Takapihan vapaudenpolkuun tuli porras ihan pyytämättä. Lumi olikin pakkautunut niin kovaksi, etten viitsinyt enempää lapioida ja voimia tuhlata. Olihan tuossakin jo tekemistä. Harmillisesti kuva ei anna oikeaa käsitystä lumikasan koosta, mutta mitäpä väliä sillä enää on.
Loman jälkeinen arki kolahti satasella niskaan. Mukavahan se on, että on kaivattu mutta rajansa kaikella. Huutoon yritin vastata parhaani mukaan. Enempää ei pysty.
Työkalenteri näyttää maakuntamatkailua jokaiselle päivälle. Sepä mukavaa. Mutta että noin monena päivänä. Mukavaksi sitä on ajateltava ihan oman mielenterveytensä vuoksi. Oikeasti se on rankkaa.
En ole käsityöihmisiä, enää. Toki jossain vaiheessa olen sekä kutonut että virkannut ja saanut aikaiseksi näin jälkeenpäin ajatellen ällistyttäviä luomuksia. Ihan kelvollisia. Sukkia saatan kutoa talvisydännä vieläkin.
Eipä sitten muuta, ompelu ei ole minun juttuni. Saan puistatuksia pelkästä ajatuksesta. Hyvä ompelukone minulla kyllä on. Sillä voi surauttaa joskus housun lahkeet lyhyemmäksi taikka jonkun suoran sauman johonkin, kurveissa ompeluksessa tulee vaikeuksia.
Jossain mielenhäiriössä äskettäin ryhdyin virkkaamaan. Kerällä entinen lakana, koukulla tuleva...joku.
Voin hyvin kysellä virkkuusta ja tästä viikosta, että mitähän näistäkin tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti