Otsalampun valossa

Sienisaalista ei tässä residenssissä ole tarvetta kasvattaa. Purkit ja pussit ovat täynnä kuivattuja sieniä ja ne on tungettu keittiön yläkaappiin. 

Pari kaunista lasipurkillista on jätetty keittiön tasolle näkösälle tarkoituksella. Saavat kaupunkilaisvieraat kysyä että mitähän nuo tummanruskeat erikokoiset huituvat ovat, et sunkaan noita ole tähän ruokaan laittanut. Siitä minä innostuneena kertomaan mitä ovat, mistä ovat kotoisin, vilautan ohimennen yläkaapin sisältöä ja sanon, että eihän noita nyt paljon ole tänä vuonna. Ja kyllä, huituvia on rypistelty ja silputtu lähes joka ruokaan pois lukien hernekeitto. (Sitäpä ei juurikaan täällä keitellä). Samalla tulee esiteltyä sienikirjakokoelma ja ruokaohjeet. Läksijäisiksi halukkaat saavat sienipussin mukaan. Toistaiseksi kaikille on lahjus kelvannut.

Pimeys iskee niskaan niin aikaisin ettei tavallista metsäkävelyä enää arki- iltana voi harrastaa. Katuja pitkin taahaaminen ei vielä sytytä, talven tullen sitäkin ehtii. Metsään mieli tekevi, raittiiseen ilmaan tarkastamaan, tyhjentämään ja hyvästelemään tämän syksyn sienipaikat ennen kuin lumi peittää mättäät. Kätevästi kävi otsalampun valossa!

Saunassa

Kuutamoiltana istun saunassa puoli hämärässä. Hetkeen en ajattele mitään, suljen silmät. Kiuas sihisee lempeästi, tuli äksyilee kiukaan alla. Olipa jonkinlainen operaatio saada tuli syttymään. Mistä lie johtunut tällä kertaa?

Monenlaisia saunarakennuksia tulee mieleen. Talvipakkasella erämökin sauna, jossa lumi tunki nurkista sisään. Telttasauna kesävaelluksella, hyvät löylyt ja tunturipuron raikkaus tuli koetuksi. Melkein itserakennettu savusauna, josta myöhemmin joutui luopumaan. Tynnyrisauna mökkivierailulla ja samanlainen siskon korkeassa piharinteessä. Ja lapsuuden yleinen sauna, jossa kaupunkilaiset kävivät pääasiassa lauantaisin joskus keskiviikkoisinkin. Se oli ennen kuin meidän perhe muutti kerrostaloasuntoon jossa oli kylpyhuone ja amme. Tietysti oli vielä talosauna jonne sai varata oman tunnin saunavuoron.

Yleiseen saunaan mentiin lauantaina hyvissä ajoin ennen Lauantain toivottuja. Naiset ja lapset naisten puolelle, miehet miesten puolelle. Lippuluukun täti myi pilsneriä, limsaa ja höyrymakkaraa. Limsaa ei saanut joka lauantai.

Saunassa oli valtava kiuas ja parvi. Pulleva ja puhelias saunottaja rouva huolehti löylyn heitosta. Pesijältä oli mahdollisuus ostaa pesu jos ei itse viitsinyt selkäänsä pestä.

Talvella saunan jälkeen puettiin huolellisesti kotimatkaa varten. Potkukelkalla matkattiin usein kun teitä ei pahemmin hiekoiteltu. Kotona musiikki soi radiosta, aikuisten kahvi tuoksui. Lapset saivat aamulla leivottua pullaa maidon tai kaakaon kanssa. Oli levollinen lauantai- ilta.

Viime hetkellä

Raahasin talvirenkaat varastosta odottamaan huomista renkaanvaihtoa.

Ahkeroin pikkuisella pihallani ja tyhjensin viimeisetkin kukkaruukut paleltuneista kukista ja ravinteista loppuunimetystä mullasta ja haravoin. Leikkasin ruusupuskan maan tasalle. Kasvaa keväällä jos kasvaa. Sain piikkejä sormiin vaikka oli työhanskat kädessä.

Viimeistä lehtikuormaa kipatessa metsän reunaan alkoi taivaalta tihuuttaa valkoisia hiutaleita. Naapuri kutsui kahville. Ulkona lumisade sakeni, pöydällä paloi iltapäivän harmaudessa kynttilä ja kahvi oli kaadettu Paratiisi- kuppeihin.

Nyt on lokakuu ja

mistä sen näkee paitsi kalenterista. 

Minä tunnen lokakuun selässäni, olen kärsivän näköinen kun yritän siirtää itseäni niin sisällä kuin ulkona  babystepsein paikasta A paikkaan B. Selkä kiukutteli minulle myös viime vuoden lokakuussa ja kuten myös jonkun muunkin vuoden lokakuussa. Sen verran pieni vaiva se on ennen ollut etten ole siitä numeroa tehnyt. Jokunen päivä on pitänyt varoa ja välttää äkkiliikkeitä. Selkä on hiljalleen nöyrtynyt entiselleen lähes huomaamatta.

Vaan eipä tänä vuonna. Ensimmäiset keljuilut selässä alkoivat jo syyskuun puolella ja jatkuvat edelleen.   Kotiovelta on matkaa autoon 5-10 metriä riippuen edellisen pysäköinnin onnistumisesta. Kun saan pujoteltua itseni autoon onkin siinä ratin takana istuessa hyvällä penkillä päivän kivuttomin hetki jonka soisi jatkuvan loputtomiin. Autosta nouseminen on taas oma operaationsa.

Koska autossa istuen tai kotona makoilemalla parannusta ei ole odotettavissa koetan hiljalleen ja päivittäin tepsutella ulkona. Isosti harmittaa kun sienestysretket on nyt jätettävä tekemättä. Kyykkyily mättäillä ja epätasaisessa maastossa käveleminen ei oikein tunnu sopivan tähän tautitilaan.

Ehkä tällä ajalla on tarkoituksensa.