Karttatyyny

 Yhden asteen pakkasessa ja tuimassa tuulessa uhmasin luonnon voimia ja ulkoilin Kallaveden jäällä. Oli siellä paljon muitakin liikkeellä jalan, suksilla ja luistimin. Jäärata kiersi saarien ympäri pisimmillään viiden kilometrin matkan. Lyhyempiäkin reittejä oli. Parin viikon päästä on Ice Maraton, toivottavasti jää olisi silloin paremmassa kunnossa kuin nyt. Kovasti oli ainakin luistimille vaarallisen näköisiä ja tuntuisia röpelöisiä paikkoja.

Vasikkasaaren kupeessa oli laavu ja siellä makkaratulet ja pannukahvit. Tuoksui keväälle.

Kauppahallissa poikkean aina kaupungissa käydessä. Joskus vaan kävelen yhdestä päädystä sisään ja toisesta ulos nuuhkien leipomotuoksuja ja silmäillen ympärille. Joskus poikkean kahville. Nyt kahvia juodessa huomioni kiinnittyi ikkunalaudoille aseteltuihin esineisiin. Karttatyyny lähti sitten mukaani. Mukavahan tuosta on etsiä entisiä asuinsijojaan, sormella siloitella katuja ja muistella niiden nimiä.

Joku kotiseutukaipuu näyttää iskeneen kyntensä minuun. Meneeköhän se ohi kun oikein päätään lepuuttaa tuon tyynyn päällä vai tarttuuko pahemmaksi?

Otsalampun valossa

Sienisaalista ei tässä residenssissä ole tarvetta kasvattaa. Purkit ja pussit ovat täynnä kuivattuja sieniä ja ne on tungettu keittiön yläkaappiin. 

Pari kaunista lasipurkillista on jätetty keittiön tasolle näkösälle tarkoituksella. Saavat kaupunkilaisvieraat kysyä että mitähän nuo tummanruskeat erikokoiset huituvat ovat, et sunkaan noita ole tähän ruokaan laittanut. Siitä minä innostuneena kertomaan mitä ovat, mistä ovat kotoisin, vilautan ohimennen yläkaapin sisältöä ja sanon, että eihän noita nyt paljon ole tänä vuonna. Ja kyllä, huituvia on rypistelty ja silputtu lähes joka ruokaan pois lukien hernekeitto. (Sitäpä ei juurikaan täällä keitellä). Samalla tulee esiteltyä sienikirjakokoelma ja ruokaohjeet. Läksijäisiksi halukkaat saavat sienipussin mukaan. Toistaiseksi kaikille on lahjus kelvannut.

Pimeys iskee niskaan niin aikaisin ettei tavallista metsäkävelyä enää arki- iltana voi harrastaa. Katuja pitkin taahaaminen ei vielä sytytä, talven tullen sitäkin ehtii. Metsään mieli tekevi, raittiiseen ilmaan tarkastamaan, tyhjentämään ja hyvästelemään tämän syksyn sienipaikat ennen kuin lumi peittää mättäät. Kätevästi kävi otsalampun valossa!

Jäällä

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä täällä.

Puolille päivin tuntui vielä aika viileältä mutta sitten lämpeni. Liikaa tuli tupattua vaatetta päälle. Vetoketjua piti avata, pipoa työntää takaraivolle ja hanskat sai laittaa taskuun. Vielä siis huippukelit risteillä rannoilla ja huomata taloja joita ei ole ennen nähnyt. Uusia ja jo vuosia asuttujakin. Pian tänne järvelle ei enää ole asiaa muuten kuin veneellä.

Pimeyden tultua tapani mukaan katselin tähtiä takapihalla ja hörpin jo tutuksi tullutta terästettyä kaakaota. Rauhoittava, meditatiivinen hetki.

Linnunpönttö ja kookas vuokralainen

Läheltä piti etten jäänyt vaan sisätiloihin lueskelemaan ja huilailemaan. Pari kirjaa on kesken luvun enkä millään malttaisi jättää niitä kesken. 

