Kuopion kolme vuotta kestänyt toriremontti alkaa olla loppusuoralla. Hyvä niin. Viikolla avattu torinalusparkki oli maksuton toistaiseksi. Remonttireiskoja puuhaili vielä vähän joka nurkalla.
Ajoin auton vinoparkkiin hallin uumeniin ja lähdin seikkailemaan hissillä ylöspäin. Ei ollut aavistustakaan missä kohtaa toria putkahdan ihmisten ilmoille. Ensimmäisellä yrityksellä tulin kerrokseen jossa risteilivät käytävät eri tavarataloihin. Kerros ylemmäs ja olin kahvilassa torin kyljessä. Vanha kalahalli purettiin kaupunkilaisten vastustuksesta huolimatta ja tilalle nousi kahvila- ravintola Salacavala. Paikalliset ovat jo ensimmäisestä aukiolopäivästä lähtien nimenneet paikan Vitriiniksi kun tuota lasiseinää on niin paljon. Hyvä nimi. Vitriinistä näkee hyvin elämää ulospäin mutta ulkoa ei kovin hyvin sisälle.
Kesän ekat mansikat, ne kaksi jotka olivat koristeena croissantin päällä, maistuivat oikeasti mansikalle.
Vitriinistä saa myös ostaa itselleen minkä tuolin hyvänsä 100 euron sopuhintaan. Enpä kyllä maksaisi yhdestäkään moista hintaa. Useampaa tuolia kokeilin eikä yksikään tuntunut sellaiselta, että siinä kotonaan viitsisi pöydän ääressä istua.
Hieno on, kunhan ympäristö vielä viimeistellään niin passaa siinä liikennettä seurata:)
VastaaPoistaMerja