En suostu vielä syksyyn

Tänään samettinen elokuu kääntyy vahvasti kohti syksyä. Vettä on tullut taivaalta monta päivää eikä sametti- illoista ole ollut tietoakaan. Villatakki on otettu käyttöön ja kesätapojeni vastaisesti pujotin sukatkin aamulla jalkaan.

Alkukuu on vilahtanut ohi melkein huomaamatta. Työhön paluu pitkän loman jälkeen on sekoittanut päivärytmin uudelleen ja uuvuttanut niin, että joka päivä työstä tultua on pitänyt kiskaista pienet unet.

Metsä kutsuu jälleen, kantarelleja on paljon ja ensimmäiset suppilovahverot on nähty. Puolukkasato näyttää lupaavalta, mustikat ja vadelmat on jo säilötty.Vattupuskissa alkukuussa sai hikoilla ja välillä jopa toivoin ettei aurinko niin kovasti paistaisi. Nyt taivas kostaa, ei olisi pitänyt manata.

Lomalla otettuja valokuvia järjestelin ja muistelin kesäaamua jolloin uima-altaan reunalla söin aamupalaksi marjarahkaa. Ilman lämpötila huitoi korkealla. Pelastin samana aamuna altaaseen uimasilleen joutuneen pörriäisen. Kasvihuoneesta sai tuoretta uutta kurkkua joka päivä. Tomaatit punertuivat ja hiekkamaan perunoista irtosi kuori kun vähän vettä niille vilautti. Vaatimattomat mutta maukkaat muistot.

Kevät mielessä ja viiruja taivaalla

Menneellä viikolla pysähdyin työmatkalla tien reunaan ja ihastelin maisemaa. Oikein nousin autosta jaloittelemaan ja hengittämään syvään.

Lempikoivikosta piti ottaa ties monesko kuva. Koivikon oikealla puolella avautuu peltomaisema ja pienen mäen päällä on iso mansardikattoinen talo. Töyräältä tielle päin pihatien molemmin puolin on erikokoisia aittoja, hyväkuntoisen näköisiä kaikki. Pihatien ja ison tien risteyksessä on tyyliin sopiva postilaatikko ja vuodenaikaan sopiva kukkakoristus. Täydellinen kokonaisuus. 

Laskeva aurinko kruunasi idyllin ja hurskaasti voisin sanoa, että rauha laskeutui mieleeni. Oli se niin kaunista. Muuten en enää välittäisi talvesta hittojakaan. Pitää kait vaan kärvistellä vielä.

Game over, arki alkaa

Huomenna joudun vierottautumaan viime päivien oleskelupaikasta. Yöt olen kuitenkin nukkunut makuuhuoneeni pehmeässä vuoteessa kahden peiton alla. Autuaasti vähintään kahdeksan ja välillä kymmenen tunnin yöunia.

Arjen alkaminen tuntuu sen verran harmittavan, että unta ei taida tulla montakaan tuntia plakkariin tulevana yönä. Jo iltapäivällä alkoi päässä surista hajanaisia muistikuvia ennen lomaa kesken jääneistä työsuorituksista.

Mitään toimia aamuisen lähdön helpottamiseksi en ole vielä kyennyt tekemään. Ketuttaa työhön lähtö  taas ennenkuin tottuu. Luultavasti jo huomenna iltapäivällä on loma unohtunut.

Voiko olla lähtemättä jos mikään vaate ei mahdu päälle? Pusero kiristää, farkkujen vetoketju ei mene kiinni, sukista jää ikävät rannut nilkkaan ja pohkeeseen.

Silitän varmuuden vuoksi isoimman kaapista löytyvän paitapuseron ja etsin kuminauhavyötäröiset farkkulegginsit. Työavaimet pudotin jo laukkuun. Kyllä tämä kai tästä.

Lomasilta paluu

Alkuviikon auringonnousu kaupungissa, lämpötila +8C tai mahdollisesti vähemmän. Ja muka kesää jäljellä.

Torilla myöhemmin aamupäivällä aamukahvilla istuessa hetken uskoin, että näin on. Pöydissä sumppiaan nauttivat muutamat lähistön konttoreista tulleet pukumiehet, jotkut perusukot ja yksi selvästi vielä lomalla oleva rouvaporukka. 

Oli aika vaihtaa parvekekukat, sellaisella asialla olivat puheista päätellen. Jättihortensiat olivat puoleen hintaan tyrkyllä. En uskaltanut edes ajatella sen kokoisen kukan tunkemista autoon. Kaduin sitä myöhemmin kotona. Olisi se niin somasti sopinut terassille.

