Siivousta ja muistelua

Arvoin silmät kiinni levyvalikoimasta siivousmusiikkia. Abbaa tuli. 

Eletään niitä päiviä jolloin katsotaan aikaa taaksepäin, kiitetään tai harmitellaan. Musiikki pyöräytti ajatukseni  vuosikymmenten taa, siihen vuoteen kun Abba lauloi Waterloosta ja voitti euroviisut.

Matkustin junalla, laivalla ja junalla maailmalle. Laivamatkalla Tukholmaan Waterloo soi lähes taukoamatta ja meno jatkui rautatieasemalla. Siellä sitä voittolaulua lauloivat innostuneet ruotsalaiset ikätoverini junaa odotellessa.

Merkityksellistä oli se, että olin ensimmäistä kertaa elämässäni matkalla yksin. En voi kieltää etteikö vähän pelottanutkin. Kirjeitse ja pikaisesti lankapuhelimessa oli sovittu aikataulu vastaantulijan kanssa. Ei tullut mieleenkään, että matkanteko saattaisi jostain syystä viivästyä. Luottavaisin mielin puksuttelin junassa kohti keski- Eurooppaa. 

Katselin maisemia, ostin ravintolavaunusta syötävää eri valuutoilla, nukuin välillä. Näytin passia raja-asemilla. Kuuntelin korvat höröllä kuulutuksia missä mennään. Ihan kuin muka välillä olisin joutunut huomaamatta väärään suuntaan menevään junaan.

Oli se pitkä ja jännittävä matka. Määränpäässä oli vastaanottaja juuri niinkuin oli sovittu. 

Kynttiläsydän

Hautausmaalla oli ruuhkaa, etenkin parkkipaikoilla. Siinä sai silmä ja korva tarkkana olla ettei töräyttänyt kenenkään puskuriin tai tullut itse kolhituksi. 

Tietenkin autojen takana hyöri kiireisen näköisiä ihmisiä välittämättä siitä, että joku yritti epätoivoisesti peruuttaa pikkukolosesta leveämmälle väylälle. Ennenkin samassa tilanteessa olleena pysäköin jo valmiiksi nokan poistumissuuntaan. Odottelin kaikessa rauhassa että kiireisimmät ehtivät alta, minulla ei ollut kiire mihinkään. 

Hämärissä hautausmaan tuhannet kimaltelevat kynttilät olivat kauniita. Siinä odotellessa ja katsellessa lähetin vielä yläilmoihin muutaman ajatuksen.

Äitini asuintalon pihalla odotti tälläinen yhteinen joulutervehdys, kiitos sille joka sen toteutti. Lämmitti mieltä.

Joulupukki etuajassa

Kävin Rovaniemellä. Pukinpaja henkilötonttuineen näytti olevan vielä kiivaissa paketointipuuhissa.

Kaupungin kaikissa kauppaliikkeissä liikkui vierasmaalaisen näköisiä ihmisiä, kamerat kaulassa. Japanista olivat. Kahdesti sain ottaa turistiseurueesta pyynnöstä kuvan. Kovasti iloista väkeä.

Paluumatkalla junassa tapasin Joulupukin ja tontun. Pukilla oli harjoituslähtö ennen varsinaista ja oikeaa matkaa. Saatteli meidät etelään menijät matkaan, vaihtoi junaa ja vastaanotti pohjoiseen menijät. Tontun korissa oli lahjuksia, joissakin luki VR.

Lapsimatkustajat olivat aika täpinöissään. Niin olivat monet aikuisetkin. Ja taas sain ottaa useamman kuvan parista perheestä Joulupukin kanssa.

Pukin kanssa tapaamme uudelleen kait huomenillalla, kiltti ainakin olen koettanut olla. Lupasihan tuo tulla.

Yksi päivä lomaan

Alkaa olla tämän vuoden työrupeama pulkassa. Sorvin ääreen palaan ensi vuonna.

Vielä muutama tonttutyö juoksuttaa ja  spesiaaliystävää pitää tavata, mutta kohta voi lyödä hanskat tiskiin ja keskittyä oleelliseen. Tarkoittaa siis lepoa ja rauhaa, ruokaa ja juomaa, sohvanmutkaa, villasukkia, lukemista, nukkumista, noin pääpiirteissään. Kynttilänvaloa ja glögiä, suklaata unohtamatta.

