Juhlien jälkeen

 

- Olet mulle autuus

ainutlaatuisin

vierelläsi kuljen minne menetkin

sinä olet minä-

 Hääjuhlat on nyt juhlittu, pariskunta liitetty yhteen kristillisin menoin ja lukuisten ohjeiden kera. Ortodoksisessa vihkiseremoniassa on paljon sellaista viehättävyyttä ja intiimiä tunnelmaa mitä luterilaisessa vastaavassa toimituksessa ei ole. Erityisesti pidin siitä, että juhlakansa oli lähellä vihkiparin ympärillä eikä kaukana penkillä istuen katsomassa morsiamen pukua ja sulhasen kengänpohjia takaapäin. 

Nyt tuijotin sumuisin silmin kaunista paria kasvoihin lähietäisyydeltä ja yritin saada selkoa papin laulaen antamista ohjeista. Seremonia tuntui  kohtalaisen pitkältä, etenkin kun koko tilaisuuden ajan vihkipari ja seurakunta seisoi. 

Korkkarit kirkkoon, niiiin väärä valinta. Olisi pitänyt osata ennakoida. Varpaita kuumotti.

Illan kuluessa ja vaihtuessa yöksi oli suuri osa nuoremmasta juhlakansasta jo jättänyt kenkänsä jalasta ja tanssi sukkasillaan. Rentoa menoa, hyvää ohjelmaa. Mentalisti Noora Karman  ohjelmassa yksi meistä oli avustajana ja yhdestä tempusta väitän päässeemme jyvälle kun sitä myöhemmin pohdittiin. Mutta loput menivät aivan yli ja ohi käsityskyvyn. Monta on ihmeellistä asiaa maailmassa.

Eletään sentään helmikuuta ja kipsuttelin kadulla korkkareissa. Lempeä oli aamuyön tuulenväre Aura- joen rannassa.

Minäkin sain laukun purettua jo kolmantena juhlien jälkeisenä päivänä. Toipuminen ottaa aikansa.

Ilmassa oli suuren juhlan tuntua

 

Sää suosi, tarjoilut maittoivat, seurassa ei ollut valittamista. Päivänsankari innostuneena kuinkas muuten.

Päiväunien ajoitus meni pikkuisen pieleen, sankari nääs veteli umpisilmää kun kutsuttu juhlakansa saapui paikalle. Kesken unien herätettyä ei kait kukaan ihan aurinkoisemmillaan ole. Ei myöskään juuri kahta ikävuottaan juhliva Viivi.

Mutta eipä aikaakaan kun sankari oli jo täydessä vedossa. Lahjapaketeissa taitaa edelleen olla mukavinta paperien repiminen ja paperikassien uusiokäyttö eri leikeissä.

Sankari siis juoksee, pyöräilee ja pölöttää täysillä kun mielestäni hetki sitten neito oli vielä ihan konttauslinjalla. No jaa, viittä vaille kävelyvalmis. Se hetki oli vuosi sitten.

Kummitäti mittaa heinäkuun aikaa kissankelloilla ja Viivi leppäkerttukellolla. Leppäkerttu tikitti ja oli oikeassa ajassa. Kissankellot vain kevyesti tuulessa heilahtelivat.

Pikkujoulusta ajoissa omin jaloin

Päässä oli outo tunne herätessä. Vähän jyskytti ja kovasti väsytti. Takana ihan varmasti pitkät ja riittävät yöunet. Pikkujouluista kotiuduin jo hyvin varhain illalla. Tilaisuuden juomankaataja ei tuntenut mittoja vaan hujautti ronskilla kädellä konjakkia (josta en edes erityisemmin pidä ) ja boolia vuorotellen. Eipä niitä ahne juomattakaan voinut jättää. Mutta muistaakseni sain vahdittua lasejani ja pidettyä määrät kohtuudessa.

Kolme vuotta vanhempi kollegani huokaisi jossain toisenlaisessa asiayhteydessä, että "ei näillä ijillä pitäisi..."

