Posti kulkee

Sain tänään postikortin. Kortti oli lähetetty joulukuun lopulla sopivasti ehtiäkseen Uuden Vuoden tervehdykseksi. Tuli tänään perille. Yli kuukauden matkalla Kuopiosta Keuruulle.

Ylläolevassa kortissa on lähtöleima ja tuloleima. Lähetetty lyseolaiselle Hämeenlinnaan paikkakunnalta Keuru eli täältä nykyiseltä asuinpaikkakunnaltani. Keuru on saanut aikojen saatossa yhden uun lisää peräänsä.

Huomio kiinnittyy päivämäärään, joka on sama 14.3.1891 sekä lähtö -että tuloleimassa. Sen enempiä sen ajan postikäytännöistä tietämättä vaikuttaa siltä, että aamulla on kortti lähtenyt ja illalla leimattu Tavastehusissa eli Hämeenlinnassa. Ja lyseolainen sai lukea kortin toiselta puolelta äidin kaunokirjoittamat kotikuulumiset ja tiedustelut pääsiäislomasuunnitelmista.

Siinäpä Itellalle mallia postin kulkemisesta!

Näppylöitä

Vuorokausi poissa kotoa, aika sopiva aika. Kaikkea ehtii kun vaan lähtee ja tekee. Irtiotolla halusin ehkäistä sieluun syntymästä näppylöitä ja siirtää pään sisällä rullaavia ajatuksia toisille raiteille.

Pakkasessa sormet kalikoina kuvasin nopeasti virtaavaa vettä. Häikäisevän kaunista maisemaa joka puolella.

Illalla huomasin, että näppylöitä on oikeasti siellä täällä ympäri kehoa. Eivät näköjään sieluun saakka sitten päässeet. Kukin stressaa tyylillään.

Täytetyillä tortilloilla ja sopivalla määrällä, itä- suomalaisesta panimosta kotoisin olevaa mallasjuomaa, nauttimalla stressi ja tykytys vähitellen haihtui. Ja näppylät kanssa aamuun mennessä.

Matkasta uuvahtaneena en jaksanut enää uusia näppylöitä kehitellä. Olisihan sitä jotain syytä saattanut ollakin. Nimittäin asunnon lämpötila oli laskenut alle kahteenkymmeneen, kumma juttu. Sitä se tekee, kun kodin valo ja lämpö on hetken poissa, öhöm. Esikot olivat päättäneet päivänsä, nuokkuivat vetelinä pitkin pöytää.

Ja se perjantaijytkyn aiheuttanut vitriinin hylly oli lopullisesti pudonnut viimeisiltä kannakkeiltaan. Onneksi jääkaapissa oli vielä mallasjuomaa.

Yritän ottaa rennosti.

Perjantaijytky

Voi....zx&%xx&%x ja muita painokelvottomia sanoja!
Joku aika sitten siirtelin kaappeja paikasta yksi paikkaan kaksi. Silloin tukevaa kotimaista tekoa oleva umpipuuvitriini muutti keittiöön astiakaapiksi.

Perjantai- illan seesteisen väsymystilan säikäytti uuteen eloon hitonmoinen pamaus, jonka alkuperää en heti ymmärtänyt.
Olin pelkkänä uteliaana kysymysmerkkinä. Hiippailin varovaisesti sohvalta kohti keittiötä, sinne äänen paikallistin. Ei mitään näkyvissä.
Sitten yllättäen näin syrjäsilmällä loivaa liikettä astiavitriinissä. Ja siellähän hitto soikoon tapahtui. Keskihylly oli sylkäissyt takaseinästä yhden sellaisen mikä se nyt onkaan se tappi mikä tukee hyllyä. No joka tapauksessa sellainen ( teräksinen, ei muovinen ) löytyi köllöllään alahyllyltä. Aika äänekkäästi irtosi. Hyvä niin, ehdin hätiin ennenkuin koko hylly ehti tulla joka kodin Aaltomaljakoiden ja muiden kalleuksien päälle murskaten ne pelkiksi muistoiksi.
Keskihylly siis pikapikaa tyhjäksi.
Mitäs sitten, uudet tapit jostain ja reklamointi kaapin myyneelle kauppiaalle. Muistan näet erittäin hyvin miten hän sen kaapin kestävyyttä ja hyllyjen kantokykyä kehuskeli. Kovaan käyttöön ja kestää painavatkin tavarat. Ja kissan kellit, ei mun kupit ja kipot sentään niin painavia ole. Sitäpaitsi olin jakanut astioiden painon tasaisesti hyllyn pituudelle.
( Taas tässä niitä painokelvottomia sanoja pitkä rimpsu ).
Tapitus jääköön alkuviikkoon, pitää lähteä vähän tuulettumaan täältä.

