Kotieloa 2

Toisena kotipäivänä järjestelin itselleni leipomisrupeaman, lyhyen tosin. Taikinaakin neljännes tavallisesta. Kiemurapullien täytteenä vaniljarahkaa, jossa lisukkeena kanelia ja sokeria. Taivaallinen tuoksu, herkullinen maku, hyvä mieli.

Joulunaluskapinaa on vielä mielessä, tosin sen väistymistä on havaittavissa. Pieniä valojuttuja ilmaantuu senkin päälle ihan ohimennen, ulkonakin kynttilälyhtyjen kaverina on kuin onkin vanha palvelija, omin käsin näperretty risupuu valaistuna. Tässä kohtaa voi vain huokaista ja olla panematta kovasti vastaan.

Reissussa pitää kuitenkin ehtiä käydä ennen suurempia valovirityksiä.

Kotieloa

Lumityöt jatkuivat aamulla. Ei oikein innostanut, vaikka koetin ottaa kuntoilun kannalta. Hyvä puoli asiassa oli se, ettei minulla ollut minkään sortin kiirettä minnekään. Vietin siis kotipäivää.

Villasukat jalassa hissuttelin huoneesta toiseen, nypin sitä ja tätä ohimennen, laitoin ruokaa, kuuntelin musiikkia. Olin huolestumatta yhtään mistään.

Urotyöksi mainittakoon yhden varastohyllykön inventaario, josta syntyi n. 20cm korkuinen hävitykseen menevä paperikasa. Aikaahan meni ( onneksi sitä oli ) tolkuttomasti kun jokainen lappunen oli tarkistettava.

Toinenkin hylly odottaa samaa käsittelyä ja kaapisto kahdeksalla laatikolla. Olisikohan ollut järkevää tehdä tätä työtä jo aikaa sitten? Siis säännöllisesti pudottaa vanhimmasta päästä papereita silppuriin. Kyllä, jospa nyt sitten aloittaisi.

Ensimmäinen adventti

Niin se sitten tuli, ensimmäinen adventti. Perinteiset adventtikynttilät koristeineen eivät olleet valmiustilassa, mutta ei se kovasti haitannut tunnelmaa.

Iltamenyyssä tarjolla taivaallisen herkullista ja kaloreita säästämättä valmistettua kanapiirakkaa kelpojuoman kanssa. Jälkiruuaksi tiramisukääretorttua vadelmien kera.

Kaloreita poltetaan lumitöissä. Lunta tulee taivaan täydeltä ja maisema on muuttunut pienessä hetkessä talviseksi. Postilaatikolle pitää jo lapioida polku.

Ensimmäiset lahjat hankittu

Kunnon eväät ( ei jouluruokaa ) takaavat onnistuneen ostosmatkailun.
Ruokapöydän ääressä viihdyttiin vallan hyvin ja pitkään. Yllättäen jälkiruokaa lusikoidessa alkoi aurinko paistaa. Maisema kosken rannalla näytti viehkolta ja silta virran yli houkutteli kävelylle.

Suunnattiin sisustusliikkeisiin hypistelemään tarpeettomia kodin tarvikkeita ja koristeita, joita sitten tarttui mukaankin. Kohtuudella. Jokunen tavara tuli hankittua joululahjaksikin.

Tästä se lähtee.

Innottomuutta

Siis mitä? Joulu kuukauden päästä? Ei tunnu missään, pitäisikö?

Ensimmäistäkään pimeyden karkotinvaloa en ole kaivanut esille, kynttilöitä kyllä. Pienintäkään juhla- ajatusta ei ole mieleen vilahtanut puhumattakaan hankittavista lahjoista, joulukoristeista, joulukorteista, leivonnaisista. Kirjekin laittamatta Joulupukille.

Maiseman puolesta Joulu tuntuu olevan tosi kaukana. Voisiko Joulun jättää väliin? Joulukapina mielessä päällimmäisenä.

Tänään tuntuu tältä, huomenna saatan into piukassa suunnitella eri huippumenyytä jokaiselle juhlapäivälle. Ja taustamusiikkia, rauhaisaa, ei mitään Nissepolkkaa. Ja kivoja lahjuksia kauniisti paketoituna, silkkinauhat ja kääreet sävy sävyyn. Kuin tilauksesta huomiselle reitille osuu Vitikkalan Kartano, jossa tunnetusti voi joutua kunnolla raottamaan lompakkoa. Sisustustalo täynnä houkuttelevaa tarpeetonta tavaraa. Armoa!

Tahkolla

Pieni irtiotto arjesta sisälsi rentoilua Tahkovuorella.

Kumpuilevat maisemat, pakkaskauden alku, ei timantteja hangella vielä. Mutta paljaat pellot kimalsivat aamulla auringon valossa kuin niille olisi heitetty miljoonia sädetikkuja.

Yön hiljaisuudessa puhalsivat lumitykit valkoista pitkin kaikkia rinteitä.

Talvea en kaipaa. Näihin maisemiin kuitenkin on helppoa ajatella lumen kuuluvan. Saatan palata tänne suksimaan myöhemmin talvella.

Mitä kaapista löytyy

Sujuvasti ohitin ruokakaupan tänään. Uskoin, että kaapista löytyy vielä jotain.

No ei löytynyt!