Sainpahan pakotettua itseni liikkeelle. Aurinko lämmitti tuulensuojapaikoissa, muuten eivät pipo ja toppatakki olleet lainkaan  liikaa kun tuuli kävi ytimiin.

Sattumoisin seurasin kuvassa olevan tipusen asunnon hakua vai mitä lie ollutkaan mielessä. Useaan kertaan se kävi kuikkimassa lintupöntön reiästä ja koetti tunkea itseään pitemmälle. Eipä ollut ketään kotona.

Ripeästi askelsin vakioreitin, en jäänyt päivää paistattamaan rannoille. Ulkoilutehtävä suoritettu. Loppupäivän vietin hyvillä mielin sohvalla kirja kädessä.

Havuja, p--kele

 Ovipielen ja ikkunapenkkien ruukkuistutusten somisteeksi piti hakea lisuketta. Mikäs oli retkeillä kauniissa ja lämpimässä säässä. Ensin piti tarpoa pätkä metsäautotien pohjaa ja sitten puikahtaa tulvivan ojan yli sammaleiseen maastoon. Polun pätkää jonkin matkaa ja sitten oli välteltävä tekemästä muussia suppilovahveromatosta. Otettiin vain suurimmat kyytiin ja venytettiin askelta pienimpien yli. 

Sammalen peittämät lahot puunrungot sekä salakivet olivat liukkaita kumisaappaan alla ja pari kertaa tasapaino oli koetuksella. Muutaman suuren kuusen alimpien sulkamaisten oksien alitus kysyi nöyryyttä. Uudelleen vanhan tien pohjaa ja nousu kalliolle. Ja sitten uudelleen metsään. 

Taas suurimmat suppikset kyytiin. Isoon pussiin kerättiin koristeita, sammalta ja jäkälää, havuja ja mustikanvarpuja. Maanomistajan luvalla tietysti.

Tulomatkalla poikkesin metsätamineissa kauppaan hakemaan kermaa ja muuta tykötarvetta sienipiirakkaa varten. Kassajonossa takana jonottava puolituttu virnisteli ja kysyi mistä olin tulossa. Pipossa kuulemma roikkui muutamia havuja ja runsaasti neulasia. Saappaan varressa pilkotti lisää samaa lajia.

Viikonlopun satosaldo

Viikonlopun molempina päivinä kävelin metsässä. Joutilaana ajattelin viettäväni sitten ilta- aikaa sohvalla lojuen tv:n kaukosäädin vieressä. 

 Metsälenkiltä en näemmä pysty tulemaan tyhjin käsin takaisin. En vaikka koetan pitää käsiä taskussa. Taskussa rapisee muovipussi, joka varmuuden vuoksi on aina mukana.  Hätätilassa ja pussin täytyttyä on joskus riipaistu päältä taikka alta joku sopiva vaatekappale josta saa tehtyä nyssykän. 

Kolmen lajin sieniä laiskasti keräten sain pussin ja nyssykän täyteen. Puolukoihin en koskenut vielä. Näytti niillä olevan vartiointi kohdallaan. Iltaohjelma oli sienillä sinetöity.

Nyt on joulun sienisalaattiainekset itselle ja muutamalle ystävälle laitettu purkkiin. Kantarellit pannulla pyöräytetty ja suppikset kuivattu. Ehdin lojua niin omalla kuin ystävänkin sohvalla. Tuomisiksi kotiin sain pussillisen omppuja. Ne ajattelin ensisijaisesti popsia poskeen, kuivattavaksikin niistä riittää.

Tiimispiritiä

Olimme puolivuotuisella hengenkohotusretkellä, koko työporukka. Sellainen on nykyään tapana.

Nyt sullouduttiin kirkkoveneeseen suuntana saari jossain jonkun kilometrin soutumatkan päässä. Menomatkalla se yhteinen sävel ei oikein kohdillaan ollut ja näytti siltä, että johtoairoparikin oli tahdituksesta eri mieltä. Ainakin ajoittain. Kenenkään airo ei lipsahtanut kokonaan hankaimesta jorpakkoon, vaikka yritystä siihen suuntaan oli.

