Valohoitoa

Huvitusta puussa, maassa ja kotona piirakassa. 

Mielessä aavistus ahdistusta syksyn edetessä. Pimentyvien aamujen pelkoa. Siskolla on kirkasvalolaite keittiössä. Tosi tehokas. Kesän lopulla sitä kokeilin vaikka ulkona vielä helotti aurinko täysillä. Silloin ainakin häikäisi ja tuntui että pitäisi laittaa aurinkolasit päähän. Ei kai suositella. Mihin mun keittiöön se valotuslaite asetettais. Rumakin on.

Miten olisi sarastusvalo yöpöydälle. Valon määrä hiljalleen kasvaa ja laite herättää halutessa linnunlauluun. 

Yöpöytä on liian pieni, laite näyttää aika kookkaalta. Ruma on sekin.

Mutta jos se toimii ja heräilen pimeinä aamuina tuskitta niin ei kai ulkonäöllä väliä ole. 

 

Asento ja lepo

Vieraani kaukaa rapakon takaa päivitteli suotuisaa lomailusäätä. 

Jo kolmena vuonna peräkkäin näin touko- kesäkuun vaihteessa Suomessa lomaillessaan on helle hellinyt ja lämmittänyt. Jopa liikaakin, etenkin öisin. Majapaikoissaan kun kaikissa ei ole ollut ilmastointia.

Veden äärellä oli helpompi hengittää, pieni tuulenväre puiden varjostamalla terassilla kuivasi otsan hikipisarat.

Tällaisena päivänä en ahkeroimut, en nyppinyt kukkapenkkiä.

Tuijotin kyllä, tällä kertaa joutsenia, silkkiuikkuja, sorsia, lokkeja, sudenkorentoja, perhosia ja pieniä kalaparvia rantavedessä. Pää tyhjeni kaikista joutavista ajatuksista ja murheista. Verenpaine laski tai ei kai sentään kun sattuu olemaan luonnostaan jo matalat paineet.

Huomenna sama ilmanala kuuluu jatkuvan. Kuinka ilmavassa kesävaatetuksessa voi mennä työhön, kai sitä nyt jonkin verran voi löysäillä.

Mindfulness

Umpipimeässä aamussa, taivaalta syöksyviä vesimassoja uhmaten syöksyin postilaatikolle ilman sateenvarjon turvaa. Kuvittelin, että kun oikein pikajuoksuksi laittaa niin ei ehdi kastua. Väärin. Vettä tuli niin paljon niskaan, ettei askelnopeudella ollut mitään merkitystä. Katalasti vettä oli kertynyt reitille sen verran että toinen yöpaidan alta vilkkuva kinttu kastui nilkkaa myöten. Eteisessä olisi tietysti ollut kumisaappaatkin.

Siitä se sitten lähti.

Harmitti, ketutti ja muuta samanlaista. Autoilin siinä hiivatinmoisessa sateessa työpaikalleni 60km päähän.

Työhuoneesta oli hävinnyt lämpö, asteita 17 plussan puolella. Yhtä ja toista murhetta ja stressin aihetta ilmaantui pitkin päivää. Nenä alkoi vuotaa ja aivastutti. Autoilin kotiin 60km päähän, satoi kaatamalla edelleen.

Nyt tarvittiin mindfulnessia tyynnyttämään rasittunut mieli ja keho.

Aloitin olemalla tietoisesti hetkessä, ( sitä kai se mindfulness tarkoittaa ) kylpyhuoneessa villasukat jalassa. Lämmitin varpaitani seisomalla siinä kohtaa missä lattialämmitys eniten hehkuttaa.

Keskityin perunan ja porkkanan pilkkomiseen kun varpaat olivat lämmenneet. Tuijotin kiehuvaa keittoa ja välillä maistelin.

Taikinoin marjapiirakan uuniin ja välillä kävin tuijottamassa josko reunat ruskistuvat liikaa.

Luultavasti näillä toimilla keho sai viestin ettei kannata enää stressata. Kemiallisia apuja ei kuulemma olisi hyvä käyttää stressin poistoon.

Mutta flunssan pelossa aloitin virallisen glögikauden. Kaukoviisaasti olin jo käynyt hankkimassa pullot kaappiin. Menköön nyt toinenkin lasillinen ehkä kolmaskin.

 Ikkunalaudalla näemmä chilipaprikat alkavat olla syötävässä kuosissa. Tomaattiressut eivät punerru enää.