Otsalampun valossa

Sienisaalista ei tässä residenssissä ole tarvetta kasvattaa. Purkit ja pussit ovat täynnä kuivattuja sieniä ja ne on tungettu keittiön yläkaappiin. 

Pari kaunista lasipurkillista on jätetty keittiön tasolle näkösälle tarkoituksella. Saavat kaupunkilaisvieraat kysyä että mitähän nuo tummanruskeat erikokoiset huituvat ovat, et sunkaan noita ole tähän ruokaan laittanut. Siitä minä innostuneena kertomaan mitä ovat, mistä ovat kotoisin, vilautan ohimennen yläkaapin sisältöä ja sanon, että eihän noita nyt paljon ole tänä vuonna. Ja kyllä, huituvia on rypistelty ja silputtu lähes joka ruokaan pois lukien hernekeitto. (Sitäpä ei juurikaan täällä keitellä). Samalla tulee esiteltyä sienikirjakokoelma ja ruokaohjeet. Läksijäisiksi halukkaat saavat sienipussin mukaan. Toistaiseksi kaikille on lahjus kelvannut.

Pimeys iskee niskaan niin aikaisin ettei tavallista metsäkävelyä enää arki- iltana voi harrastaa. Katuja pitkin taahaaminen ei vielä sytytä, talven tullen sitäkin ehtii. Metsään mieli tekevi, raittiiseen ilmaan tarkastamaan, tyhjentämään ja hyvästelemään tämän syksyn sienipaikat ennen kuin lumi peittää mättäät. Kätevästi kävi otsalampun valossa!

Valohoitoa

Huvitusta puussa, maassa ja kotona piirakassa. 

Mielessä aavistus ahdistusta syksyn edetessä. Pimentyvien aamujen pelkoa. Siskolla on kirkasvalolaite keittiössä. Tosi tehokas. Kesän lopulla sitä kokeilin vaikka ulkona vielä helotti aurinko täysillä. Silloin ainakin häikäisi ja tuntui että pitäisi laittaa aurinkolasit päähän. Ei kai suositella. Mihin mun keittiöön se valotuslaite asetettais. Rumakin on.

Miten olisi sarastusvalo yöpöydälle. Valon määrä hiljalleen kasvaa ja laite herättää halutessa linnunlauluun. 

Yöpöytä on liian pieni, laite näyttää aika kookkaalta. Ruma on sekin.

Mutta jos se toimii ja heräilen pimeinä aamuina tuskitta niin ei kai ulkonäöllä väliä ole. 

 

Jos metsään haluat mennä nyt

Ja minä olen halunnut mennä aika usein.

Tuotteiden jatkokäsittely tapahtuu sitten illan hämärinä ja pimeinä tunteina keittiössä. Harmittaa vaan kun ilta työn jälkeen on niin surkean lyhykäinen. Ei ehdi, ei jaksa kaikkea mitä mieli tekisi askaroida.

Raitista ilmaa ainakin saa tarpeeksi, se jos mikä on luksusta työhuoneessa vietetyn päivän jälkeen.

Välillä vaan kävelen sammalilla, luon katseen puiden latvuksiin ja palleropilviin. Tarvittaessa suljen silmäni ainakin kooltaan pienimmiltä metsän herkkuraaka- aineilta. Joka kerta ei tarvitse kopan täydeltä olla kotiin tuotavaa.
Lapsuuden kodissani kerättiin vain ja ainoastaan sienistä rouskuja , marjoja taas joka sortimenttia. Eniten lakkoja kun isän työmatkaviikot osuivat lakkasoiden varteen. Muistan kapinoineeni useasti kun lakkoja oli pöydässä mielestäni liian usein. Himoitsin kaupan hilloa jota ei tietenkään ostettu. Tänä kesänä lakkahilloa tehdessäni ei enää tullut mieleenkään kaupan hillot.
Eivät todellakaan ole himottaneet vuosikymmeniin.

Toivottavasti  syyskuu on vielä kaunista samoiluaikaa. Tupatöihin on vielä aikaa.

Sitä saa mitä tilaa

Juhlat on juhlittu. 

Uhkarohkeasti nautin valko- ja punaviiniä, siideriä ja muistaakseni oluttakin. Kotiuduin myöhään. Yö oli pimeä eikä täällä päin ole kunnollisia katuvaloja. Kyyti pudotti minut läheiselle bussipysäkille, josta kävelin kohti kotia. Oli niin pimeää, etten kunnolla nähnyt lukkoa minne avaimen tyrkkäisi. Kaikki naapureissa nukkuivat tai ainakaan valoja ei näkynyt missään.

Aamulla odotin aikani päänsärkyä jota ei tullutkaan. Näinhän minä tilasin. Ja metsään lupasin mennä.

Tein pienet eväät mukaan ja lähdin varustautuneena uusilla kumisaappailla, sienikorilla, varasienikorilla ja sieniveitsellä. Niin ja hyttysmyrkyllä.

Kaunis päivä kuljeskella. Korit täyttyivät helposti kolmen sortin sienillä. Kantarellit, mustatorvisienet, haaparouskut. Muita en huolinut vaikka sormia syyhytti.