Mitä yhteistä on lepakolla ja imurilla?

Alkuillasta huristelin imurilla pölypallerot nurkista. Olen hankkinut hypersuperultrahiljaisen ja huipputehokkaan punakantisen pölynimurin, taisi olla yli vuosi sitten. Maksoikin mielestäni paljon. No, vaihdoin pölypussin ja tyrkkäsin kannen kiinni. Kerran ja toisen ja kolmannenkin. Ei mennyt.
Kansi vaan repsotti ja virnisteli kuin lepakko kauppahallin ovessa ( kuten kuvassa näkyy ). Tutkailin sulkemismekanismia ja totesin siinä olevan lapsellinen muovinen lärpykkä, joka ei enää suostunut yhteistyöhön.
Minua on petetty! Kallis vehje, tähänkö tämä yhteiselo jää? Teippaanko kannen jeesus- teipillä, väännänkö rautalankaa ympärille vai ottaisinko runsaista pitsinauhavarastoistani jonkun väriin sointuvan nauhan ja rusetoisin sen kannen kiinnikkeeksi? Pienestä on hyvän tuulen menetys kiinni. Takuuaikakin on mennyt umpeen. Ja vaikka ei olisikaan, luulen, että kuittia ei löydy. Rumia sanoja tuli mieleen.

Tänä iltana taivaalla pitäisi leiskua revontulet. Kirkas taivas, pakkasta, aurinko myrskyää.

Hetken olin aikeissa mennä pihalle taivaisiin tuijottamaan, mutta kun minä mieleni niin pahoitin imuriepisodista keitin teetä ja päätin jäädä sohvaan hautomaan ratkaisua.

Täältä voi taivaankannen näytelmää katsoa mukavasti lämpimässä. Tietysti live- esitys olisi aina parempi, mutta..

Tänään tiistaina

Tänään sai ajella läpi postikorttimaiseman.
Talvieloa olen moittinut, mutta pakko myöntää, että kaunista oli. Jos en aiemmin ole maininnut niin pidän autolla ajamisesta. Etenkin jos joku maksaa menoveden. Tänään maksoi joku muu eli työnantaja.
Maisemista ja mukavista ajatuksista voimaantuneena kiirehdin ystävättären kanssa ostoksille. Tehtaan myymälään kutsutuille oli tarjolla pientä purtavaa ja viiniä. Niitä siis ensin kynttiläkruunun alla ja sitten vaateosastolle.
Liikkeellä olimme jalkaisin ja kiristyvään pakkaseen olimme järkevästi varustautuneet kerrospukeutumisella. Huonoksi valinnaksi osottautui siinä vaiheessa kun piti vaatteita sovitella. Hyväksi valinnaksi kotiin päin kävellessä.

Tyyliä hakemassa

Uusi aika alkaa. Saas nähdä, vaalituloksia tässä odotellessa ei oikein mitään asiantapaistakaan ole.
Pari pikapyörähdystä ostosparatiiseissa tuli tehtyä, mutta jostain syystä rahat pysyivät tallessa. Ehkä liikaa kaikkea, tavaraa, ihmisiä ja yleistä hälinää. Ei jaksa ruveta nyt tyyliä päivittämään. Katsotaan keväämmällä.
Kahvilassa sen sijaan oli mukava vetelehtiä ohikiitäviä katsellen, hörppiä juomaa ja yrittää syödä croissanttia sivistyneesti.

