Ontuva matkalaukku

Marraskuussa olen istunut autossa kuskin paikalla enemmän kuin moneen vuoteen. Säässä kuin säässä.

Velvollisuudet vievät edelleenkin mutta välillä on noustava siiville jaksaakseen.

Muutaman päivän adventtimatka kutsuu ensi viikolla.

Varastosta kannoin pienimmän ja matkan pituuteen nähden sopivimman matkalaukun sisälle.

Mihin ihmeeseen yksi pyörä (vai onko se rulla) oli kadonnut, viime matkalla se tönötti vielä paikoillaan ja palveli moitteetta.

Pengoin varastoa ja hyllyjä. Terävämpi laukun pohjan tarkastelu kirkasti sen tosiasian, ettei pyörää tarvitse sen enempää hakea. En nimittäin tiedä miten sen siihen enää sovittaisikaan, hajonnut oli koko systeemi.

Seuraava matkalaukkukoko on ihan liian kookas ja edellinen koko olematon. Käytättänee kaupassa taikka ystävävättären varastossa.

Ulkona sataa lunta, pihan polku on hävinnyt. Ketään ei liiku pihalla eikä lähitiellä. Tuntuu että olla hyvä aika lähteä maailmalle katsomaan mitä muualla tapahtuu.

Tunteellisia matkoja

Matkustin autossa lähes 19 vuotta sitten kotikonnuilleni elävän lahjan kanssa. Pieni pikimusta kissanpentu veti unta kaaliin ensimmäiset 10 kilometriä. Sitten taisi tulla äitiä ikävä. Mikään silittely, lepertely ja lohdutus ei auttanut. Itketti, ensin kisua ja sitten minua. 

Yhteisymmärrykseen ja rauhaan päästiin kun nostin kisun korista ja pujotin kissavauvan puseroni alle. Ja ah sitä rauhaa ja kehräystä sen jälkeen. Loppumatka, lähes kaksisataa kilometriä, meni mukavasti. Kisu nukkui, vaihtoi välillä pikkaisen asentoa, raapaisi vahingossa terävillä vauvakynsillä naarmun rintaani. Ei se haitannut. Seuraava yökin vietettiin ihotuntumassa. Turhaan pelkäsin, että sattuisi pisuvahinko. Kisu ymmärsi ensi metreiltä lähtien mihin mennä asioimaan.

Pikimusta kissa vietti onnellista kissan elämää äitini hellässä huomassa sen 19 vuotta. Aika ajoin myös minun luonani.

Näihin päiviin saakka. Sitten kävi kuten elämässä käy, tulee vanhuus, pikku kremppaa ja sitten isompaa. Viimeinen raskas sydäntä koetteleva reissu eläinlääkäriasemalle.

Matkustin viikko sitten saman matkan toisinpäin. Palasin kotikonnuilta tänne mistä kisu oli kotoisin. Minä etupenkillä, kissa peittoon käärittynä omassa kopassaan takakontissa. 

Tällä matkalla vain minä itkin.