Hyasintit tuoksuu täällä. Ulkona pakastaa. Puhallan kynttilät sammuksiin ja menen nukkumaan.

Pikkujoulusta ajoissa omin jaloin

Päässä oli outo tunne herätessä. Vähän jyskytti ja kovasti väsytti. Takana ihan varmasti pitkät ja riittävät yöunet. Pikkujouluista kotiuduin jo hyvin varhain illalla. Tilaisuuden juomankaataja ei tuntenut mittoja vaan hujautti ronskilla kädellä konjakkia (josta en edes erityisemmin pidä ) ja boolia vuorotellen. Eipä niitä ahne juomattakaan voinut jättää. Mutta muistaakseni sain vahdittua lasejani ja pidettyä määrät kohtuudessa.

Kolme vuotta vanhempi kollegani huokaisi jossain toisenlaisessa asiayhteydessä, että "ei näillä ijillä pitäisi..."

Sitä lausahdusta toistelin mielessäni tänään ja olin totisesti samaa mieltä.

Tontun töitä viimeistelin päivän mittaan ja ryystin espressoa. Virkeimmillä tunneilla kävin rauhalliseen tahtiin siirtämässä lunta paikasta toiseen ja lapioin takapihallta polun etupihalle yllättäviä hätätilanteita varten. Mitä ikinä ne sitten olisivatkaan.

Myyjäisissä

Tänään oli menneen viikon ainoa vapaapäiväni. 

Perinteiset joulumyyjäiset ovat perinteisesti olleet toisena adventtina.

Sinne piti mennä koska sekin ikäänkuin kuuluu asiaan. Toinenkin tapahtuma osui samalle päivälle.

Oman taiteen ja käsityön päivä joka oli tarkoitettu paikkakunnan yksityisille henkilöille ja toiminimellä toimiville.

Siellä oikeissa myyjäisissä iski väsymys jo alkumetreillä. Ihmispaljous, huono ilmanvaihto koulun salissa ja minulla talvipomppa päällä vaikkakin napit auki, varmisti pikajuoksun myyntipöytien välissä. Äkkiä ulos ja tyhjin käsin.

Siirryin naapurirakennukseen ihastelemaan toisten tekemää taidetta ja kätten töitä. Siellä jaksoin kierrellä paremmin. Vissiin itsetehdyt korut, kortit, käsityöt, matot, taontatyöt yms. kiinnostivat enemmän kuin joululeivonnaiset ja kranssit.

Kolmas päivän tapahtuma yllätti minut ihan täysin. Kiitos sille joka oli tuonut ovenripaan pienen lahjapaketin kynttilöineen ja onnitteli nimipäivän johdosta. Kukaan ei ole vielä tunnustanut varovaisista tiedusteluista huolimatta.

Tähtisumua ja lumipöllyä

Viikonloppuna puristin auton rattia satojen kilometrien matkan. Oikeasti välillä rystyset valkoisina. Autoni ei ole ihan pienimmästä ja kevyemmästä päästä, mutta ajoittain oli persauksissa sellainen tuntuma, että näpeistä lähtee ja tuulenpuuska vie.

Etenkin tänään oli tien päällä sen verran ikävä ilma, etten olisi lähtenyt ellei olisi ollut ihan pakko. Pakko oli näet survoa kohti kotia aloittamaan työviikkoa.

Tapani mukaan kuuntelin radiosta " Tähtisumua". Muuta sumua tuprusi eteen kaiken pimentävän lumipöllyn muodossa. Joku vaaraa himoava suoritti sellaisen ohituksen, että niin minä kuin muutkin jonossa etenevät joutui vilkuttelemaan jarruvaloja. Hädin tuskin näin edellä menevän jarruvalot, jotka olivat lähempänä kuin arvasinkaan.

Jyväskylässä pysähdyin hengittämään kauppakeskukseen. Hypistelin tavaroita enkä tuntenut minkäänlaista shoppailuintoa. Kävin kyllä sovittamassa mekkoa sovituskopissa ja samalla sain kuulla kahden vaimojaan odottelevan miehen keskustelun. Vertailivat tekemiään ostoksia ja vaihtoivat kokemuksiaan paistin valmistamisesta. Kuuntelin loppuun ja yritän muistaa vinkit kun seuraavan kerran rupean paistinkääntöön.

Loppujen lopuksi ostin ruokakaupan hyllyltä pienen soman pöytäkuusen.