 Jokunen pysyi hyvin rytmissä ja vedossa. Itseni luen siihen mukaan, koska todisteita ei muunkaanlaisesta ole. Olin näes hyvissä tarkkailuasemissa eli viimeisessä airoparissa tuijottamassa kaikkien selkäpuolta ja tapaa jolla kukin aironsa veteen heilautti. Tyyleissä löytyi. 

Muuan kauhoi vettä tosi syvältä ja soutaminen näytti raskaalta, parinsa  hipaisi veden pintaa juuri sen verran, että sai roiskautettua vedet taaimmaisensa syliin. Keskipenkin soutaja onnistui keplottelemaan airon selkänsä taakse, monta kertaa. Ja kaverin avustuksella sai sen keploteltua takaisin paremmin soutamiseen soveltuvalle puolelle. 

Yritin nauttia maisemasta.

Parasta päivässä oli tuleen tuijotus, siis luultavimmin vain omasta mielestäni. Leikkimielisestä kisailusta en jaksa innostua vaikka tiimihengen mukaan siihen osallistuinkin. Ehkä minulla on vikaa päässä ja antennit sojottavat väärään suuntaan. Niin sen täytyy olla. Muut ainakin näyttivät siltä, että olivat tiimihengessä täysillä mukana.

Paluumatka meni jouhevammin ja vauhdikkaasti. Jonkinlainen yhteinen soutuvire oli saavutettu. Kaikilla oli selkeä päämäärä, minulla se oli " äkkiä kotiin ". Airo käväisi selkäpuolella vain kerran siellä keskivaiheilla ja jonkun kerran airot kolisivat yhteen. Rantauduttiin pehmeästi. Tavoite täytetty. Palataan syksyllä taas tiimispiritiä vahvistamaan. Jossain ja jotenkin, kunhan ei soudeta. Pyytää allekirjoittanut.

Oikea pihapäivä

Naapureiden hyvinhoidetut kukkameret vilkkuivat silmäkulmassa, tarkempi tuijotus yli pensasaitojen pakotti vaihtamaan pikku hellepihavaatteet päälle ja alkamaan työn. Nypin, mullitan, kylvän, harvennan, lannoitan ja kastelen sekä lisäksi lausun kauniita sanoja yllyttäen ja kannustaen pihani kasveja näyttämään ns. närhen munat kukoistaville lajitovereilleen. 

Koko päivä meni iltaan asti ja huomenna saa jatkaa. Ei haittaa, en voi valittaa kun äskettäin narisin siitä, etten saanut upotettua käsiäni multaan. Pahasti epäilen huomista innostusta jatkohommiin. Saattaa olla äkkiseltään joku osa kehosta kankea ja kipeä. Veikkaan noita selän jatkona olevia isoja lihaksia ja takareisiä. Viitteitä on jo. Mutta vielä tuntuu hyvältä. Raitista ilmaa, hyötyliikuntaa ja nuppilepoa.

Waiting for the summer

Pitää malttaa odottaa. Havupuut ovat vielä hupussa, terassit tyhjillään. Olisiko tyhjyys johtunut arkiajasta ja noin keskipäivästä, jolloin suurin osa kunnon kansalaisista yleensä hikoilee työpaikoillaan. Mutta veikkaan, että täyttä on alkuviikosta, vaikka sataisi jääpuikkoja. Silloinkin voi tietysti hikoiluttaa.

Poissaollessani oma takaterassi oli ilmaantunut isolta alalta näkyviin. Innostuin asiasta siinä määrin, että pikaisen vaatteenvaihdon jälkeen tartuin lumilapioon ja aloin hajottaa lumikasaa nurmikon reunalta.

Hullua touhua. 

Ensin koko talven olen naama mutrussa kasannut lunta sinne pihan reunoille kasoihin ja nyt iloisin ilmein levitin sitä takaisin. Kävihän se liikunnasta. Lämpötila seinän vierustalla oli +17, melkein kesäinen lukema.

Vilkaisin naapuripihoille, joilla lunta näytti olevan vielä runsaasti. Tunsin suurta tyytyväisyyttä toimiini. Grillin voi virittää käyttökuntoon, pöydän ja tuolit paikoilleen. Orvokit minulla jo onkin. Ja juomat.

