Mikä ihana päivä, aamusta alkaen.Metsävermeet päälle ja kohti pusikoita. Mukana kantarellikoira Iita. Suppikset ja kantarellit herättivät koiran mielenkiinnon, mutta torvisienistä se ei ollut moksiskaan. Suppisesiintymässä Iita makaili ihan muina koirina, eikä olisi luovuttanut yhtäkään kerättäväksi. Pois komennettuna menikin sitten lähelle mättäälle mököttämään. Muutama tunti talsittiin mättäitä ja mäkiä nauttien maisemista ja tasaisin väliajoin pyllisteltiin nostelemaan sieniä kyytiin. Iita paineli siksakia ympärillä ja makaili tyytyväisenä mättäillä. Vaara oli lähellä kun kyy luikerteli polun vieressä ja pahaa aavistamaton koira hyppeli etenpäin. Kovaääninen pikakomento koiralle ja väistäminen onnistui. Hyi olkoon miten ällön näköinen luikero se kyy oli. Puistatti. Jostain syystä ei tehnyt mieli työntää kättä heinikkoon vaikka siellä olikin kutsuva sienirykelmä. Mutta tulihan noita eväitä taas ihan riittämiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti