Auringonlasku

Aurinko laskee. Sykähdyttävää sen laskemista horisonttiin on seurata merellä. Kuvissa ei valitettavasti laskevan pallon oikea väri tule esiin. Paremmalla kameralla parempi tulos. Nämä kuvat on otettu tavallisella pokkarilla.

Sisämaan kasvatti kun olen onkin parempi, etten isommille vesille isompaan paattiin kovin vaikeaa kuljetettavaa ota. Erilaista on soutuveneeseen pomppaaminen kuin tähän venhoon. Ja vauhtikin eri luokkaa.

Suloisen lämmin yö, kauniit maisemat ja toinen toistaan näyttävämpiä huviloita/ asumuksia on saarissa. 

Yöllä palatessa satamassa käy kova siritys. Jotain sirkkojahan niiden täytyy olla. Vielä on kuulo tallella.

Jäällä

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä täällä.

Puolille päivin tuntui vielä aika viileältä mutta sitten lämpeni. Liikaa tuli tupattua vaatetta päälle. Vetoketjua piti avata, pipoa työntää takaraivolle ja hanskat sai laittaa taskuun. Vielä siis huippukelit risteillä rannoilla ja huomata taloja joita ei ole ennen nähnyt. Uusia ja jo vuosia asuttujakin. Pian tänne järvelle ei enää ole asiaa muuten kuin veneellä.

Pimeyden tultua tapani mukaan katselin tähtiä takapihalla ja hörpin jo tutuksi tullutta terästettyä kaakaota. Rauhoittava, meditatiivinen hetki.

Kellonsoittoa

Tänä puolihelteisenä torstaipäivänä tarkkailin mm. seurakuntamestarin työtä. Moninaista tehtävää oli päivälle siunaantunut mm. sanomakellojen soitto. Meillä päin puhutaan sielunkelloista.

 Ei minulla koskaan aikaisemmin ole ollut tilaisuutta nousta kellotapuliin juuri silloin kun kelloja soitetaan. Muuten kyllä on tullut kiivettyä useampaankin tapuliin. Tämä tapuli on rakennettu  Uuraisille v 1882.  Seurasin seurakuntamestarin tarkkaa työskentelyä. Kuulonsuojaimet oli meillä molemmilla päässä, melkoinen paukehan siellä kävi. Yksi lyönti kutakin ikävuotta kohden.

Tapulista avautuivat neljään suuntaan tavattoman hienot maisemat. Kellojen soitto kesti kauan, joten ehdin tutkailla myös kauniita hirsiä ja niihin raapustettuja puumerkkejä. Maalarimestari Kauhavalta oli tehnyt signeerauksensa kaikkein korkeimmalle paikalle. Puusepät ja ne jotka eivät ammattiaan tuoneet julki olivat jättäneet nimensä sinne tänne hirsiin.

Muuan Otto mainitsi seinäkirjoituksessaan, että oli kylmä kesäkuu. Päällä kolmet housut ja villapaita. Siis vuonna 1935. Tänään lämpöasteita oli 23, kirkkomaalla istutettiin kukkia, kasteltiin ja leikattiin ruohoa. Hyttyset kävivät kiivaasti kimppuun heti kun hiki puski pintaan. 

Kaken baarissa syötiin mureat porsaankyljykset sen hyvän ruskean kastikkeen, runsaiden perunoiden, suolakurkkuviipaleiden ja punajuurisuikaleiden kanssa. Edelleenkin Kaken baarissa salaattipuoli on toisarvoinen seikka.

Jälkiruokajäätelöt haettiin Salesta ja ne nautittiin auringossa, istuen pankin edustan kiveyksellä. Viihdepuolesta vastasi paikallinen herrasmies, joka vetäisi Reijo Taipaleen tuotantoa kaikkien lähistöllä olevien iloksi.

Huomautan vielä, että tangotaituri oli siististi pukeutunut, selvin päin ja pankkiin asialle menossa.