 Päivät ovat olleet poikkeuksellisen alkuviikon jälkeen jokseenkin sotkuna. Kalenterin mukaan huomenna on perjantai. Illalla on juhlat, lahja on hankittu ja kyydit sovittu niin, ettei tarvitse tarjottavista juomista kieltäytyä.

Viikonlopun vapaapäivinä, sikäli mikäli päänsäryltä säästyn, aion mennä metsään uusissa kumisaappaissa hakemaan kunnon sienisaaliin. 

Loppuaika menee järjestelypuuhissa. Olisi hävitettävä jonnekin yksi ylimääräinen hyllykkö ja selvitettävä mittava paperipino. 

Avotakkojen vuosikerrat saattavat  joutua luovuttamaan tilaa tarpeellisemmalle. Ne on pakko selata vielä läpi. Koskaan ei tiedä mikä huippujuttu sieltä löytyy esimerkiksi vuodelta 1986. Erityisen suuri laatikollinen kirjoja on vailla sijoituspaikkaa.

 Lisäkirjahyllyä en aio enää hankkia. Ei tänne mahtuisikaan.

Paluu arkeen

Se oli sitten siinä, tämä kesäloma. Sorvin ääreen on palattava aamulla. Tarkemmin ajatellen se ei ole huono juttu, tulee ryhtiä päiviin. Lomaa on kai vietetty perusteellisesti kun arkeen paluu ei niin hirveästi hytisytä. Olisihan tässä vielä viikko mennyt.

Viimeiset vieraat residenssistäni lähtivät tänään puolilta päivin. Vetäydyin takapihalle aurinkoon kahvin ja kääretortun kanssa ihmettelemään hiljaisuutta. Pariin viimeiseen päivään kun mahtui niiiin paljon hauskuutta ja ilonpitoa kunnon naurujen kera, että niillä varmasti jatkettiin elon päiviä kohtuullisesti. Naapureiden elinpäivien jatkosta en tiedä, tervehtivät kuitenkin entiseen tapaan postilaatikolla.

Työavaimet, puhelin ja kalenteri löytyivät sieltä mihin ne tuuppasin loman alussa. Pääsen siis työhuoneeseeni sisälle, kalenterin avasin jo illalla tarkistaakseni muistikuvan päivän kulusta. Puhelimen poissaoloviestin pyrin poistamaan jossain vaiheessa aamua. Vaatekaappiin kurkistin toivoen löytäväni suunnilleen konttorikelpoista päälle puettavaa. Varvastossut ja hellemekko eivät käy. Ilmakin taitaa huomenissa viiletä ja hellemekon saa laittaa syrjään.

Eniten huolta aiheuttaa aamuherääminen. Viime viikot on eletty kuin pellossa konsanaan, nukuttu silloin kun väsyttää, heiluttu hereillä aamupuolelle yötä. Pitää virittää puhelin herättämään ja varmistaa herätys vielä vanhalla  kunnon herätyskellolla. Käyttääköhän niitä enää kukaan muu näin kännykkäaikana?

 

Matkalla

Pari päivää arkea piilossa tekee ihmeitä. Henki kulkee taas paremmin. Mukava oli katsella kahvilan ikkunalasin läpi omassa arjessaan kiirehtiviä ihmisiä ja mielikuvitella kuka kukin on, menossa vai tulossa. Mistä ja minne. 

Minä vaan join kahvia, kuuntelin mieluisaa musiikkia ja selailin laiskasti 70- luvun sisustuslehteä. Niitä oli luettavaksi tarjolla matkalaukussa ovipielessä. Oli lämmintä. Kiertelin takki auki kiireettä kaupungin puistoissa ja nuuhkin kevättä. Seuraavalla matkalla tässäkin kaupungissa on jo kesä.

Salin puolella

 Puoliltapäivin nälkä juoksutti minua sankassa lumiräntäsateessa kohti Kaken baaria. Kengät kastuivat kun mahdollisuuksia väistellä kookkaita lätäköitä kylän raitilla ei ollut. Isoa lammikkoa koko pääväylä.

Sen verran vakioviikkokävijä jo olen, että minulle annettiin euro alennusta annoksesta. Vau!

Ruskea kastike maistui mummolalle, ruoka oli kuumaa, maukasta ja tällä kertaa yllärinä herne- maissi- paprikaa ripaus lautasen reunalla. Oli ainakin väri- iloa, en sitä sekoitusta erityisemmin himoitse.

