaan tonttia iltaisin.

Lehdellä sanottiin, että hyvin valmistettuna puhtaat lehtokotilot ovat syötäviä. Niin varmaan, ei houkuta.

Sateinen sunnuntai Saarijärvellä

 Tästä se alkoi, kävelypolun päässä tuoksui sateelle ja orastavalle kesälle. Polku oli alkuun helppo käveltävä mutta vaikeusaste kasvoi mitä kapeammaksi, oksaisemmaksi ja sateen ansiosta liukkaammaksi reitti muuttui.

Retkeilynilkkoja ja - polvia nitkautuksilta varjellen edettiin.

Järvi tuli molemmin puolin aina vaan lähemmäksi.

Ja tänne se päättyi. Niemen kärki oli vielä veden vallassa. 

Sitten samaa reittiä takaisin Summassaaren retrohotellin pihaan. Ei muuten ollut tunkua, ystävättären  lisäksi oli kaksi, mahdollisesti kolme asukkaaksi tulevaa. Respan rouva tiesi kertoa, että aamulla alkaa vilske kun kymmenet kuntokurssilaiset saapuvat. Syrjässä kun asuu niin voi olla varma, ettei ilman omaa autoa pääse sunnuntaina oikein minnekään yleisten kulkuneuvojen turvin. No ehkä jonnekin mutta ei vissisti Saarijärvelle retrohotelliin. Olin siis kyytimiehenä kuntoilemaan menevälle ja hänen runsaille matkatavaroilleen. 

Ystävätär jäi viikoksi mieltä, henkeä ja kuntoa kohottamaan. Minä lähdin kotiin.