Aurinkoinen ulkoilupäivä

Kuten sanottu on: Räntäsateella ei voi ulkoilla. Mutta aurinkoisella säällä pitäisi ulkoilla, kuten tänään.

Minä ulkoilin autolla kauppaan ja takaisin. Käsittämättömän mielenkuohun vallassa heitin sitten matot pihalle ja tartuin imuriin ynnä muihin siivousvälineisiin. Ja koko päivän sain siivousaskareisiin tärvättyä.

Pidin toki ruokataukoa, seisoin takapihalla kuunnellen kevään (= lähitienoon lapset siellä metelöivät ) ääniä ja juttelin aidan yli tutun koiranpissattajan kanssa. Päiväkahvit join ja lehden luin siinä pikkuruisessa terassin nurkassa, jonka olin aiemmin lapioinut puhtaaksi katolta pudotetusta lumesta. Ei ole aurinko vielä pystynyt pienentämään jättilumikasaa.

Otin minä päivänokosetkin sillä aikaa kun matot nauttivat auringonpaisteesta. 

Puhdas koti tuoksuu hyvälle. Niin tuoksui pitsakin, jonka illemmalla väsäsin palkkioksi hyvin vietetystä päivästä. Jospa huomenna, sataa tai paistaa, tekisin sen pitkän kävelyretken.

.

Räntäsateessa ei voi ulkoilla

Ulkoilu oli vahvasti mielessä pitkän työpäivän jälkeen. Ensin laatikosta postit ja niitten tutkailua, sitten vähän suupalaa siinä ohessa. Puhelinkin pimputti pariin kertaan, ilmoitusasioita, ei tarvinnut haastella pitkään. Äkkiä alkoi sade, siis sellainen sakea räntäsade, jonka läpi ei naapuritaloa nähnyt. Ja minulta katosi into lähteä yhtään mihinkään. Vetelyyttähän se on, tekosyiden etsimistä. 

Kaiketi tarkoituksensa kotiin jäämisellä oli. Sain hoidettua monta rästiasiaa, monta mukavaa yhteydenottoa ja sain toimitettua kuulumiskierroksen rapakon taa. Kaikista tulin hyvälle mielelle ja mikä parasta niin tuli vastapuolikin. Tai ainakin kohteliaasti sanoi tulevansa.

Huomisen työmatkan varrella on mm. tämänlaisia maisemia. Näissä paikoissa hiljennän vauhtia joskus jopa pysähdyn ja jään lepuuttamaan silmiä. Odotan joutsenten palaavan.

Pestyjä muurahaisia ja muuta mukavaa

Vasta oli perjantai. Mihin tämä viikonloppu meni?

Ostin perunanarsisseja perjantain kauppamatkalla, edullisia ja näyttäviä. Jo samaisena iltana piti ulkoistaa niistä kaksi voimakkaan tuoksunsa takia. Yksi jäi sisälle, sen tuoksun kestää kyllä.

Astianpesukone hyrisi ohjelmansa läpi ja luukun avattuani totesin, että tuli samalla pestyksi iso osa keittiössä hiippailevista muurahaisista. Siihen olivat liiskautuneet luukun sisäpuolelle. Julmaa.. mutta mitäs menivät sinne. En ruvennut säälimään, siivosin vain jäljet ja tyhjensin koneesta astiat.

Räntäsade ei paljoa mieltä ylentänyt ei myöskään kesäaikaan siirtyminen. Lauantai"mukavaa" lisäsi tolkuton väsymys, univelkaa viikolta otaksun. Illalla kuitenkin jaksoin pistäytyä elävissä kuvissa lähikaupungissa. 

Nyt alkaa olla levännyt olo. Lupasin itselleni olla hankkimatta uutta univelkaa. Tervetuloa uusi viikko! 

Niin ja uudet muurahaiset, jos uskallatte.

Pikkukenkäkaipuu

Tämän talven viimeiset tilaisuudet kuljeskella, luistella, hiihtää tai vaan oleilla jäällä, alkavat olla käsillä. Ei muuten murehduta pahemmin.

Minä haluaisin tallata sulia katuja pitkin kevyemmissä kengissä kevein askelin. Mitä pikemmin sen parempi.

Aamulla verhon raosta tirkistäessä tuli selväksi, että saappaita tarvitaan vielä tänäänkin. Ja huomenna vielä ja vielä sittenkin. Pitäisi lähteä jonnekin lumettomaan paikkaan harjoittelemaan pikkukenkäkävelyä kun ei täällä  siitä vielä mitään tule. 

