Se oli sitten siinä, tämä kesäloma. Sorvin ääreen on palattava aamulla. Tarkemmin ajatellen se ei ole huono juttu, tulee ryhtiä päiviin. Lomaa on kai vietetty perusteellisesti kun arkeen paluu ei niin hirveästi hytisytä. Olisihan tässä vielä viikko mennyt.
Viimeiset vieraat residenssistäni lähtivät tänään puolilta päivin. Vetäydyin takapihalle aurinkoon kahvin ja kääretortun kanssa ihmettelemään hiljaisuutta. Pariin viimeiseen päivään kun mahtui niiiin paljon hauskuutta ja ilonpitoa kunnon naurujen kera, että niillä varmasti jatkettiin elon päiviä kohtuullisesti. Naapureiden elinpäivien jatkosta en tiedä, tervehtivät kuitenkin entiseen tapaan postilaatikolla.
Työavaimet, puhelin ja kalenteri löytyivät sieltä mihin ne tuuppasin loman alussa. Pääsen siis työhuoneeseeni sisälle, kalenterin avasin jo illalla tarkistaakseni muistikuvan päivän kulusta. Puhelimen poissaoloviestin pyrin poistamaan jossain vaiheessa aamua. Vaatekaappiin kurkistin toivoen löytäväni suunnilleen konttorikelpoista päälle puettavaa. Varvastossut ja hellemekko eivät käy. Ilmakin taitaa huomenissa viiletä ja hellemekon saa laittaa syrjään.
Eniten huolta aiheuttaa aamuherääminen. Viime viikot on eletty kuin pellossa konsanaan, nukuttu silloin kun väsyttää, heiluttu hereillä aamupuolelle yötä. Pitää virittää puhelin herättämään ja varmistaa herätys vielä vanhalla kunnon herätyskellolla. Käyttääköhän niitä enää kukaan muu näin kännykkäaikana?
Tunnustan käyttäväni herätyskelloa vaikka harvoin se ehtii soida. Herään hetkeä ennen pärähdystä. Kellon tikutuksessa on jotain rauhoittavaa.
VastaaPoistaMerja