Kyllä nyt laulattaa ja hymyilyttää, katsotaan miten pitkälle tämä fiilis kantaa.

Waiting for the summer

We`ll be laughing, we`ll be dancing

Nothing more to say

It`s a beautiful day, la la laa

Arki alkaa kurkkuviipaleilla

Lian monta pyhäpäivää alkoi tuntua ruodossa. Liikaa syötävää ja juotavaa olin varannut kaappiin. Kukaan ei käskenyt kaikkea syömään. Söin ja join ihan käskemättä. 

Varhaisheränneenä tänä aamuna ja peiliin katsottuani ymmärsin mm. tuorekurkun sekä sisäisen että ulkoisen merkityksen. Siis lisää vihreää lautaselle, ylimääräiset kurkkuviipaleet silmien päälle ja sohvalle joksikin aikaa huokailemaan. Saman asian taitaisi ajaa ylimääräisestä nesteestä puristetut kylmät teepussit mikäli kurkku olisi loppu. Naistenlehdissä suositellaan myös jääkaapissa/pakasteessa yöpyneitä ruokalusikoita. Jälkimmäinen tuntuu minusta vastenmieliseltä. Otin kurkkuviipaleet. Myöhemmin kävelin reipasta vauhtia ylläpitäen pitkähkön lenkin, tuntui hyvältä.  Kotiin päästyä oli pikaista asiaa toiletin puolelle.

Iltapäivällä poseerasin valokuvissa kummilapsen kanssa. Kamerassa oli varmasti vääränlaiset asetukset tai kuvaaja ei osannut hommaansa koska silmäni olivat kaikesta nähdystä vaivasta huolimatta epävalokuvaukselliset. Kummilapsi oli erittäin sirkeäsilmäinen ja kuvauksellinen. Onneksi kuvia voi rajata. Ei ennenvanhaankaan kaikissa kuvissa kaikkien kuvattavien päitä aina saatu mahtumaan mukaan.

Pyhästi ulkona

Monta tuntia ulkona tänään. Hitaasti edeten, ympäristöä tarkkaillen. Jäällä uskaltaa vielä liikkua, suksilla ja jalan. Hanki kantaa. Järveähän tällä seudulla riittää. Jäällä liikkuessa kuulee hangen humahtelua ja kevyttä ritinää. Kotikylä näyttää tutulta mutta erilaiselta jäältä katsottuna. 

Aurinko lämmittää ja tekee mieli jäädä rannalle istuskelemaan. Satamakioski ei ole valitettavasti auki, valmisteluja kyllä tehdään jo.

Pappilan rannassa mato- onget odottavat tarttuvia käsiä, matoja ja vapaata vettä. Ei tässä enää niin pitkä aika siihen ole.

Kotona katson eteisessä lojuvaa kenkäkasaa. Kuudet talviset saappaat. Arvon kolmet niistä siirrettäväksi varastoon, samoin kolme takkia saa lähteä. Lapaset ja huivit saavat vielä armon pelkästään sen vuoksi että en viitsi tänään. On sentään pyhä ja  muistan äidin opetukset. 

Ulkona kuitenkin jatkan ( ulkopuuhastelu ei tunnu jostain syystä niin tuomittavalta ) vielä hetken laiskaa järjestelyä. Heitän karisevat kanervat tykösomisteineen pois ja vihdoinkin ( piti tapahtua jo syksyllä ) vanha jonkin verran homeinen aurinkovarjo tapasi kohtalonsa. Saha soimaan, varjo palasiksi ja roskiin.

Sohvailua ruuan, juoman ja elokuvan parissa loppuilta. Taitaa tulla vieraitakin. Kyllä tänne sohvalle mahtuu.

Häikäisee

 

 Ihana, aurinkoinen kävelyretki. Musiikki soi nappuloista korvissa ja mieli oli korkealla, askel musiikin tahtiin. Tuli hiki. 

Matkalla tapasin koiraystäväni, joka tarkkaili elämänmenoa pienen matkan päässä kotoaan. Tervehti minua iloisesti, haukahteli ja lähti viipottamaan kotia kohti. Kääntyi välillä katsomaan, palasi vierelleni varmistaen, että tulen perässä. Kotipihalla paistateltiin päivää hetken yhdessä. Häikäisi kovasti. Minulla oli aurinkolasit, joita hangella istuskelija selvästi kadehti.

Isäntäväen kanssa vaihdoin pikaisia kuulumisia ja jatkoin askeltamista kohti omaa kotikoloa. Kameran kaivelin taskusta muutaman kerran matkan varrella ikuistaakseni huhtikuun maisemaa, vanhoja taloja ja portteja. Etenkin portit kuuluvat suosikkeihini.

Tuntemattomasta syystä en onnistunut liittämään tähän muita kuvia kuin tuon potretin silmiään siristelevästä nelijalkaisesta. 

Olkoon sitten näin. Vian täytyy olla kaukaisemmissa yhteyksissä kuin omien korvieni välissä.

Aurinkoinen ulkoilupäivä

Kuten sanottu on: Räntäsateella ei voi ulkoilla. Mutta aurinkoisella säällä pitäisi ulkoilla, kuten tänään.

Minä ulkoilin autolla kauppaan ja takaisin. Käsittämättömän mielenkuohun vallassa heitin sitten matot pihalle ja tartuin imuriin ynnä muihin siivousvälineisiin. Ja koko päivän sain siivousaskareisiin tärvättyä.

Pidin toki ruokataukoa, seisoin takapihalla kuunnellen kevään (= lähitienoon lapset siellä metelöivät ) ääniä ja juttelin aidan yli tutun koiranpissattajan kanssa. Päiväkahvit join ja lehden luin siinä pikkuruisessa terassin nurkassa, jonka olin aiemmin lapioinut puhtaaksi katolta pudotetusta lumesta. Ei ole aurinko vielä pystynyt pienentämään jättilumikasaa.

Otin minä päivänokosetkin sillä aikaa kun matot nauttivat auringonpaisteesta. 

Puhdas koti tuoksuu hyvälle. Niin tuoksui pitsakin, jonka illemmalla väsäsin palkkioksi hyvin vietetystä päivästä. Jospa huomenna, sataa tai paistaa, tekisin sen pitkän kävelyretken.

.

Sisätyöläistä sylettää

Elokuun himmenevä helteinen ilta. Lenkkeilyä ei päiväsaikaan jaksa ajatellakaan. Ollaan vaan puolivarjossa, ihmetellään kesäilmoja ja toivotaan viileämpää. Virvokkeita on käden ulottuvilla, rannasta kantautuu lähtevien veneiden ääniä. Lapsia kuuluu olevan uimassa.
Kotiterassilla, siellä metsän puolella, yksi lueskelee, toinen haaveilee kauas katsellen, kolmas rapsuttaa koiraa, neljäs nauttii kylmästä juomasta ja tarkkailee mustikoiden kypsyysastetta. Yksi joukosta jaksaa rupatella ja suunnitella. Grilliruuan aika alkuillasta, jokaiselle jotakin oman maun mukaan. Maissintähkät käyvät kaupaksi. Sitten kävelylle ja iltauinnille.
Elokuun helle, suloisen lämmin merivesi ja lomaa jäljellä. Miten ihana tunne....
Poks!
Muisteluajatuskupla haihtui salamana kun lumikola tökkäsi penkan reunaan. Punnerrusta vaati lykätä lunta ennätyskorkeuksiin kasvaneiden penkkojen päälle.
Kyllä sylettää ja olisi kielen päällä muitakin kuvaavia verbejä mutta antaa nyt olla.

Talvisukissa

Pakotin itseni iltapäivällä ulkoilemaan. Ihan vähän vaan. Liian kylmää minulle. Koiraystävä oli puettu talvitakkiin ja talvisukkiin. Aika hellyttävän näköistä. Mamman kutomat siniset talvisukat kiinnitettynä napillisilla sukkanauhoilla. Kyllä sopi tassutella.