Toiveikkaasti tulin hankkineeksi pari uutta kenkäparia. Toiset umpimalliset rusetilliset laadukkaat, toiset vähemmän umpinaiset laadukkaat soljilla. Yllätys alennusmyynnistä Clarksia ja Riekersiä. Sujahtivat jalkaan kuin hansikkaat käteen. Kenkien sisäänajo taitaa tapahtua täällä kotona mikäli sopivaa reissua ei pikaisesti ala ilmaantua näköpiiriin.

Kevättä ja muutosta

Koko viikon kestänyt menovaihde jäi päälle. Heräsin liian aikaisin lauantaiaamuun. Aikomus oli vetää sikeitä nautinnollisesti pitkälle aamuun. Mutta ei, se on tämä kevätvalo joka tunkeutui verhon läpi   kiusallisesti verkkokalvolle. Pimennysverho on kai menettänyt tehonsa. Ainakin tuntui siltä.

Jonkin aikaa vetelehdin sohvalla kahvia hörppien ja katsellen nauhalta viikon aikana menetettyjä ohjelmia.

Vein kiertoon lisää tavaraa. Tällä kertaa poistoon lähti valaisimia jotka olivat palvelleet minua hyvin, mutta aikansa kutakin. Saivat mennä. Keittiöön siirtyi kattokruunu makuuhuoneesta ja makuuhuoneeseen tulee hankittavaksi toisenlainen valonlähde. Ajatus on olemassa jo, toteutunee viimeistään syksyllä kun illat alkavat jälleen hämärtyä. 

Keittiön entinen valaisin antoi huippuvalon aamulehden lukuun ja kaikenlaiseen kirjoitus- ja piirrospuuhaan. Nyt valo suuntautuu ylöspäin ja on pehmeämpi.

Seuraavaksi siirtyy kirjahylly. Se onkin isompi projekti mutta tällä vauhdilla on valmista ennen nukkumatin tuloa. Ja aamulla onkin taas lähtö pikkumatkalle. 

Mitä tästä tulee?

 Takapihan vapaudenpolkuun tuli porras ihan pyytämättä. Lumi olikin pakkautunut niin kovaksi, etten viitsinyt enempää lapioida ja voimia tuhlata. Olihan tuossakin jo tekemistä. Harmillisesti kuva ei anna oikeaa käsitystä lumikasan koosta, mutta mitäpä väliä sillä enää on.

Loman jälkeinen arki kolahti satasella niskaan. Mukavahan se on, että on kaivattu mutta rajansa kaikella. Huutoon yritin vastata parhaani mukaan. Enempää ei pysty.

Työkalenteri näyttää maakuntamatkailua jokaiselle päivälle. Sepä mukavaa. Mutta että noin monena päivänä. Mukavaksi sitä on ajateltava ihan oman mielenterveytensä vuoksi. Oikeasti se on rankkaa.

En ole käsityöihmisiä, enää. Toki jossain vaiheessa olen sekä kutonut että virkannut ja saanut aikaiseksi näin jälkeenpäin ajatellen ällistyttäviä luomuksia. Ihan kelvollisia. Sukkia saatan kutoa talvisydännä vieläkin.

Eipä sitten muuta, ompelu ei ole minun juttuni. Saan puistatuksia pelkästä ajatuksesta. Hyvä ompelukone minulla kyllä on. Sillä voi surauttaa joskus housun lahkeet lyhyemmäksi taikka jonkun suoran sauman johonkin, kurveissa ompeluksessa tulee vaikeuksia.

Jossain mielenhäiriössä äskettäin ryhdyin virkkaamaan. Kerällä entinen lakana, koukulla tuleva...joku.

Voin hyvin kysellä virkkuusta ja tästä viikosta, että mitähän näistäkin tulee.

Sunnuntaikin meni jo

Niin on saatu tämäkin sunnuntai kulutettua.

Päivällä viimeistelin takapihan polun kulkukuntoon. Aika hikinen urakka. Enempään ahkerointiin ei ollut kiinnostusta. Arki alkaa painaa takaraivossa. Mutta eipä hätää, seuraava loma häämöttää jo ensi kuussa. Nyt tuntuu siltä, että viisaasti olen lomani ripotellut tälle keväälle. Matkajalkaa kutittaa jälleen. 

Sisäinen pankkiirini tosin kertoo olevan muitakin sijoituskohteita kuin reissuaminen. Pitää pikaisesti sopia neuvonpito pankkiirin kanssa ja laittaa tarpeet tärkeysjärjestykseen. Pankkiirilla on valitettavasti jalat tukevasti maan pinnalla, minulla taas ei, ainakaan kaiken aikaa.