Kaiken kaikkiaan, ei pöllömpi päivä työpäiväksi.

Vapaita mutta ei pyhiä ajatuksia

Pyhävapaa keskellä viikkoa. Voiko sopivampaa vapaata olla. Joo, voi, viikon kestävä pyhävapaa, mutta sitä ei luultavimmin pää kestäisi. Siis pelkkää pyhää, kyllä jotain synnillistä pitää välillä olla.

Pyhävapaalla seuraa tuli pitämään sukulaismies rapakon takaa. Kesälomailee kuukauden verran Suomi- maisemissa. Kyllä meillä juttua piisasi. 

Kuvamaratonilla katsottiin n.1000 kuvaa. Ei siinä mitään, hyvin jaksoi selityksineen päivineen kunhan käden ulottuvilla oli sopivaa kielenkostukejuomaa. Maisemat sekä Kanadan että Yhdysvaltojen puolelta olivat nautinnollista katsottavaa. Useisiin kuviin oli asettautunut illistelemään viime näkemästä kovasti venähtäneitä nuorukaisia ja yksi entinen vauva, Kaikki tietääkseni ovat olleet vauvoja, mutta tämä yksi oli jotenkin salaa päässyt kasvamaan vauvasta sieväksi lettipäätytöksi. 

Jokunen puhelinsoittokin siinä ohessa tuli mm. lettipäätytön äidiltä Kanadan länsirannikolta. Siellä hän yöpaidassa nautiskeli aamukahvetta kun me täällä valmistauduttiin jo hyvää vauhtia illan jääkiekkopeliin. Asiakseen sieltä kyseli olisiko tarvetta pääsylippuihin sunnuntain jääkiekkoturnauksen loppupeliin. On kuulemma suhteita.

Selvä pyy, koordinaatit tulivat selväksi ja liput ovat kännyssä, ei puhelimessa vaan oikeasti kädessä lauantaina. Eikä maksa mitään. Kun on suhteita.

Ylläolevissa maisemissa käytiin happea haukkaamassa. Ei sitä koskaan tiedä vaikka lähtisin niitä kuvamaratonmaisemia oikein paikan päälle katsomaan. Mieluusti  ennen kuin se lettipäätyttö lopettaa satujen lukemisen,siirtyy teinimuotiin, mahdollisesti lyhyisiin hiuksiin ja alkaa seurustella eikä ehdi kiireiltään enää tätiä tavata.

Räntäsateessa ei voi ulkoilla

Ulkoilu oli vahvasti mielessä pitkän työpäivän jälkeen. Ensin laatikosta postit ja niitten tutkailua, sitten vähän suupalaa siinä ohessa. Puhelinkin pimputti pariin kertaan, ilmoitusasioita, ei tarvinnut haastella pitkään. Äkkiä alkoi sade, siis sellainen sakea räntäsade, jonka läpi ei naapuritaloa nähnyt. Ja minulta katosi into lähteä yhtään mihinkään. Vetelyyttähän se on, tekosyiden etsimistä. 

Kaiketi tarkoituksensa kotiin jäämisellä oli. Sain hoidettua monta rästiasiaa, monta mukavaa yhteydenottoa ja sain toimitettua kuulumiskierroksen rapakon taa. Kaikista tulin hyvälle mielelle ja mikä parasta niin tuli vastapuolikin. Tai ainakin kohteliaasti sanoi tulevansa.

Huomisen työmatkan varrella on mm. tämänlaisia maisemia. Näissä paikoissa hiljennän vauhtia joskus jopa pysähdyn ja jään lepuuttamaan silmiä. Odotan joutsenten palaavan.