Kuumuus sekoitti päätä sen verran, että pulahdin vielä järveen. Se ei ollut alun perin tilauksessa.

Sieniaika

Taivas ja vesi sinistäkin sinisempää tänään. Ja suloinen ihana lämpö. Hakkuuaukossa kumisaappaat jalassa oli kieltämättä tukalaa, mutta saalis korvasi kärsimyksen. Korvasienien esikäsittely on tarkkaa hommaa. Liotusta ja keittämistä. 

Osan kuivatan tulevaa varten, ensimmäinen samettinen ja kermainen keitto valmistui keitetyistä sienistä illan kuluessa. Keiton seuraksi ruisleipää ja voita. Sienihullun viikonlopun täydellinen päätös.

Nenänpää punottaa ja otsaankin aurinko löi leimansa vaikka olin suojakerroinrasvat asianmukaisesti sivellyt nahkaan.

Yleensä odotan vesien kunnollista lämpenemistä ennen uimasilleen rupeamista, mutta tänään hikisenä ja kauniista ilmasta huumaantuneena pulahdin veteen. Ja aika pian sieltä pois. Palaan uima- asioille vasta jonkun viikon kuluttua ellei huippunopeaa veden lämpenemistä ennen juhannusta tapahdu..

Lepopäivän ratoksi

Mikä ihana päivä, aamusta alkaen.

Metsävermeet päälle ja kohti pusikoita. Mukana kantarellikoira Iita. Suppikset ja kantarellit herättivät koiran mielenkiinnon, mutta torvisienistä se ei ollut moksiskaan. Suppisesiintymässä Iita makaili ihan muina koirina, eikä olisi luovuttanut yhtäkään kerättäväksi. Pois komennettuna menikin sitten lähelle mättäälle mököttämään. Muutama tunti talsittiin mättäitä ja mäkiä nauttien maisemista ja tasaisin väliajoin pyllisteltiin nostelemaan sieniä kyytiin. Iita paineli siksakia ympärillä ja makaili tyytyväisenä mättäillä. Vaara oli lähellä kun kyy luikerteli polun vieressä ja pahaa aavistamaton koira hyppeli etenpäin. Kovaääninen pikakomento koiralle ja väistäminen onnistui. Hyi olkoon miten ällön näköinen luikero se kyy oli. Puistatti. Jostain syystä ei tehnyt mieli työntää kättä heinikkoon vaikka siellä olikin kutsuva sienirykelmä. Mutta tulihan noita eväitä taas ihan riittämiin.

Kuutamokeikka

Viimeisiä kauniita syyspäiviä viedään. Maisemia pitää tallentaa verkkokalvolle sen minkä vaan suinkin ehtii. Jokusen kuvankin voi ottaa, mutta niihin ei saa talletettua syysrannan tuoksua, ei kaislan hiipuvaa terävyyttä kädellä eikä joutsenen siiven suhinaa.

Pitkän tovin kävelin metsässä, poimin sienen sieltä, toisen täältä. Ei mitään kiirettä, ei suuren saaliin tarvetta. Silti tuli koppa täyteen. Pian täytyy kerätä muutakin metsästä. Mustikan- ja puolukanvarpuja, sammalta, liekoja talven koristeita varten.

Metsässä alkoi hämärtää, mutta rannalla oli vielä valoa. Kuu on lähes täysi.

Satoa ja kuljeskelua

Mitäpä muuta hamsteri kuvaa kuin täydellisiä mustatorvisieniä, joita keräsin kontaten kun selkä alkoi olla kovilla jatkuvasta kyykkimisestä, kantarelleja ja söpöjä nousemassa olevia punikkitatteja. Herkkutatit eivät ehtineet tallentua kameraan. Ekat suppilovahverotkin on näillä leveyksillä tavattu. Jessus sentään, kohta tulee sieniä korvistakin. Pitääkö pitää pieni tauko metsärymistelyssä? En taida pystyä olemaan poissa, se on mukavaa ja rentouttavaa puuhaa. Ja talvella saa olla kotisohvassa ihan tarpeeksi ja tympiintymiseen asti. Pitää mennä metsään sitten kädet taskussa ja laput silmillä, ettei näe kaikkea mitä sammalikko ja kuusenaluset tarjoavat. Ja tulla tyhjin käsin kotiin..täh? Onks mahdollista? Niin, että kanaa ja kantarelleja on syöty viikkokaupalla ja vieläkin uppoaa.

Työ pahasti haittaa harrastusta, ilta on niin tavattoman lyhyt lähteä kierrokselle. Kun on tässä elämässä muutakin puuhaa kuin metsissä kuljeskelu ja hamstraus, vai onko sittenkään työn lisäksi?

Viimeinen lämmin yö meni, lyhdyissä paloivat kynttilät. Ympärillä oli umpipimeää vaikka niin kaupungissa asunkin. Jokaikinen naapuri oli laittanut valot jo pyörryksiin, ajoissa menneet nukkumaan eivät keikkuneet kartanolla kuten eräät yökyöpelit. Muutama helskutin onnettoman himmeä katutuikku ( sanovat katuvaloiksi) paraatipuolella ei pahemmin valoa heittänyt takapihalle.

Se siitä sitten, kesästä!