Valintoja

Tähän kesään en  ole ollut valmis vielä yhtenäkään päivänä. Aika rientää, kello käy ja arki vie. Käsittämätöntä vauhtia. Velvollisuudet pitää ajallaan hoitaa ja työssäkin käydä.

Kuten joka vuosi, niin nytkin olen yrittänyt hillitä ostohimoa kukkamarkkinoilla. Hyvin on toistaiseksi mennyt.

Omatekoisessa, pienessä ja vaatimattomassa kasvihuoneessa kukintoja tehtailee jo aikuistuneet tomaatintaimet. Yksi keltainen siro lähes jo syötävä tomaatti on vaivihkaa kehittynyt. Tässähän ollaan kohta omavaraisia. Viime yöksi peittelin taimet vielä harsolla sadon turvaamiseksi, kun yö oli tosi kylmä näillä seuduilla.

Savon torilla koetin vältellä kukkakuopat enkä langennut piärynöihin ( tomaattilajike ymmärtääkseni ) enkä pelarkonioihin.

 Hellesäässä riitti kun katseli ja ihasteli torin kukkamerta. Jäin kuuntelemaan nuoren puutarhurin kaupantekoa. Minua kovasti miellytti tapa millä hän luovutti jokaisen kukan, amppelin ja taimen ostajalle. Hoito- ohjeet joka kukalle, pieni tarina kukan alkuperästä ja kasvuympäristöstä, huumorilla ja hauskoilla sanankäänteillä höystettynä. Joka täti lähti kotiin hymy huulilla, minä myös terassihortensia kainalossa..Lapsellista ja naivia voi jonkun mielestä olla ja miksei ollutkin, mutta hyvä mieli siitä tuli.

Tänään istutin hortensian isoon ruukkuun. Juoppo kukka kun on niin on lomakastelijan helpompi hallita kastelutoimia. 

Loma siis lähestyy ja taas puuttuu matkalaukku, iso pitää olla tällä kertaa.

Kesä tulee, oletko valmis

Orava venytti itseään huippumittoihin lintulaudoilla. Siis silloin kun siellä vielä oli evästä tarjolla. 

Hauska sitä oli seurata silloin kun ei muuta viitsinyt puuhata. Aloin ymmärtää niitä mummuja ja pappoja jotka korkean iän, sairauden tai muun syyn takia eivät enää kiirehdi päivän askareisiin tuulispäänä vaan käyttävät aikaansa seuraten lintulaudan tapahtumia.

Tomaatintaimet venyvät ikkunalaudalla ja odottavat parempia ilmoja. Kasvihuonetta minulla ei ole vaan kehittelen niille milloin mistäkin aineksista suojaisan paikan kasvaa. Tämän vuoden luomus odotuttaa vielä inspiraatiota.

Venytetty on myös korvien väliä niin työssä kuin vapaalla.

Pieni loma pitäisi pitää että jaksaa odottaa kesälomaa. Ei siihen kovin pitkästi enää aikaa ole.

Viikonloppuna lämpenee. Lepäilemisiin, paimenkoira Muru näyttää mallia..

Äiti, tuu ikkunaan

Kerrostalon keittiössä tuoksuu juuri paistamani pulla ja tuore kahvi. Pöytään on katettu ne paremmat kupit vaaleansinisen liinan päälle.Pöydällä auringossa hehkuu hortensia. Juodaan kahvit ja samalla kirjoitan kauppalistan viikonlopun ostoksia varten.

Menen kauppaan, ostoskeskukseen muutaman kilometrin päähän. Siellä on kaikki saman katon alla.

Asioin apteekissa, käyn ruokakaupassa ja samalla käytän auton pesussa.

Palattua laitan ruuan uuniin ja imuroin. Jutellaan niitä näitä, muistellaan kauan sitten tapahtuneita kuin ne olisivat vasta eilisiä.

Syödään päivätorkkujen jälkeen. Ruoka maistuu kun on ruokaseuraa.

Ajellaan ympäristössä katselemassa maisemia ja muuten vaan tuttuja paikkoja. Muistoja tulvii mieleen, välillä suolavesi pyrkii silmiin. 

Kyllä, tuolla on vielä se vanha piha, jossa sain  keinulaudasta tällin ja sen seurauksena tikkejä päänahkaan. Piti käydä ottamassa vauhdit matkalla koulun kevätjuhlaan. Päästä valuva veri sotki juhlamekon, vaaleansinisen ompelijan varta vasten kevätjuhliin valmistaman. Jäi ne kevätjuhlat sitten väliin. Poliklinikalla itkeä tihrusin äidin kyljessä kiinni kun ompeleita laitettiin. Sairaalan kanttiinista sain lohduksi jäätelöä. Luokkakaveri toi myöhemmin kevättodistuksen kotiin. Siinä luki, että siirretään kolmannelle luokalle.

Palattua ajelulta syödään vielä ja juodaan lähtökahvit. Tarkistan, että jääkaapissa on kaikkea tarvittavaa tulevaa viikkoa varten ja luon vielä yleissilmäyksen ympärille.

Parkkipaikalla tapana on ennen autoon menoa kääntyä katsomaan ikkunaan ja vilkuttaa heiheit, moneen kertaan.

Niin kauan kun äiti muistaa tulla ikkunaan ja vilkuttaa tuntuu että kaikki on vielä hyvin.