Sitä lausahdusta toistelin mielessäni tänään ja olin totisesti samaa mieltä.

Tontun töitä viimeistelin päivän mittaan ja ryystin espressoa. Virkeimmillä tunneilla kävin rauhalliseen tahtiin siirtämässä lunta paikasta toiseen ja lapioin takapihallta polun etupihalle yllättäviä hätätilanteita varten. Mitä ikinä ne sitten olisivatkaan.

Merkkipäivä

Juhlapäivänä matkoilla jossain päin Suomea. Olin itse unohtaa koko päivän. Sinänsä kummallista kun olen perso paketeille eikä silloin ole varaa vaatimattomampaakaan merkkipäivää unohtaa. Ikä tuo kaikenlaista kummallisuutta tullessaan. 

Juhlamatka ei alkuaan juhlamatkaksi ollut tarkoitettu, olinpahan muuten vaan menossa tapaamaan ystäviä. Juhlapäänsäryn sainkin jo alkumatkasta, olisi ollut asiallisempaa saada se juhlien jälkeen kuten kuuluu, jos kovasti juhlii. No tulipahan podettua ennen varsinaista merkkipäivää niin olin iskussa kaupoissa kiertelyä varten.

Kyläpaikassa hyvän seuran lisäksi sain hyvää ruokaa ja lahjapaketin.

Kiitos maittavan evään, jaksoin ajella iltahämyssä kotiin. Matkalla kuuntelin radiosta elokuvamusiikin toivekonserttia. Jep, kuuntelen myös kadonneiden levyjen metsästystä, pop eilen ja toissapäivänä ja useita muita musiikkiohjelmia, jotka johdattelevat ajatukset ja tunteet elettyyn aikaan. Perjantai- illan puhelintoivekonsertista en niin perusta. Siitä tulee liian vanha olo.

Elokuun juhlat

 Vielä yhdet juhlat tälle kesälle. Täyskymppejä juhlittiin isolla väellä alkuillasta aamutunneille. Saman sankarin edellisiäkin kymppijuhlia olen ollut juhlistamassa, joskus jopa järjestelyvastuussa.

Eilen noin 80 muun vieraan joukossa vieraana pitopöydässä. Tarjoilussa ja ohjelmassa ei ollut moittimista, myös juomatarjoilu oli kattava. Siitä oli monille ratkaisevasti apua tanssin alkaessa, juomapisteitä oli sijoiteltu kätevästi eri puolille aluetta jotta täydennystä sai ilman pitempiä kävelylenkkejä. Yösydännä alkoi karaokeosuus, josta en itse välitä tippaakaan. Etenkin liki selvinpäin pysytelleelle kova paikka. Suurin osa esityksistä jäi kuuntelun ulkopuolelle, meitä oli useita jotka vetäytyivät sivummalle puhumaan ja muistelemaan.

Aikaa viime tapaamisesta oli parhaimmillaan tai pahimmillaan, miten vaan, useita vuosia. Puhumista siis riitti. Ja ollaan siinä vaiheessa elämää, että on mitä muistella. 

Yöllä kotiin tullessa näin useita tähdenlentoja vai mitä ne nyt ovatkaan. Valoilmiöitä kumminkin. 

Juicen sanoin: "Ystävyys on kallista, se ei riipu hallintomallista". Eikä ystävyyttä eilisen kokemuksen mukaan aika pahasti ole nakertanut.

Juhlien jälkeen

Juhlissa itkin kuten lupasin. En saanut nikotuskohtausta enkä niistänyt äänekkäästi. Vesi virtasi silmistä tasaisesti ja noroja taputtelin kuivaksi sivistyneesti nenäliinan kulmalla. Ripsiväri pysyi siellä mihin sen olin aamulla harjannut.

Kuuntelin papin puhetta tarkasti, että osaisin siitä jotain lausua mikäli kahvipöydässä joutuisin seuraan, jossa siitä keskusteltaisiin. En joutunut.

Rippilapset olivat aluksi vakavia ja sitten myöhemmin pelkkää hymyä vaikka vuosikertapommacmaljoja saivat ahkeraan nostella. 

Hyvä ruoka, parempi mieli. Hyvällä ja onnellisella mielellä olin jo valmiiksi mutta toki hyvä ruoka jälkiruokineen kohottaa mielialaa entisestään. Ruokailun aikana tuli vaihdettua kuulumisia harvemmin tapaamieni tuttavien kanssa. Jossain vaiheessa katsottiin videoita. Akuutti dokumentoi/ kuvasi näitä rippilapsia heidän ollessaan vauvoja ja toisen kerran 10v ikäisinä. Minä nyyhkin siinä vaiheessa salaa, muut näyttivät iloisilta. Tulevatkohan ne Akuutin tekijät vielä kun on 20v synttärit?

Kaiken kaikkiaan hyvät juhlat. Mopokortteja odotellaan.

Konfirmaatio

Syntymäpäiväjuhlista on nyt toivuttu. Seuraavaksi lahjon suvun rippilapsia. Tässäkin kohtaa ajan kulku pyörryttää. Sunnuntain kolmea konfirmoitavaa odotettiin jännityksen vallassa noin 15 vuotta sitten. Kyllä vain, kerralla perheen lapsiluku kasaan. Mihin nämä välivuodet ovat karanneet? Ajan kulun ihmettely tuntuukin olevan nykyisin lähes jokapäiväistä.

Olen varustautunut tilaisuutta varten pakkaamalla laukkuun useita eri pukuvaihtoehtoja sekä erikorkoisia ja erivärisiä kenkiä. Sisimmässäni tiedän mitä päälleni puen mutta ei tässä yhden mekkovaihtoehdon varaan voi heittäytyä. Sitäpaitsi taidan jatkaa lomanviettoa käymättä kotikaapeilla. Eikä tuosta ilmastakaan oikein tiedä paitsi, että luultavimmin sataa mikäli ameriikan säätietotoimistoa uskon.

Lahjat on paketoitu ja kortteihin runot luriteltu. Pikkulaukkuun on taiteltu kasa nessuja, koska takuuvarmasti alan kyynelöidä heti ensimmäisten kanttorin taikomien kirkkosoundien jälkeen. 

 Ripsiväriputkilossa lukee waterproof, kai se suolavedenkin kestää.

Ensimmäinen syntymäpäivä

Kun on oikein pieni

voi lentää linnun untuvalla,

nukkua orvokinlehden alla,

kun on oikein pieni

Kun on oikein pieni

voi keinua heinässä heiluvassa,

levätä kukassa tuoksuvassa,

kun on oikein pieni

Kun on oikein pieni

voi istua lumihiutaleille,

ja liitää maailman tuulien teille,

kun on oikein pieni

-Hannele Huovi-

Ihan äskenhän oli tämän neidin kastejuhla, aika rientää.

Muistoja

Aurinkoa näkyvissä vain pöytäliinassa. Sade jatkui eikä pihalle tarvinnut mennä puuhaamaan mitään. Ei myöskään ollut kutsumusta lähteä päiväreissulle kuten vielä eilen suunnittelin. Kävelyretken kuitenkin tein sateenkestävissä tamineissa, sateenvarjoa oli turha kuvitellakaan ottavansa mukaan. Ei se kumminkaan olisi pysynyt kuosissa. Ei kävelystä kovin pitkäkestoinen tullut. Vettä vaakasuoraan päin näköä vaikka kuinka koetin käännellä itseäni eri suuntiin. 

 

Samanlainen tuuli- sade- kylmä päivä oli myös silloin kun itse sain ylioppilaslakin päähäni. Kauan sitten. Kurjasta säästä huolimatta me tuoreet ylioppilaat kuljimme läpi kaupungin kevyissä juhlavaatteissa. Sateenvarjo sentään taisi olla. Kampaus ei pahemmin kärsinyt koska siihen aikaan oltiin niin naturelleja. Pitkät, taipuvaiset hiukset olivat niin helpot. Jalassa oli uudet kiilakorkokengät, jotka olin hankkinut oikein ulkomailta. Kenelläkään muulla ei kiilakorkoja ollut. Se muoti rantautui Savon maahan vasta myöhemmin.

