Kevät mielessä ja viiruja taivaalla

Menneellä viikolla pysähdyin työmatkalla tien reunaan ja ihastelin maisemaa. Oikein nousin autosta jaloittelemaan ja hengittämään syvään.

Lempikoivikosta piti ottaa ties monesko kuva. Koivikon oikealla puolella avautuu peltomaisema ja pienen mäen päällä on iso mansardikattoinen talo. Töyräältä tielle päin pihatien molemmin puolin on erikokoisia aittoja, hyväkuntoisen näköisiä kaikki. Pihatien ja ison tien risteyksessä on tyyliin sopiva postilaatikko ja vuodenaikaan sopiva kukkakoristus. Täydellinen kokonaisuus. 

Laskeva aurinko kruunasi idyllin ja hurskaasti voisin sanoa, että rauha laskeutui mieleeni. Oli se niin kaunista. Muuten en enää välittäisi talvesta hittojakaan. Pitää kait vaan kärvistellä vielä.

Kolmen naisen luokkakokous

Tapana on ollut jo vuosikymmenten ajan kokoontua luokkakokoukseen, me kaikki kolme. Ydinporukassa oli neljäskin, mutta hänestä emme enää vuosiin ole kuulleet mitään. Luokallamme oli parikymmentä opiskelijaa mutta meillä oli oma piirimme ja omat juttumme. Minkäs sille voi jos ajatusten aallonpituudet olivat meillä samat ja muut velloivat jossain rantapärskeissä. Yhdessä on todettu, ettei niitä vellojia pahemmin ikävä ole.  

Tämän vuoden kokoukseen tuli kutsu pääkaupungista. Ystävällä on siellä nyt uusi koti, samalla tuli katsastettua asunto ja lähitienoon ruokapaikat. Asunnosta ei poistuttu muuten kuin lähiravintolaan syömään.Ystävä oli jo hankkiutunut Pihatontun kanta- asiakkaaksi. Sillä on etunsa kuten illan kuluessa merkille panimme.  

Kuulumisia vaihdettiin ja muisteltiinkin vähän kuten kuuluu. Mutta ihan vähän vain.

Minä matkustin junalla jo toisen kerran kuukauden sisällä. Merkittävää sinänsä koska yleensä autoilen paikasta toiseen mikäli matka ei ole järisyttävän pitkä taikka ilmasto- olosuhteet erityisen hankalat. 

Eipähän tarvinnut laskea kohotettujen maljojen määrää eikä kieltäytyä aamiaisella tarjottavasta kuplajuomasta. Junan ravintolavaunussa vielä jatkoin omaa kokousta punaviinipullollisen seurassa. Siis sellaisen pienen annospullon kanssa. Sopivan kokoinen näin lyhyeen matkaan.

Tulppaanit tulivat

Vielä kukkivat amaryllikset. Kahdessa ruukussa valkoiset yhdessä punainen. Asuntoni on nyt jaettu amaryllis- ja tulppaaniosastoon.

Tulppaaniosastolla on uusi nojatuolini, jossa tänään vietin pitkiä lukurupeamia pariinkin kertaan. Tuolista on myös erinomainen näköyhteys televisioon. Katsoin päivällä menneillä viikoilla nauhoittamiani ohjelmia. 

Onpahan vaihtelua sohvalla makoiluun. Sohvalla television katselusta tulivat kyljet kipeiksi vaikka koetinkin itseäni käännellä. Tuolissa voi istua puoliryhdikkäästi mutta rennosti. Huomaan että minulta puuttuu jonkinlainen rahi jalkojeni alta. Iso isotyynykasa toimitti sitä virkaa tänään.

Game over, arki alkaa

Huomenna joudun vierottautumaan viime päivien oleskelupaikasta. Yöt olen kuitenkin nukkunut makuuhuoneeni pehmeässä vuoteessa kahden peiton alla. Autuaasti vähintään kahdeksan ja välillä kymmenen tunnin yöunia.

Arjen alkaminen tuntuu sen verran harmittavan, että unta ei taida tulla montakaan tuntia plakkariin tulevana yönä. Jo iltapäivällä alkoi päässä surista hajanaisia muistikuvia ennen lomaa kesken jääneistä työsuorituksista.

Mitään toimia aamuisen lähdön helpottamiseksi en ole vielä kyennyt tekemään. Ketuttaa työhön lähtö  taas ennenkuin tottuu. Luultavasti jo huomenna iltapäivällä on loma unohtunut.

Voiko olla lähtemättä jos mikään vaate ei mahdu päälle? Pusero kiristää, farkkujen vetoketju ei mene kiinni, sukista jää ikävät rannut nilkkaan ja pohkeeseen.

Silitän varmuuden vuoksi isoimman kaapista löytyvän paitapuseron ja etsin kuminauhavyötäröiset farkkulegginsit. Työavaimet pudotin jo laukkuun. Kyllä tämä kai tästä.