Tai no siis jotain toki, ei sitä mitä luulin siellä olevan. Nälkä oli lähes repivä, piti saada ruuanlaittoruokaa ensi hätään.

Mansikoita ja rahkaa, sitten pilkkomaan sitä mitä löytyi. Paprikaa, sipulia, valkosipulia, kesäkurpitsaa palanen, tomaatteja. Kaikki öljyyn pannulle pyörähtelemään ja pastavesi tulille. Loppusilauksena pippurituorejuuston jämät kasvisten joukkoon. Ripaus suolaa ja mustapippuria. Jokunen parmesaanilastu päälle. Ei pahaa, siis maultaan. Se paha juttu oli siinä, että evästä tuli ainakin neljälle hengelle. En minä pikkuannoksia osaa tehdä.

Siinä valmista ruokaa popsiessa muistelin koska söin oikeaa pastaa ensimmäisen kerran, en siis spaghettia ja jauhelihasoosia kuten meillä kotona, vaan pastaa alkuruokana oikeassa ravintolassa, sellaisessa italialaisessa kaukana kotoa.

Talven ihmettelyä

Työstä lähdin hiukan ennen kuin taivaasta tipahti huppu pimentämään maiseman. Kotiin kaupan kautta.

Lehtihyllyllä silmäilin uutukaisia ja totesin käyväni vielä syysaikaa, joten myöhässä ollaan. Kaikki lehdet ovat pullollaan pikkujouluvinkkejä, oikean joulun vinkkejä, leivonnaisia, ruokaohjeita, sisustusta, lahjoja. Tarvitsenko minä jouluvinkkejä, siis niitä samoja joka vuosi? Kutoa en enää viitsi, askartelu ei kiinnosta juuri nyt, sisustusmielikin tuntuu olevan unten mailla. Ja muutenkin aion ottaa löysin rantein koko lähestyvän juhlan.

Kuuluisat jokavuotiset sanat ja ajatukset.

Äskettäin kokosin läjäpäin minulle tarpeettomia joulukoristeita eteenpäin meneväksi. Uusia en hanki. Vähemmän on enemmän ja siihen vähempään on vielä maili matkaa.

Sen verran kaupassa annoin itselleni myöten, että Kotiliesi lähti mukaan välipalaviihteeksi ja iltalukemiseksi.

Ensimmäinen talvijuoma

Iltapäivän imurointi sujui sulavasti ja nopeasti Rolling Stonesin tahdissa.

Suosikkiglögiä ostin heti kun se kaupan hyllylle ilmaantui. Sitä nautin ensimmäisten joulutorttujen kanssa. Torttujen täyte on oma tekemää vattuhilloa, jota litrakaupalla valmistin kesällä.

Minun glögissäni ei kellu mantelihippuja eikä turvonneita rusinoita. Rusinoita ei myöskään ole omassa maksalaatikossani, sikäli mikäli sitä joskus harvoin satun syömään. Ei myöskään porkkanaraasteen seurana kuten joissakin lounasruokaloissa. Simassa rusinat myös tökkivät. Saahan ne tietysti noukittua pois.

Vielä kynttilät palamaan pihalle ja sisälle niin voi ruveta tunnelmoimaan.

Aamu marraskuun

Ensimmäinen talvinen aamu. Pakkasta yöllä useita asteita. Maa kuurassa, pienten lampien kaislarannoilla riitettä. Matkalla työhön oli pakko välillä pysähtyä auringonnousua katselemaan. Ja laskea aamupalalla olevat joutsenet. Oli siellä myös yksi oman tiensä uija. Poikkeuksellisen mukava aamu monella tapaa.

Illalla vielä kokous, jonka päätteeksi nautittiin jouluruokaa. Etenkin jälkiruoka oli mieleen. Valkosuklaakakkua...

Seuraavan jouluaterian aion syödä vasta jouluna. Vannomatta paras.

Viikonloppuna

Luonto on sammuttanut valot, kaikkialta. Päivänvaloa työläinen ei näe kuin häthätää työhuoneen ikkunasta silloin kun ehtii vilkaista. Viikonloppuna on onneksi hiukan paremmat mahdollisuudet, rajalliset tosin. Viikonloppuna tehdään kotitöitä ja seurustellaan vieraiden kanssa.

On niin pimeää. Kirkasvalolamppu on edelleen hankkimatta ja saattaa näillä näkymin jäädäkin ostamatta. Sille kun ei oikein ole sijaa keittiössä missä sille luontevin paikka olisi. Tietenkin paikka löytyisi jos kokisin sen ehdottoman tarpeelliseksi. Mitä vielä, vajaa viisi kuukautta niin taas saa ruveta hehkuttamaan kevään koittoa. Siihen asti pitää riemua ja piristystä repiä mistä sen parhaiten löytää.Tämän viikonlopun aamukahvia nautin mm. Ray Charlesin ja Billy Joelin seurassa. Värikäs ruoka teki hyvää mielelle ja makukin oli loistava. Uunivuokaan kesäkurpitsaa, tomaattia ja vuohenjuustoa vuorotellen. Päälle tuoretta basilikaa, öljyä, suolaa, mustapippuria ja parmesaania maun mukaan. Koko hoito uuniin 225 vajaaksi puoleksi tunniksi. Sopiva lisuke paistille.

http://www.youtube.com/watch?v=XUNOmN3YVL0