Siihen aikaan ei tehty pidennettyjä viikonloppu/ shoppailureissuja Euroopan trendikaupunkeihin. Silloin matkustettiin junalla, lentäminen oli kovin kallista ja ulottumattomissa. 

Ennen vieraiden tuloa isä vei minut lämmittelemään ja tarjosi konjakin itselleen ja tyttärelleen keskustan hotellin baarissa. Se tuntui ihmeelliseltä ja hienolta.

Pian juhlien jälkeen astuin taas junaan.Silloin sitä osasi elää hetkessä.

Tahkolla

Pieni irtiotto arjesta sisälsi rentoilua Tahkovuorella.

Kumpuilevat maisemat, pakkaskauden alku, ei timantteja hangella vielä. Mutta paljaat pellot kimalsivat aamulla auringon valossa kuin niille olisi heitetty miljoonia sädetikkuja.

Yön hiljaisuudessa puhalsivat lumitykit valkoista pitkin kaikkia rinteitä.

Talvea en kaipaa. Näihin maisemiin kuitenkin on helppoa ajatella lumen kuuluvan. Saatan palata tänne suksimaan myöhemmin talvella.

Mä olen niin pienoinen

Tippa linssissä koko päivän, ainakin minulla toisella kummilla, tunnustan. Kastetilaisuus kotona läheisten läsnäollessa ja uuden kodin siunaus samalla iskulla. Oli mulla nieleskelemistä. Miten sitä niin herkistyykin. Jäi yksi virsikin alkutekijöihin kun vesi kieri silmissä ja pala kurkussa. Laula siinä sitten. Lapsi oli kuin unelma koko toimituksen ajan, vaikka aloitus venyikin jonkin verran. Juhlaväki oli kyllä asemissa, mutta papilta unhottui kastekynttilä ja eikun pikapikaa hakemaan. Onneksi ei ollut pitkä matka, pienen paikkakunnan etuja. Siinä välissä pääosan esittäjä siemaisi tissitankkauksen.

Kaikki oli niin kaunista kukkia ja kattauksia myöten puhumattakaan tarjoilupuolesta, joka on minulle kovin mieluinen osa juhlaa. Ja jotainhan siitä tarjoilusta vyötärölle tai lähinnä vyötärön seutuun taas epäilemättä jäi. Mutta oli herkullista.

Koiruli oli saanut juhlasomistuksen eikä ihme kyllä ravistellut rusettia pois. Multaa se kyllä kukkapurkista söi toimituksen aikana. Hyvät juhlat!

Valmisteluja

Juhlapäivä on ollut tiedossa jo monta viikkoa ja ajatuksissa on ollut, että "ehtiihän sitä". Joopas. Nyt alkaa tositoimet. Ensinnäkin ei ole mitään päällepantavaa, kaikki vaihtoehdot on plärätty läpi. Tai jospa alkais yhdistellä niitä epäsopivia, tuleeko niistä sopivat. Shit, tähän mennessä ei ole vielä nakuna tarvinnut mennä. Kai nytkin jotain löytyy. Itseni tuntien valinta jää viime tunneille ja päälle kiskotaan se eka vaihtoehto.

Toisekseen servietit on valitsematta, vaihtoehtoja ihan kaksin kappalein.

Kolmanneksi, tukka ei oo hyvin, ainakaan vielä. Neljänneksi, juhlanamut ovat vielä tekeillä. Siis tekemistä vaille valmista. Ne on noi herkun väriset imelät vaaleenpunaiset teelmät.

Viidenneksi, itse juhlan aiheuttajalla ei ole näitä murheita. Hän on valmis kastemekkoineen täysin tietämättömänä ympärillä pyörivästä juhlasirkuksesta. On se onnellista!