Emäntä, rouva Kake, toi tarjottimella ruuan salin puolelle. 

Siellä aterioivat kunnanviraston työntekijät, taisin aiemminkin jo mainita. Muut hörppivät kahvinsa ja lusikoivat ruokansa pitkässä pöydässä karvalakkipuolella.

Tarjottimen kera sain selattavaksi uuden Kotilieden. Rouva Kaken mielestä näytin siltä, että saattaisin haluta silmäillä kyseistä lehteä. 

Söin, selasin lehteä ja kuuntelin mielenkiintoisia keskusteluja pitkän pöydän puolelta. Kanssasyöjäni kuunteli myös ja totesi, ettei täällä puolella kukaan noin hyviä juttuja kerro. Ollaan niin virkaihmisiä että puhutaan lähinnä ilmoista, kauppakäynnistä, jotain neutraalia juttua mm. lasten harrastuksista ja siitä, että olipa hyvä kun ei vaihdettu vielä kesärenkaita. 

Ei muuten ole jukeboxia Kaken baarissa.

Arki alkaa kurkkuviipaleilla

Lian monta pyhäpäivää alkoi tuntua ruodossa. Liikaa syötävää ja juotavaa olin varannut kaappiin. Kukaan ei käskenyt kaikkea syömään. Söin ja join ihan käskemättä. 

Varhaisheränneenä tänä aamuna ja peiliin katsottuani ymmärsin mm. tuorekurkun sekä sisäisen että ulkoisen merkityksen. Siis lisää vihreää lautaselle, ylimääräiset kurkkuviipaleet silmien päälle ja sohvalle joksikin aikaa huokailemaan. Saman asian taitaisi ajaa ylimääräisestä nesteestä puristetut kylmät teepussit mikäli kurkku olisi loppu. Naistenlehdissä suositellaan myös jääkaapissa/pakasteessa yöpyneitä ruokalusikoita. Jälkimmäinen tuntuu minusta vastenmieliseltä. Otin kurkkuviipaleet. Myöhemmin kävelin reipasta vauhtia ylläpitäen pitkähkön lenkin, tuntui hyvältä.  Kotiin päästyä oli pikaista asiaa toiletin puolelle.

Iltapäivällä poseerasin valokuvissa kummilapsen kanssa. Kamerassa oli varmasti vääränlaiset asetukset tai kuvaaja ei osannut hommaansa koska silmäni olivat kaikesta nähdystä vaivasta huolimatta epävalokuvaukselliset. Kummilapsi oli erittäin sirkeäsilmäinen ja kuvauksellinen. Onneksi kuvia voi rajata. Ei ennenvanhaankaan kaikissa kuvissa kaikkien kuvattavien päitä aina saatu mahtumaan mukaan.

Mitä tästä tulee?

 Takapihan vapaudenpolkuun tuli porras ihan pyytämättä. Lumi olikin pakkautunut niin kovaksi, etten viitsinyt enempää lapioida ja voimia tuhlata. Olihan tuossakin jo tekemistä. Harmillisesti kuva ei anna oikeaa käsitystä lumikasan koosta, mutta mitäpä väliä sillä enää on.

Loman jälkeinen arki kolahti satasella niskaan. Mukavahan se on, että on kaivattu mutta rajansa kaikella. Huutoon yritin vastata parhaani mukaan. Enempää ei pysty.

Työkalenteri näyttää maakuntamatkailua jokaiselle päivälle. Sepä mukavaa. Mutta että noin monena päivänä. Mukavaksi sitä on ajateltava ihan oman mielenterveytensä vuoksi. Oikeasti se on rankkaa.

En ole käsityöihmisiä, enää. Toki jossain vaiheessa olen sekä kutonut että virkannut ja saanut aikaiseksi näin jälkeenpäin ajatellen ällistyttäviä luomuksia. Ihan kelvollisia. Sukkia saatan kutoa talvisydännä vieläkin.

Eipä sitten muuta, ompelu ei ole minun juttuni. Saan puistatuksia pelkästä ajatuksesta. Hyvä ompelukone minulla kyllä on. Sillä voi surauttaa joskus housun lahkeet lyhyemmäksi taikka jonkun suoran sauman johonkin, kurveissa ompeluksessa tulee vaikeuksia.

Jossain mielenhäiriössä äskettäin ryhdyin virkkaamaan. Kerällä entinen lakana, koukulla tuleva...joku.

Voin hyvin kysellä virkkuusta ja tästä viikosta, että mitähän näistäkin tulee.