torstai 4. lokakuuta 2012

Markkinat


Kuopion tori on edelleen muutostöiden vallassa. Valmista luvataan ensi kesäksi. Osatorilla oli markkinat. Väkeä näytti olevan runsaasti kiertelemässä kojuja joillakin jo markkinarinkelit kainalossa. Minua ei markkinakrääsä kiinnostanut kunhan päämäärättömästi kävelin kuunnellen puheensorinaa ja nauttien lämpimästä päivästä. Tuntui oudolta olla markkinoilla paikassa, jossa markkinat ennen pidettiin tammikuussa pahimpien pakkasten aikaan. 
Lapsena siellä käytiin vanhempien kanssa myöhään iltapäivällä ehkä alkuillastakin. Pimeys ja markkinaohjelma erilaisine äänineen tuntui jännittävältä. Oli musiikkia, Helppo- Heikin loputon puheentulva, höyryävää hengitystä, makkaran tuoksua ja strip-tease teltta. Sen ohi äiti vei minut nopeasti kädestä tiukasti puristaen. Isä jäi meistä jälkeen. 
Perinteisesti sain kuminauhan päässä keikkuvan värikkään markkinapallon, värikynät ja paperia. Rinkeli ostettiin kotiin vietäväksi. Lumi narskui punaisten huopatossujeni alla, tossujen varren suussa oli keltainen koristeommel.
Markkinarinkeli ei enää vuosikymmeniin ole minulle maistunut. Torin välittömässä läheisyydessä on lempikahvilani, jonne suunnistin kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan herkkuja. Kahvia ja rapeaa omenapiirakkaa runsaalla kermavaahdolla.

4 kommenttia:

  1. Mukavia lapsuusmuistoja :-) Ihmismieli muistaa hauskoja yksityiskohtia, kuten sinäkin nuo huopatossujen koristeompeleet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, pieniä muistoja putkahtelee mieleen. Illemmalla tuli mieleen muukin vaatetus, silloin kun ei mitään toppatakkeja ja goretexejä ollut.

      Poista
  2. Onko kyse Kahvila Kanelista torin laidalla? Mukava tunnelma siellä.
    Kivoja muistoja.

    Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on, poikkean siellä usein kaupungissa vieraillessani.

      Poista