Pinkki päivä

Myöhään iltapäivällä hyvässä talvisäässä kävelin kuntoilemaan. Hämmästyin kovasti kun sen enempiä miettimättä laittauduin liikkeelle. Aina se ei ole yhtä helppoa. Kävellessä musiikkinapit korvissa voi ajatella omiaan. Mitä hyvää on talvessa? Olenko talvi- ihminen ollenkaan? Onko pakko hiihtää?
Vaikka sää oli mitä parhain raittiin ilman nuuskimiseen tulin siihen tulokseen, että talvessa hyvää on vain matalammat hidastetöyssyt tiellä. Tämä havainto oli varhaisesta aamusta työhön mennessä kun keskustan töyssyjä tuskin huomasi yli ajaessa.
Aikani kuntoiltuani kävelin takaisin itseeni tyytyväisenä. Kotiportailla odotti yllätys, kukkapaketti. Paketissa pinkit esikot kiitokseksi päivänä eräänä tehdylle pikku palvelukselle. Kevättä odotellen.
Kiitos!

Talvisukissa

Pakotin itseni iltapäivällä ulkoilemaan. Ihan vähän vaan. Liian kylmää minulle. Koiraystävä oli puettu talvitakkiin ja talvisukkiin. Aika hellyttävän näköistä. Mamman kutomat siniset talvisukat kiinnitettynä napillisilla sukkanauhoilla. Kyllä sopi tassutella.

Täällä kotona makuuhuoneen matala vitriinikaappi ja keittiön hyllykkö ovat vaihtaneet paikkaa. Laatikollinen astioita on pakattu kierrätettäviksi, ison kirjaläjän loppusijoituspaikka jää vielä mietinnän alle. Minne sijoitetaan vai laitetaanko kokonaan menemään. Silppuriin päätyi iso osa taakse jäänyttä tosite- kuitti- ja ym. paperielämää. Jotenkin helpotti päästää vanhasta irti.

Mutta vielä riittää hamsterilla puuhaa tulevinakin pakkaspäivinä.

Pitkä ilta

Monenlaista toimintaa syntyy kun ei osaa päättää tekemisistään. Kaikki alkoi tänään vaalikoneesta, johon tutustuin päättääkseni ketä huomenna ennakkoäänestän. Samalla napsin pähkinöitä. Pähkinät ovat terveellisiä, mutta ei niitä parane pussillista kerralla syödä. Napsimisen välttämiseksi ne rouhitaan ja leivotaan leipään. Taikina siis nousemaan kysymys viitosen kohdalla.
Sitten jatkamaan. Kavalasti kysymyksiin vastaillessa viereisellä sivulla ehdokasjärjestys muuttuu sen mukaan mitä vastaa. Vaikea pitää katse rajattuna. Samaa mieltä- eri mieltä, joopa.
Ennen lopullista tulosta laitan astianpesukoneen hurisemaan ja jatkan vielä vastailemista. Tulos ei sitten ihan hirveästi yllätä. Vien roskat ja totean lunta tulleen reippaasti. Fiskarsin lumikolalle töitä. Tulee hiki. Leivät uuniin. Pyykit koneeseen.
Matkajalkaa kutittaa, matkailusivut + halvat lennot esiin. Onko talo Italiassa se tämän kevään juttu. Ei taida olla. Leivät uunista. Tuoksuu ihanalle. Tuoksulyhtyyn rentouttavaa laventelituoksua. Pyykit koneesta.
Silppuan salaattia huomisia eväitä varten. Ehdin vielä imuroida ennen iltasuihkua. Miten tämä ilta tuntuu niin pitkälle? Eikä ole vielä edes nukkumaanmenoaika. Tässähän ehtii vielä vaikka mitä.