Tee työtä ja rakasta- Tove Jansson

Sattuipa vapaat passelisti. Perjantaina 14.3 kello 10 Ateneumissa avautui Tove Janssonin 100v juhlanäyttely. Hyvin nukutun yön jälkeen olin terhakkana oven rivassa kiinni avaushetkellä. En ollut ensimmäinen sisälle siirtyessä mutta mitalisijalla kuitenkin kirkkaasti.

Näyttely kuljetti katsojaa Tove Janssonin tietä taiteilijana lapsuudesta alkaen. En arvannut, että aikaa kuluisi tuntikaupalla matkalla vuosikymmenten halki. Toisaalta ajan kulumista en edes erityisemmin huomannut.

Lounaan nautin Ateneumin lounasravintolassa.

Suklainen jälkiruoka, söin tuplat kun kaverille ei uponnut. Kumma juttu.

 

Maata näkyvissä

Hiukan eteläisimmissä paikoissa täältä läntisestä keski- Suomesta katsottuna puskee pihoilla jos jonkinlaista sipulikukan tynkää ilmoille. Mikäli blogi- ja fb-tiedottamiseen on uskomista. Miksipä ei olisi. Täällä ei toistaiseksi ole nähtävissä hiipukan hiipukkaa. Enkä ole vielä ohjelmoinut itseäni pihatuijotteluun. Sen aika tulee kyllä ja kestää sitten pitkään. Jotenkin ei tuijo tunnu vielä ajankohtaiselta kun kalenteria katsoo.

Kyllä vielä kylmät ilmat tulee ja ujot kukkahiipukat peljästyvät. 

Loppuviikosta pistäydyn eteläisessä Suomessa. Voi olla, että rohkenen jo jättää toppatakin naulakkoon ja vaihtaa kevyempää ylle ja alle?

Tämä maisema täällä oli tasan vuosi sitten. Nyt melkein vihertää.

 

Juhlien jälkeen

 

- Olet mulle autuus

ainutlaatuisin

vierelläsi kuljen minne menetkin

sinä olet minä-

 Hääjuhlat on nyt juhlittu, pariskunta liitetty yhteen kristillisin menoin ja lukuisten ohjeiden kera. Ortodoksisessa vihkiseremoniassa on paljon sellaista viehättävyyttä ja intiimiä tunnelmaa mitä luterilaisessa vastaavassa toimituksessa ei ole. Erityisesti pidin siitä, että juhlakansa oli lähellä vihkiparin ympärillä eikä kaukana penkillä istuen katsomassa morsiamen pukua ja sulhasen kengänpohjia takaapäin. 

Nyt tuijotin sumuisin silmin kaunista paria kasvoihin lähietäisyydeltä ja yritin saada selkoa papin laulaen antamista ohjeista. Seremonia tuntui  kohtalaisen pitkältä, etenkin kun koko tilaisuuden ajan vihkipari ja seurakunta seisoi. 

Korkkarit kirkkoon, niiiin väärä valinta. Olisi pitänyt osata ennakoida. Varpaita kuumotti.

Illan kuluessa ja vaihtuessa yöksi oli suuri osa nuoremmasta juhlakansasta jo jättänyt kenkänsä jalasta ja tanssi sukkasillaan. Rentoa menoa, hyvää ohjelmaa. Mentalisti Noora Karman  ohjelmassa yksi meistä oli avustajana ja yhdestä tempusta väitän päässeemme jyvälle kun sitä myöhemmin pohdittiin. Mutta loput menivät aivan yli ja ohi käsityskyvyn. Monta on ihmeellistä asiaa maailmassa.

Eletään sentään helmikuuta ja kipsuttelin kadulla korkkareissa. Lempeä oli aamuyön tuulenväre Aura- joen rannassa.

Minäkin sain laukun purettua jo kolmantena juhlien jälkeisenä päivänä. Toipuminen ottaa aikansa.

Karttatyyny

 Yhden asteen pakkasessa ja tuimassa tuulessa uhmasin luonnon voimia ja ulkoilin Kallaveden jäällä. Oli siellä paljon muitakin liikkeellä jalan, suksilla ja luistimin. Jäärata kiersi saarien ympäri pisimmillään viiden kilometrin matkan. Lyhyempiäkin reittejä oli. Parin viikon päästä on Ice Maraton, toivottavasti jää olisi silloin paremmassa kunnossa kuin nyt. Kovasti oli ainakin luistimille vaarallisen näköisiä ja tuntuisia röpelöisiä paikkoja.

Vasikkasaaren kupeessa oli laavu ja siellä makkaratulet ja pannukahvit. Tuoksui keväälle.

Kauppahallissa poikkean aina kaupungissa käydessä. Joskus vaan kävelen yhdestä päädystä sisään ja toisesta ulos nuuhkien leipomotuoksuja ja silmäillen ympärille. Joskus poikkean kahville. Nyt kahvia juodessa huomioni kiinnittyi ikkunalaudoille aseteltuihin esineisiin. Karttatyyny lähti sitten mukaani. Mukavahan tuosta on etsiä entisiä asuinsijojaan, sormella siloitella katuja ja muistella niiden nimiä.

Joku kotiseutukaipuu näyttää iskeneen kyntensä minuun. Meneeköhän se ohi kun oikein päätään lepuuttaa tuon tyynyn päällä vai tarttuuko pahemmaksi?