Kylämaisemissa

Muutama aika sitten oltiin kylässä. Uudessa kodissa maaseudun rauhassa.

Ja missä maisemissa!

Enemmänkin olisi voinut kuvata, mutta vettä tihuutteli tasaiseen tahtiin ukkosen säestyksellä koko ehtoon eikä ulkona niin paljoa tullut oltua. Tilukset toki tarkasteltiin kunnolla ja rantasaunojakin oli tutkittavana kaksin kappalein. Toinen sauna houkutteli lämpöiseen. Aika tuntui pysähtyvän kun saunan oven avasi. Kymmeniä vuosia vanha sauna ja ikiaikainen tuoksu. Ikkunan takana polku ja koivut.

Ihanaa!

Kyllä nyt kelpaa aitan polulla emännän kuljeskella! Ja kukkamaita hoidella.

Isännällekin on oma paja.

Satoa ja kuljeskelua

Mitäpä muuta hamsteri kuvaa kuin täydellisiä mustatorvisieniä, joita keräsin kontaten kun selkä alkoi olla kovilla jatkuvasta kyykkimisestä, kantarelleja ja söpöjä nousemassa olevia punikkitatteja. Herkkutatit eivät ehtineet tallentua kameraan. Ekat suppilovahverotkin on näillä leveyksillä tavattu. Jessus sentään, kohta tulee sieniä korvistakin. Pitääkö pitää pieni tauko metsärymistelyssä? En taida pystyä olemaan poissa, se on mukavaa ja rentouttavaa puuhaa. Ja talvella saa olla kotisohvassa ihan tarpeeksi ja tympiintymiseen asti. Pitää mennä metsään sitten kädet taskussa ja laput silmillä, ettei näe kaikkea mitä sammalikko ja kuusenaluset tarjoavat. Ja tulla tyhjin käsin kotiin..täh? Onks mahdollista? Niin, että kanaa ja kantarelleja on syöty viikkokaupalla ja vieläkin uppoaa.

Työ pahasti haittaa harrastusta, ilta on niin tavattoman lyhyt lähteä kierrokselle. Kun on tässä elämässä muutakin puuhaa kuin metsissä kuljeskelu ja hamstraus, vai onko sittenkään työn lisäksi?

Viimeinen lämmin yö meni, lyhdyissä paloivat kynttilät. Ympärillä oli umpipimeää vaikka niin kaupungissa asunkin. Jokaikinen naapuri oli laittanut valot jo pyörryksiin, ajoissa menneet nukkumaan eivät keikkuneet kartanolla kuten eräät yökyöpelit. Muutama helskutin onnettoman himmeä katutuikku ( sanovat katuvaloiksi) paraatipuolella ei pahemmin valoa heittänyt takapihalle.

Se siitä sitten, kesästä!

Vielä VB

Siellä VB- valokuvakeskuksessa pihalla oli musta pömpeli, joka houkutti pimeään labyrinttiin ihmettelemään. Mielenkiintoista. Harmi vaan, ettei pihalla sattunut kulkemaan ketään pömpelin ohi.

Käsin kosketeltava rauhan ja levollisuuden tunne vyöryi sisuksiin siinä puun alla penkillä istuessa ja nauttiessa lämpimästä päivässä.

Tien toisella puolella on Minna Canthin talo, Kanttila. Minna oli monitahoinen persoona. Kauppias, kirjailija, sanomalehtinainen, yhteiskunnallinen vaikuttaja, tasa-arvon ja naiskoulutuksen uranuurtaja. Huhhuh ja sen lisäksi seitsenlapsisen perheen yksinhuoltaja.

"Vanhojen totuuksien täytyy väistyä uusien tieltä" lukee seinässä Minnan siluetin vieressä.

Mitä se tässä yhteydessä tarkoittaakaan?

Koe- erä

Punaherukan ylituotanto pistää miettimään mitä muuta marjoista voi tehdä kuin maijamehua, marjapuuroa tai marjapiirakkaa. Hyytelöä ja hilloa tietenkin. Kokeeksi tein pienen erän, josko olisi hyvää paahtiksen päällä, pannarin kaverina ja puuron silmänäkin.

Helppo juttu. Marjat ja hillosokeri vesitilkan kanssa kattilaan kiehumaan, lisäksi vaniljatanko kellumaan sekaan ja ripaukset kardemummaa joukkoon. Kiehautetaan ja jäähdytetään. Aika kiva maku tuli, sokeria olisi saanut olla enemmän. Minä laitoin marjalitraa kohden reilun kaks desilitraa sokeria. Mutta herkun väristä on ja keittiössä tuoksuu hyvälle.

Elokuu

Viikko sitten karvakorvakaveri ui aivan vapaaehtoisesti. Nyt paiskaa syksyä silmille isolla kouralla. Hei, on vielä elokuu jonkin aikaa. Ei tämä tähän vielä saa loppua. Olisiko viikonloppuna vielä kesää jäljellä? Alkaa jo surettaa. Ei tässä vielä kansalaisopiston tanhu,- veisto ym. piirit innosta eikä ne pimenevät aamut, jolloin saa tapella itsensä sängystä ansioon. Minä haluan vielä pitää kesäkukat hengissä ja kävellä paljain jaloin nurmikolla. Juoda aamukahvia terassilla ilman villatakkia...onks liikaa pyydetty?