Täällä kotona makuuhuoneen matala vitriinikaappi ja keittiön hyllykkö ovat vaihtaneet paikkaa. Laatikollinen astioita on pakattu kierrätettäviksi, ison kirjaläjän loppusijoituspaikka jää vielä mietinnän alle. Minne sijoitetaan vai laitetaanko kokonaan menemään. Silppuriin päätyi iso osa taakse jäänyttä tosite- kuitti- ja ym. paperielämää. Jotenkin helpotti päästää vanhasta irti.

Mutta vielä riittää hamsterilla puuhaa tulevinakin pakkaspäivinä.

Pyrypäivä

Näyttää pahasti siltä, että potkukelkalle on sittenkin käyttöä tänä talvena. Kieltämättä hiljaa toivoin jo, että lumentulo olisi peruutettu kokonaan. Kuin uhallakin valkoista on mättänyt taivaasta koko päivän ja runsaasti. Pakko vaan alistua ja kaivaa eteisen koreista sopivaa päänpeittoa ja lapasia. Sitten lumitöihin.

Auto poloinen oli säälittävän näköinen työpaikan parkissa. Ei paljon pohjaväriä näkynyt, pelkkää valkoista, joka oli tuulen voimalla liimautunut peltiin kiinni. Vein raukan sulamaan marketin parkkihalliin ja kipaisin odotellessa hakemaan ruoka- aineksia.

Joissakin lehdissä on hehkuteltu erilaisilla sydänkuvioilla, joita on saatu ikään kuin vahingossa ja tiedostamatta aikaiseksi.

Osataan sitä täälläkin. Itse en tosin tehnyt muuta kuin annoin auton sulaa ja jossain sulamisvaiheessa konepellillä oli tälläiset kuviot. Kyllä ne ihan selvästi muistuttavat sydämiä. Taikka piparkakkua.

Mieluummin kuvittelen ne sydämiksi.

Tuulensuojaan

Tuulikävelyllä hiukan ennen ison tuulen puhaltamista. Lumen ja jään rippeet aallokko oli pyyhkäissyt rantakivikkoon ja aurinko vilkutteli surullisesti metsän rajassa. Oikeina talvina tällä järvellä luistellaan ja hiihdellään jo tähän aikaan vuodesta. Ei näytä aallokko hyytyvän vähään aikaan.

Kotiin tultua tuuli yltyi ja rymisteli terassin puoleiselta sivulta kukkalaatikot huitsin hiiteen. Syrjäsilmällä ehdin nähdä kun kanerva+ murattiasetelma otti korkeutta ja katosi johonkin. Puista tuulen ravistamat oksat kopsahtelivat ikävästi terassille ja osittain ikkunoihin. Rikki ei tietääkseni mennyt mitään, paitsi ehkä jotkut kukkaruukut. Niillä ei niin väliä ole. Aamulla ne vahingot sitten näkee. Ja pientä on, tuskin mainitsemisen arvoista verrattuna sattuneisiin tosivahinkoihin.

Ennen sähkökatkoa ehdin keitellä kuumat kaakaot.

Lepopäivän ratoksi

Mikä ihana päivä, aamusta alkaen.

Metsävermeet päälle ja kohti pusikoita. Mukana kantarellikoira Iita. Suppikset ja kantarellit herättivät koiran mielenkiinnon, mutta torvisienistä se ei ollut moksiskaan. Suppisesiintymässä Iita makaili ihan muina koirina, eikä olisi luovuttanut yhtäkään kerättäväksi. Pois komennettuna menikin sitten lähelle mättäälle mököttämään. Muutama tunti talsittiin mättäitä ja mäkiä nauttien maisemista ja tasaisin väliajoin pyllisteltiin nostelemaan sieniä kyytiin. Iita paineli siksakia ympärillä ja makaili tyytyväisenä mättäillä. Vaara oli lähellä kun kyy luikerteli polun vieressä ja pahaa aavistamaton koira hyppeli etenpäin. Kovaääninen pikakomento koiralle ja väistäminen onnistui. Hyi olkoon miten ällön näköinen luikero se kyy oli. Puistatti. Jostain syystä ei tehnyt mieli työntää kättä heinikkoon vaikka siellä olikin kutsuva sienirykelmä. Mutta tulihan noita eväitä taas ihan riittämiin.