Työmatkalla

Harmaata matkamaisemaa. Tunti lumituiskeessa aamulla ja illalla sama takaisin. Illasta tosin hetki melkein valoisassa. Kyllä tämä tästä kevääksi vielä muuttuu.
Ensimmäisten heittelehtevien kilometrien jälkeen ( aamulla ei aura- auton liikkeistä ollut tietoakaan eikä tie kuulu ensimmäisten aurattavien joukkoon ) usko tiellä pysymiseen kasvoi ja saattoi ajatella omia ajatuksiaan. Radiossa lauloi Sinatra My waytä, sattuipas somasti.
Kapealla kallioleikkausosuudella tuli vastaan kaksi hyvävauhtista puurekkaa. Mahduttiin kuin mahduttiinkin ohittamaan toisemme, auttoi varmaan kun vedin hartiat kasempaan ja pidättelin henkeä.
Kahdessa ajoneuvossa oli hengityksen pidättely unohtunut, toinen ( taisi olla jaappanilainen ) tönötti syvällä ja kaukana lumipenkassa. Sieltä ei ilman järeää apua ylös nousta.
Toinen (saksalaista mallia ) oli pöllähtänyt kevyemmin tien reunan yli. Työntämällä yksissä naisissa ja miehissä se sieltä nousi kuta kuinkin vahingoittumattomana ja matka jatkui. Mainittakoon vielä selvyyden vuoksi, että autoilla ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa kuten ei kärryjen kotomaakaan todennäköisesti vaikuttanut tieltäsuistumiseen, ehkä. Kunhan panin merkille. Välimatkaakin näillä sattumuksilla oli useampi kilometri.
Onnistuneen kotiinpaluun kunniaksi keitin teetä ja olin sympaattinen itselleni.

Innottomuutta

Siis mitä? Joulu kuukauden päästä? Ei tunnu missään, pitäisikö?

Ensimmäistäkään pimeyden karkotinvaloa en ole kaivanut esille, kynttilöitä kyllä. Pienintäkään juhla- ajatusta ei ole mieleen vilahtanut puhumattakaan hankittavista lahjoista, joulukoristeista, joulukorteista, leivonnaisista. Kirjekin laittamatta Joulupukille.

Maiseman puolesta Joulu tuntuu olevan tosi kaukana. Voisiko Joulun jättää väliin? Joulukapina mielessä päällimmäisenä.

Tänään tuntuu tältä, huomenna saatan into piukassa suunnitella eri huippumenyytä jokaiselle juhlapäivälle. Ja taustamusiikkia, rauhaisaa, ei mitään Nissepolkkaa. Ja kivoja lahjuksia kauniisti paketoituna, silkkinauhat ja kääreet sävy sävyyn. Kuin tilauksesta huomiselle reitille osuu Vitikkalan Kartano, jossa tunnetusti voi joutua kunnolla raottamaan lompakkoa. Sisustustalo täynnä houkuttelevaa tarpeetonta tavaraa. Armoa!

Tahkolla

Pieni irtiotto arjesta sisälsi rentoilua Tahkovuorella.

Kumpuilevat maisemat, pakkaskauden alku, ei timantteja hangella vielä. Mutta paljaat pellot kimalsivat aamulla auringon valossa kuin niille olisi heitetty miljoonia sädetikkuja.

Yön hiljaisuudessa puhalsivat lumitykit valkoista pitkin kaikkia rinteitä.

Talvea en kaipaa. Näihin maisemiin kuitenkin on helppoa ajatella lumen kuuluvan. Saatan palata tänne suksimaan myöhemmin talvella.

Aamu marraskuun

Ensimmäinen talvinen aamu. Pakkasta yöllä useita asteita. Maa kuurassa, pienten lampien kaislarannoilla riitettä. Matkalla työhön oli pakko välillä pysähtyä auringonnousua katselemaan. Ja laskea aamupalalla olevat joutsenet. Oli siellä myös yksi oman tiensä uija. Poikkeuksellisen mukava aamu monella tapaa.

Illalla vielä kokous, jonka päätteeksi nautittiin jouluruokaa. Etenkin jälkiruoka oli mieleen. Valkosuklaakakkua...

Seuraavan jouluaterian aion syödä vasta jouluna. Vannomatta paras.

