Tänään sai ajella läpi postikorttimaiseman.
Talvieloa olen moittinut, mutta pakko myöntää, että kaunista oli. Jos en aiemmin ole maininnut niin pidän autolla ajamisesta. Etenkin jos joku maksaa menoveden. Tänään maksoi joku muu eli työnantaja.
Maisemista ja mukavista ajatuksista voimaantuneena kiirehdin ystävättären kanssa ostoksille. Tehtaan myymälään kutsutuille oli tarjolla pientä purtavaa ja viiniä. Niitä siis ensin kynttiläkruunun alla ja sitten vaateosastolle.
Liikkeellä olimme jalkaisin ja kiristyvään pakkaseen olimme järkevästi varustautuneet kerrospukeutumisella. Huonoksi valinnaksi osottautui siinä vaiheessa kun piti vaatteita sovitella. Hyväksi valinnaksi kotiin päin kävellessä.

Jaahas, onko sitä tehty hienoja löytöjäkin?
VastaaPoistaNo jaa, en hienoista tiedä, mutta tarpeellista hankin.
PoistaKauniit maisemat todella. Kuvauksellisesti erinomaisesti onnistunut tuo ylempi mikäli jotain kuvista ymmärrän.
VastaaPoistaIhanat kuvat!
VastaaPoistaKiitos molemmille!
Poista