Lomasilla

Vähän erilaista tienpäälläkuvaa kuin tuossa aiemmassa työmatkakuvassa. Nyt pakkaskeli, huurteiset puut ja ison osan matkaa pumpulinen pakkassumu. Täysikuukin oli, joka ei muuten vaikuttanut omiin nukkumisiini tällä kierroksella himpun vertaa. Joskus on valvottanut. Olisiko ollut tahdon asiasta kyse kun päätin vaan nipistää silmät kiinni, pitää ne kiinni ja pysyä siellä sängyssä peiton alla. Turhaa mennä ikkunasta tirkkimään ja ihmettelemään. Oikeat kuuhullut saattavat tässä vaiheessa tietävän näköisinä hymähdellä. Ihan kaikessa rauhassa. Näin tällä kertaa. Seuraavan täysikuun aikaan ehkä nukun ehkä en. Tällä lomasella pitää jaksaa taas seuraavaan.

Pyrypäivä

Näyttää pahasti siltä, että potkukelkalle on sittenkin käyttöä tänä talvena. Kieltämättä hiljaa toivoin jo, että lumentulo olisi peruutettu kokonaan. Kuin uhallakin valkoista on mättänyt taivaasta koko päivän ja runsaasti. Pakko vaan alistua ja kaivaa eteisen koreista sopivaa päänpeittoa ja lapasia. Sitten lumitöihin.

Auto poloinen oli säälittävän näköinen työpaikan parkissa. Ei paljon pohjaväriä näkynyt, pelkkää valkoista, joka oli tuulen voimalla liimautunut peltiin kiinni. Vein raukan sulamaan marketin parkkihalliin ja kipaisin odotellessa hakemaan ruoka- aineksia.

Joissakin lehdissä on hehkuteltu erilaisilla sydänkuvioilla, joita on saatu ikään kuin vahingossa ja tiedostamatta aikaiseksi.

Osataan sitä täälläkin. Itse en tosin tehnyt muuta kuin annoin auton sulaa ja jossain sulamisvaiheessa konepellillä oli tälläiset kuviot. Kyllä ne ihan selvästi muistuttavat sydämiä. Taikka piparkakkua.

Mieluummin kuvittelen ne sydämiksi.

Työmatkalla

Harmaata matkamaisemaa. Tunti lumituiskeessa aamulla ja illalla sama takaisin. Illasta tosin hetki melkein valoisassa. Kyllä tämä tästä kevääksi vielä muuttuu.
Ensimmäisten heittelehtevien kilometrien jälkeen ( aamulla ei aura- auton liikkeistä ollut tietoakaan eikä tie kuulu ensimmäisten aurattavien joukkoon ) usko tiellä pysymiseen kasvoi ja saattoi ajatella omia ajatuksiaan. Radiossa lauloi Sinatra My waytä, sattuipas somasti.
Kapealla kallioleikkausosuudella tuli vastaan kaksi hyvävauhtista puurekkaa. Mahduttiin kuin mahduttiinkin ohittamaan toisemme, auttoi varmaan kun vedin hartiat kasempaan ja pidättelin henkeä.
Kahdessa ajoneuvossa oli hengityksen pidättely unohtunut, toinen ( taisi olla jaappanilainen ) tönötti syvällä ja kaukana lumipenkassa. Sieltä ei ilman järeää apua ylös nousta.
Toinen (saksalaista mallia ) oli pöllähtänyt kevyemmin tien reunan yli. Työntämällä yksissä naisissa ja miehissä se sieltä nousi kuta kuinkin vahingoittumattomana ja matka jatkui. Mainittakoon vielä selvyyden vuoksi, että autoilla ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa kuten ei kärryjen kotomaakaan todennäköisesti vaikuttanut tieltäsuistumiseen, ehkä. Kunhan panin merkille. Välimatkaakin näillä sattumuksilla oli useampi kilometri.
Onnistuneen kotiinpaluun kunniaksi keitin teetä ja olin sympaattinen itselleni.