Ameriikan raitilta

Axel Rudolf ( kirkonkirjoissa täplät u:n päällä ) syntyi v. 1890. 

Riitaantui ukon eli isänsä kanssa sen verran pahasti, että 15- vuotiaana pakkasi nyssäkkään vaatimattomat tavaransa ja hankkiutui merille. 

Sisaret ja äiti ikävöivät, ukko vaikeni. Muutama kirje maailman meriltä tuli rakkaalle Soffi- systerille. Pitkään oli hiljaista ja naisväki Suomessa arveli pojan menehtyneen johonkin sen aikaiseen kulkutautiin. Ukko vaikeni edelleen.

Tarkempaa tietoa ei ole missä vaiheessa Axel asettui pysyvästi Amerikkaan, Minneapolikseen asumaan. Systereille tuli tieto, että perhettäkin on perustettu ja kaikki on paremmin kuin hyvin. Elämä hymyilee.

Ukko ei sanallakaan maininnut poikaansa ennen kuolemaansa. Perimätietokaan ei kerro mikä välit rikkoi koko elämän ajaksi.

Suomen sukulaiset tavoitti joulukortti v. 1928. Paremmalle kartongille painettu kukkakoristeinen kortti osoitteineen.

Joku nuorempi suvun jäsen on harjoitellut kirjoitusta kortin laitaan. Numero 5 kertoo Axelin lasten lukumäärän. Lasten nimistä ei ole tietoa.

Uuden vuoden toivotuksia kirjoitettaessa eipä Axelkaan voinut arvata, että lokakuussa 1929 tapahtuu suuri pörssiromahdus, joka saa aikaan maailmanlaajuisen laman.Tarmoa kotomaassa löytyi kuitenkin sen verran, että äitini syntyi loppuvuodesta 1929.

Toivotan Axelin innoittamana kaikenlaista toimintatarmoa meille kaikille vuodelle 2014!

Kellonsoittoa

Tänä puolihelteisenä torstaipäivänä tarkkailin mm. seurakuntamestarin työtä. Moninaista tehtävää oli päivälle siunaantunut mm. sanomakellojen soitto. Meillä päin puhutaan sielunkelloista.

 Ei minulla koskaan aikaisemmin ole ollut tilaisuutta nousta kellotapuliin juuri silloin kun kelloja soitetaan. Muuten kyllä on tullut kiivettyä useampaankin tapuliin. Tämä tapuli on rakennettu  Uuraisille v 1882.  Seurasin seurakuntamestarin tarkkaa työskentelyä. Kuulonsuojaimet oli meillä molemmilla päässä, melkoinen paukehan siellä kävi. Yksi lyönti kutakin ikävuotta kohden.

Tapulista avautuivat neljään suuntaan tavattoman hienot maisemat. Kellojen soitto kesti kauan, joten ehdin tutkailla myös kauniita hirsiä ja niihin raapustettuja puumerkkejä. Maalarimestari Kauhavalta oli tehnyt signeerauksensa kaikkein korkeimmalle paikalle. Puusepät ja ne jotka eivät ammattiaan tuoneet julki olivat jättäneet nimensä sinne tänne hirsiin.

Muuan Otto mainitsi seinäkirjoituksessaan, että oli kylmä kesäkuu. Päällä kolmet housut ja villapaita. Siis vuonna 1935. Tänään lämpöasteita oli 23, kirkkomaalla istutettiin kukkia, kasteltiin ja leikattiin ruohoa. Hyttyset kävivät kiivaasti kimppuun heti kun hiki puski pintaan. 

Kaken baarissa syötiin mureat porsaankyljykset sen hyvän ruskean kastikkeen, runsaiden perunoiden, suolakurkkuviipaleiden ja punajuurisuikaleiden kanssa. Edelleenkin Kaken baarissa salaattipuoli on toisarvoinen seikka.

Jälkiruokajäätelöt haettiin Salesta ja ne nautittiin auringossa, istuen pankin edustan kiveyksellä. Viihdepuolesta vastasi paikallinen herrasmies, joka vetäisi Reijo Taipaleen tuotantoa kaikkien lähistöllä olevien iloksi.

Huomautan vielä, että tangotaituri oli siististi pukeutunut, selvin päin ja pankkiin asialle menossa.

Kaiken kaikkiaan, ei pöllömpi päivä työpäiväksi.

Etsi ero

Selvittelin valokuvatiedostoja, lähetin joutavat avaruuteen ja säilöin ulkoiselle kovalevylle tarvittavat ja sellaiset joita ei oikeastaan tarvita mutta ei raaski hävittääkään.

Kuten olen kertonut ja monet tietävät muutenkin, että synnyinkaupunkini keskusta ja torin seutu ovat myllerryksessä. Parkkitilaa on rakenteilla torin aluseen. Ja kun on sekavaa kulku kauppoihin ja ennenkaikkea kauppahalliin niin pitäähän sinne olla kunnon opastus.
Työmaan suoja- aitaan on viritetty aurinkoinen tulevaisuuden kuva siitä, miltä näyttää hallin viereinen katu jahka työmaa on saatettu loppuun ja jäljet siivottu.
No.
Menneenä kesänä kävin valokuvanäyttelyssä ja sieltä tämä alimmainen kuva. Napsaistu vuosikymmeniä sitten samaisesta paikasta. Mikäpä muuttuu, kysyn vaan. Puut tietenkin ovat kasvaneet, kiveys on uutta. Muoti muuttunut. Mutta pyörällä mennään molemmissa kuvissa ja kävellään. Halli on entisillä sijoillaan ja tutun tavaratalon kulma pilkistää puitten takaa. Aurinkoinen kesäpäivä molemmissa otoksissa.