Viimeinen lomapäivä tällä erää

Viimeistä lomapäivää viedään. Onhan se huominen vielä mutta sitä ei lasketa. Sunnuntaina jo varhain alkaa mieli valmistella paluuta arkeen ja ansioon. Ruumiillista työtä olen vältellyt koko loman ajan tähän iltapäivään saakka.
Nyt joudun lapion varteen mikäli haluan liikkua takaovesta ulos. Ja haluan minä. Olen jo aiemmin lapioinut terassilta polun, joka vie salaisesti roskalaatikolle, pyykkitelineelle ja matonpuistelupaikalle. Se on hyvä reitti lähteä kotoa salaa ( keneltä? )kylälle asioille.
Jotkut tupakoivat vieraani käyttävät polkua mennessään kohteliaasti kauemmas savuttelemaan ettei käry leiju sisään minulle tai naapureille. Vähemmistössä tupakoivat ystävät tosin alkavat olla. Järjen valo on kohdannut useita ja ovat viisaasti lopettaneet pössyttelyn.

Aamupäivän puolella rauhani tuli pahasti häirityksi kun lumenluontiin ihastuneet laajensivat reviiriään katolle. Sitten tapahtui.
Katto tyhjäksi ( toivottavasti jäi kattohuopa ehjäksi, niin rämäkkä rouhinta kuului että hirvitti ) ja lumikasat tämähtivät terassille korkeiksi kasoiksi. Nyt ikkunoista näkyy vain valkoista eikä ovea saa auki. Polusta ei tietenkään näy mitään.
Täytyy hetki vielä kerätä voimia ja lähteä sitten kaivamaan reittiä itseäni korkeamman lumikasan läpi.

Näkkileipää ja laventelia

Kannoin matkakassini sisälle, kaadoin osan sen sisällöstä suoraan pesukoneeseen ja levittelin kosmetiikkaan liittyvät pussukat hyllyille. Sytytin valoja siinä kulkiessani kohti keittiötä. Ja siellä se ällistys minut kohtasi. Muutaman päivän poissaoloni aikana kotimuurahaiset joko olivat syöneet tai sitten siirtäneet lähtiessä ripottelemani kanelit parempaan säilöön. Mutta minne??

Itseään eivät olleet vaivautuneet siirtämään mihinkään. Olivat kutsuneet sukunsakin kylään. Hitto!
Siinä sitten jotenkin ahdistettuna keittiön nurkkaan söin näkkileipää varoen murustelemasta ja haudoin joukkomurhaa. Raidia en halunnut käyttää, koska matkasta väsähtäneenä ja jonkin verran nälkäisenä en tahtonut ulkoistaa itseäni myrkyn vaikutusajaksi.
Muistin ostaneeni ja myös käyttäneeni joitakin vuosia sitten laventelisuihketta, jonka pitäisi olla sekä ekologinen ja hyväntuoksuinen että karkoittaa muurahaiset. Vieläköhän pullossa on ytyä?
Täällä tuoksuu nyt laventelille, liikaakin. Ja muurahaiset jatkavat kokoontumisiaan tosin hiukan pienemmällä alalla. Aamulla Raidia, jos eivät ymmärrä siirtyä naapuriin.
Kuva ei liity muurahaisiin. Tuli vaan mieleen. Vatikaanin Pietarin kirkko on 133m korkea ja sieltä korkeuksista katsottuna turistipolot näyttivät aika lailla muurahaisilta.

Sohjoa maassa ja päässä

Maa aamulla on pelkkää sohjoa ja työhön meno vaatii kunnollista Kimiräikkös- otetta että tiellä pysyy.

Sohjo ja titityy sekä katolta tippuvat lumet kertovat kevään alkaneen. Niin myös keittiöön tunkeutuvat muurahaiset.
Joukkomurhasin ne kaikki aamulla. Kylmäverisesti muurahais- Raidilla. Sielläpähän lattialla kiemurtelivat, en tuntenut säälin häivää. Viimeisiä sätkimisiä en jäänyt katselemaan kun se Raid ei ole ihmisellekään kovin terveellistä hengitellä. Ovi kiinni ja töihin, jäljet korjaisin illemmalla.
Illalla sitten siivosin raadot pois ja siirryin ekomenetelmiin eli ripottelin kanelia arvioidulle muurahaisreitille. Kanelin tuoksussa voi turvallisesti oleilla kotosalla. Pää tuntui kuitenkin yhtä sohjoiselta kuin tie aamulla. Ei se enää aamun Raidista johdu.
Mistä liekin kotoisin, alkava loma parantaa.