Kylämaisemissa

Muutama aika sitten oltiin kylässä. Uudessa kodissa maaseudun rauhassa.

Ja missä maisemissa!

Enemmänkin olisi voinut kuvata, mutta vettä tihuutteli tasaiseen tahtiin ukkosen säestyksellä koko ehtoon eikä ulkona niin paljoa tullut oltua. Tilukset toki tarkasteltiin kunnolla ja rantasaunojakin oli tutkittavana kaksin kappalein. Toinen sauna houkutteli lämpöiseen. Aika tuntui pysähtyvän kun saunan oven avasi. Kymmeniä vuosia vanha sauna ja ikiaikainen tuoksu. Ikkunan takana polku ja koivut.

Ihanaa!

Kyllä nyt kelpaa aitan polulla emännän kuljeskella! Ja kukkamaita hoidella.

Isännällekin on oma paja.

Sunnuntailounas

Lounasvierailulla veden äärellä kalakukkokaupungissa. Ihania maisemia, veden väriä, sataman tuoksua, lähteviä ja saapuvia veneitä, tervan tuoksua sekoittuneena tuomen huumaan. Paljon ihmisiä nauttimassa sunnuntaista. Musiikkia taustalla, livenä. Ja ruokakin oli maittavaa. Torilla suurkirppari. Illalla kotiin hyvillä mielin. Kyllä olisi jo loman paikka.

Kasvaa, ei kasva, kasvaa..ei

Annetaan tuoretta lipstikkaa saunavihdan kokoisissa erissä sitä haluaville. Viime vuonnakin totesin, että lipstikka taitaakin olla ainoa, joka todella hyvin viihtyy mun takapihalla. Itse en tuotoksia pysty enkä ehdi syömään. Komea kasvihan se on.

Kaikenlaisia siemeniä olen piilottanut multaan ja odotellut vihreän vallankumouksen tulemista. Onhan niitä hentoja ja rentoja taimenalkuja sisällä jonkin verran, mutta ulkona olevat eivät vielä uskalla nousta kylmään maailmaan.

Viime päivät on pitänyt lievän selkäkivun vuoksi edetä vain baby stepseillä ja varoa kumartelua ja kaikenlaista nöyrtyilyä. Katse kaukaisuuteen ja maisemaan. Kotityöt kielletty, siinä ja siinä, ettei ansiotyötkin. Kylmäpussia selän alle sohvalla, tukevaa särkylääkettä ääntä kohti ja välillä kevyttä tassuttelua. Kyllä tää tästä.

Rantareitti

Vielä viime viikolla oli puhtoinen lumipolku tallattavana. Tämä on mun reittini töihin. Kokonaisuudessaan astumalla mitattuna vajaat kaksi ja puoli kilometriä.

Alkumatka, olisko suunnilleen puolen kilometrin verran, pitää talsia oikein katua pitkin, mutta järvi näkyy lähes koko ajan. Loppupätkä meneekin kävelytietä pitkin rantaa.

Huippua, ainakin kesällä. Ei huonoa talvellakaan. Työpaikan pihalla, parkkipaikan tuntumassa on paraatipaikalla järvelle päin puutarhakeinu omenapuun katveessa.

Kesää jo kaivataan kovasti.

-25

Kuvat sunnuntain kävelyltä. Auringon houkuttelemana, kovasta pakkasesta välittämättä tein kierroksen. Sillalla, johon pysähdyin maisemaa ihailemaan ja kuvaamaan, oli viisi muutakin innokasta kuvaajaa. Kaikilla kunnon kamerat. Minulla tavallinen. Siinä sitten vierekkäin kärvisteltiin sormet jäässä.

Avantouinnin autuudesta marssi nauttimaan kaksi reippaan näköistä rouvaa, vuosia talvipolskimista harrastaneet ja sen nimeen vannovia. Näytti siellä olevan laiturilla muitakin. Ei ole talviuinti mun laji.