Juhlapäivänä matkoilla jossain päin Suomea. Olin itse unohtaa koko päivän. Sinänsä kummallista kun olen perso paketeille eikä silloin ole varaa vaatimattomampaakaan merkkipäivää unohtaa. Ikä tuo kaikenlaista kummallisuutta tullessaan.
Juhlamatka ei alkuaan juhlamatkaksi ollut tarkoitettu, olinpahan muuten vaan menossa tapaamaan ystäviä. Juhlapäänsäryn sainkin jo alkumatkasta, olisi ollut asiallisempaa saada se juhlien jälkeen kuten kuuluu, jos kovasti juhlii. No tulipahan podettua ennen varsinaista merkkipäivää niin olin iskussa kaupoissa kiertelyä varten.
Kyläpaikassa hyvän seuran lisäksi sain hyvää ruokaa ja lahjapaketin.
Kiitos maittavan evään, jaksoin ajella iltahämyssä kotiin. Matkalla kuuntelin radiosta elokuvamusiikin toivekonserttia. Jep, kuuntelen myös kadonneiden levyjen metsästystä, pop eilen ja toissapäivänä ja useita muita musiikkiohjelmia, jotka johdattelevat ajatukset ja tunteet elettyyn aikaan. Perjantai- illan puhelintoivekonsertista en niin perusta. Siitä tulee liian vanha olo.
Onnea merkkipäivällesi jälkikäteen :-)
VastaaPoistaKiitos! Arkeen on palattu, pitää pakettien saamisen toivossa vähitellen ruveta askartelemaan kirjettä Joulupukille.
PoistaHyvää lokakuun alkua Sinulle!
VastaaPoistaOnnittelut täältäkin ja mukavaa lokakuuta!
VastaaPoista