Victorilla käymässä

Victor Barsokevitsch kuvasi 1800- 1900- luvun vaihteessa kuopiolaisia ja lähiseutujen ihmisiä. Uskonpa, että monella sukualbumissaan löytyy vakavailmeinen sukulainen, joka poseeraa kuvassa, jonka alareunassa on VB:n signeeraus.

Victor lopetti toimintansa valokuvaajana v 1927 ja lahjoitti 70.000 lasinegatiivia Kuopion Luonnon Ystäväin yhdistykselle. Tuotanto oli laaja ja merkittäväkin, koska yhtään näin laajaa kokonaisuutta yhden valokuvaamon toiminnasta ei ole säilynyt Suomessa näiltä ajoilta.

Victorin vanhassa talossa, jossa hän asui vaimonsa kanssa vuoteen 1927, toimii VB-valokuvakeskus, jossa esitellään pääasiassa kotimaista valokuvataidetta, mutta vaihtelevasti myös ulkomaista valokuvaa. Mieleen tulee vuodelta 2005 Linda McCartneyn kuvat. Kansainväliset kesänäyttelyt ovat aina olleet niin minun kuin monen muunkin suosiossa.

Tällä kertaa sukelsin Victorin kellariin, jonne oli koottu kuvia ajasta, joka ei koskaan enää palaa, kadotetuista päivistä, muistoista. Ken on lukenut Sirpa Kähkösen Kuopio- trilogian, hänelle näyttely avaa kirjojen tapahtumapaikkojen taustat uudella tavalla eläväksi. Vaikka olen putkahtanut maailmaan vuosikymmeniä niiden tapahtumien jälkeen tunsin sujahtavani sellaiseen paikkaan, jossa kuivamassa olevat puhtaat valkeat lakanat koristivat kaikkia pihoja, aurinko paistoi ja puiston mehukioskin vieressä soittavan orkesterin sävelet upposivat syvälle sieluun.

Lahja

Kun muistaa olla kiltti ja auttaa kaveria silloin kun voi niin voi yllättyä. Kuten minä joku päivä sitten. Yllärilahjana marjapuuron punaista syksyä piristämään. Huivi villaa ja helmet merinovillaa ja silkkiä. Ihanaa. Mistähän se tiesi, että tykkään tästä(kin) väristä...? Kiitos!

Happy together

Lämpimässä vesisadesäässä voi muistella lämmintä aurinkosäätä, jota oli viikonloppuna tarjolla. Minulle oli sen lisäksi tarjolla dogsitterikeikka mukavin etuisuuksin. Viinimarjoista oli ystävällä ylitarjontaa kuten männä vuonnakin ja sain luvan kökkiä pensaassa ja kerätä itselle sopiva määrä. Nelijalkainen seurallinen vahdittava otti ilon irti yhteisestä ajasta. Sen lisäksi, että vahti huolella pikkuämpäriä, arveli olevansa korvaamattomaksi avuksi myös poiminnassa. Sylikkäin aika peevelin vaikeaa ja apuri mieluusti myös napsi marjoja kädestä ennenkuin ne ämpäriin sain. Ah niin herkkää yhteiseloa!

Botaniikkaa

Heinäkuussa minulla oli tilaisuus olla kasvikonsulttina. Nuori neiti keräsi kasveja koulua varten, vapaaehtoisesti. Hienoa.

Kasviprässäykseen löytyi papan varastosta tolkun prässi, viimeksi ollut käytössä prässissä säilyneiden sanomalehtien perusteella elokuussa v. 1963. Hyvin säilyneet kuivassa autotallissa. Siihen sitten neidin keräämät kasvit ruuvattiin ja ryhdyttiin odottelemaan. Mainiosti toimiva vehje, yksinkertainen, käsintehty, kauniskin esineenä. Väriltään vanha vihreä.

Jostain muistin sopukoista sinkoili kasvien nimiä suusta ulos ja osasta muistin latinankielisenkin nimen. Nehän minun sukupolveni koululaisten kuului suuressa kasvitentissä osata. Hikisiä paikkoja silloin.

Liiskaksi prässäytyivät mm. Linaria vulgaris ja Achillea ptamica elikkä kannusruoho ja ojakärsämö.

Suloinen sunnuntaiaamu

Varhainen sunnuntaiaamu. Kesä ei ole vielä menetetty. Pihakalusteiden öljyäminen ei kauan vienyt kun toimeen vaan ryhtyi. Hyvä minä.

Hamsteri lähtee tästä hankkimaan lisää evästä pitkää talvea varten. Pakastin turpoaa mutta ei maha mittään. Merkillisen reipas olo viime aikoihin verrattuna. Ehkä tässä alkaa toipua verenluovutuksesta joka viime kerralla ottikin huomattavan koville. Luovutustapahtumia on kummiskin takana jo kymmeniä ja eka kertaa tuli väsähdys, tilapäinen onneksi. Monta päivää oli niin vetämätön olo, että hyvä kun pysyi hereillä työpöydän ääressä. Nyt elo alkaa palautua ennalleen.