Työmatkalla

Harmaata matkamaisemaa. Tunti lumituiskeessa aamulla ja illalla sama takaisin. Illasta tosin hetki melkein valoisassa. Kyllä tämä tästä kevääksi vielä muuttuu.
Ensimmäisten heittelehtevien kilometrien jälkeen ( aamulla ei aura- auton liikkeistä ollut tietoakaan eikä tie kuulu ensimmäisten aurattavien joukkoon ) usko tiellä pysymiseen kasvoi ja saattoi ajatella omia ajatuksiaan. Radiossa lauloi Sinatra My waytä, sattuipas somasti.
Kapealla kallioleikkausosuudella tuli vastaan kaksi hyvävauhtista puurekkaa. Mahduttiin kuin mahduttiinkin ohittamaan toisemme, auttoi varmaan kun vedin hartiat kasempaan ja pidättelin henkeä.
Kahdessa ajoneuvossa oli hengityksen pidättely unohtunut, toinen ( taisi olla jaappanilainen ) tönötti syvällä ja kaukana lumipenkassa. Sieltä ei ilman järeää apua ylös nousta.
Toinen (saksalaista mallia ) oli pöllähtänyt kevyemmin tien reunan yli. Työntämällä yksissä naisissa ja miehissä se sieltä nousi kuta kuinkin vahingoittumattomana ja matka jatkui. Mainittakoon vielä selvyyden vuoksi, että autoilla ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa kuten ei kärryjen kotomaakaan todennäköisesti vaikuttanut tieltäsuistumiseen, ehkä. Kunhan panin merkille. Välimatkaakin näillä sattumuksilla oli useampi kilometri.
Onnistuneen kotiinpaluun kunniaksi keitin teetä ja olin sympaattinen itselleni.