keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Etsi ero



Selvittelin valokuvatiedostoja, lähetin joutavat avaruuteen ja säilöin ulkoiselle kovalevylle tarvittavat ja sellaiset joita ei oikeastaan tarvita mutta ei raaski hävittääkään.

Kuten olen kertonut ja monet tietävät muutenkin, että synnyinkaupunkini keskusta ja torin seutu ovat myllerryksessä. Parkkitilaa on rakenteilla torin aluseen. Ja kun on sekavaa kulku kauppoihin ja ennenkaikkea kauppahalliin niin pitäähän sinne olla kunnon opastus.
Työmaan suoja- aitaan on viritetty aurinkoinen tulevaisuuden kuva siitä, miltä näyttää hallin viereinen katu jahka työmaa on saatettu loppuun ja jäljet siivottu.
No.
Menneenä kesänä kävin valokuvanäyttelyssä ja sieltä tämä alimmainen kuva. Napsaistu vuosikymmeniä sitten samaisesta paikasta. Mikäpä muuttuu, kysyn vaan. Puut tietenkin ovat kasvaneet, kiveys on uutta. Muoti muuttunut. Mutta pyörällä mennään molemmissa kuvissa ja kävellään. Halli on entisillä sijoillaan ja tutun tavaratalon kulma pilkistää puitten takaa. Aurinkoinen kesäpäivä molemmissa otoksissa.

Autoliikenne kuulemma ohjataan muille reiteille ja torin ympäristössä liikuskellaan tulevaisuudessa vain kauramoottorin voimin. Maan alle tulevia liiketiloja ja käytäviä kuvaillaan kanadalaistyyppiseksi talvikaupungiksi. Sissus!! Savolais- kanadalainen ostosparatiisi!
Odotellaan mitä tulee, en nyt muista mille vuodelle valmistuminen on luvattu. Aloitettiin kumminkin toukokuussa 2010.



4 kommenttia:

  1. No jopas, tuota kanadalaisjuttua en ollut kuullutkaan.

    Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tieto on julkaistu ihan virallisesti. En muista onko kaukaisessa suunnitelmassa vai heti kohta tulossa.

      Poista
  2. Historian siipien havinaa, olisko -50 luvulta tuo alimmainen näkymä?
    pk

    VastaaPoista