Autoliikenne kuulemma ohjataan muille reiteille ja torin ympäristössä liikuskellaan tulevaisuudessa vain kauramoottorin voimin. Maan alle tulevia liiketiloja ja käytäviä kuvaillaan kanadalaistyyppiseksi talvikaupungiksi. Sissus!! Savolais- kanadalainen ostosparatiisi!
Odotellaan mitä tulee, en nyt muista mille vuodelle valmistuminen on luvattu. Aloitettiin kumminkin toukokuussa 2010.

Vielä VB

Siellä VB- valokuvakeskuksessa pihalla oli musta pömpeli, joka houkutti pimeään labyrinttiin ihmettelemään. Mielenkiintoista. Harmi vaan, ettei pihalla sattunut kulkemaan ketään pömpelin ohi.

Käsin kosketeltava rauhan ja levollisuuden tunne vyöryi sisuksiin siinä puun alla penkillä istuessa ja nauttiessa lämpimästä päivässä.

Tien toisella puolella on Minna Canthin talo, Kanttila. Minna oli monitahoinen persoona. Kauppias, kirjailija, sanomalehtinainen, yhteiskunnallinen vaikuttaja, tasa-arvon ja naiskoulutuksen uranuurtaja. Huhhuh ja sen lisäksi seitsenlapsisen perheen yksinhuoltaja.

"Vanhojen totuuksien täytyy väistyä uusien tieltä" lukee seinässä Minnan siluetin vieressä.

Mitä se tässä yhteydessä tarkoittaakaan?

Victorilla käymässä

Victor Barsokevitsch kuvasi 1800- 1900- luvun vaihteessa kuopiolaisia ja lähiseutujen ihmisiä. Uskonpa, että monella sukualbumissaan löytyy vakavailmeinen sukulainen, joka poseeraa kuvassa, jonka alareunassa on VB:n signeeraus.

Victor lopetti toimintansa valokuvaajana v 1927 ja lahjoitti 70.000 lasinegatiivia Kuopion Luonnon Ystäväin yhdistykselle. Tuotanto oli laaja ja merkittäväkin, koska yhtään näin laajaa kokonaisuutta yhden valokuvaamon toiminnasta ei ole säilynyt Suomessa näiltä ajoilta.

Victorin vanhassa talossa, jossa hän asui vaimonsa kanssa vuoteen 1927, toimii VB-valokuvakeskus, jossa esitellään pääasiassa kotimaista valokuvataidetta, mutta vaihtelevasti myös ulkomaista valokuvaa. Mieleen tulee vuodelta 2005 Linda McCartneyn kuvat. Kansainväliset kesänäyttelyt ovat aina olleet niin minun kuin monen muunkin suosiossa.

Tällä kertaa sukelsin Victorin kellariin, jonne oli koottu kuvia ajasta, joka ei koskaan enää palaa, kadotetuista päivistä, muistoista. Ken on lukenut Sirpa Kähkösen Kuopio- trilogian, hänelle näyttely avaa kirjojen tapahtumapaikkojen taustat uudella tavalla eläväksi. Vaikka olen putkahtanut maailmaan vuosikymmeniä niiden tapahtumien jälkeen tunsin sujahtavani sellaiseen paikkaan, jossa kuivamassa olevat puhtaat valkeat lakanat koristivat kaikkia pihoja, aurinko paistoi ja puiston mehukioskin vieressä soittavan orkesterin sävelet upposivat syvälle sieluun.

Linnamaisemat

Hämeenlinnan nähtävyys number one. Ainakin mun mielestä. Historiasta kun tykkään niin viihdyin oikein hyvin Linnan muurien lähistöllä. Kauniina päivänä oli paljon ulkoilijoita liikkeellä niin poluilla kuin jäälläkin.

Linnan tiettävästi on perustanut Birger Jaarli ja sitä alettiin rakentaa tiedon mukaan suunnilleen 1200- 1300 luvun vaihteessa. Kivenheiton päässä on Birger Jaarlin katu, jossa tuttavaperheeni asustaa. Kyllä passaa näissä maisemissa kuljeskella. Tällä kertaa ei ollut mahdollista mennä sisälle museoihin, mutta koittaa sekin päivä.

Lähimaastossa on muitakin mäkilinnoja, Hakoisten linnavuori ja Aulanko. Kesällä sitten sinne.

Paluu kesään

Kävelyllä joen rannassa

kohti Tuomiokirkkoa, Turussa siis ollaan

Taas kerran pysähdyn Kaarina Maununtyttären viimeisen leposijan äärelle. Kaarina oli Ruotsin kuninkaan Erik XIV:n puoliso. Historiasta innostuneena Kaarinankin tarina kiehtoo. Viime vuonna joulumarkkinoille ilmestynyt kirja Kolmen kuun kuningatar kertoo Kaarinasta ja hänen elämästään hovissa sekä eristyksen ajasta Turun linnassa. Leskivuotensa Kaarina eli Liuksialan kartanossa Kangasalla ja kuoli siellä 13.9.1612.

Kahisivatko Katarina Jagellonican hameen helmat kirkon käytävällä? Mitä todennäköisimmin. Turkuun Katarina saapui miehensä Suomen herttua Juhanan kanssa jouluna 1562 ja asettui asumaan Turun linnaan.

Kynttilä ja rukous. Jokaisella oma huokaus tai toive. Minä lähetin sekä hiljaisen tervehdyksen että rukouksen siskolle rapakon taa.

Kävelykierros jatkuu. Aura- joen rannassa on lähes keski- eurooppalainen tunnelma