sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Brunssi




Heräilin ikävään jyskyttävään päänsärkyyn. Vapaapäivänä, sunnuntaina. Sellaista sattuu vaikka kyse ei suinkaan ollut mistään itse vasiten hankitusta taudista. Ehei, liiankin säännöllistä ja tervettä elämää tässä on vietetty.
Olisikohan ollut tyynyn vika? Kahvin puute? Ankara ajatustyö?
Ihan sama, päätä särki kovasti. Jalkeille vaan ja lääkityspuolta arpomaan. Päädyin varovaisesti hiippailemaan postilaatikolle ja verkkaisin liikkein samalla ponnistuksella lakaisemaan lumet portailta. Oli siis varhainen aamu, melkein pimeää vielä. Keitin kahvia, join, selasin lehteä ja menin takaisin peiton alle. Herättyäni uudelleen päänsärky oli lähes poissa.
Perusteellisen heräämisen takasi Bloody Mary tosin ilman selleritikkua ja alkoholia. En ole nestemäisen tomaatin ystävä, mutta menihän tuo alas eikä tullut ylös. Siinä hävisivät viimeisetkin päänpakotukset. Tällä brunssilla jaksoinkin lähelle iltaa. Päänsärky on pysynyt poissa. Tiedoksi vaan jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan.

4 kommenttia:

  1. Jos sinulla sattuu useamminkin särkemään päätä aamuisin eikä syynä ole juhlien vietetty ilta, niin syy voi olla vaikka lievästi kohonneen verenpaineen. Minulla oli näin, mutta vuoden kestin vaivaa sitkeästi, kunnes tajusin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitää tarkkailla ja seurata.

      Poista
  2. Mmm....herrrrkullisen näköinen brunssi. Ja tehokaskin, kun karkotti säryt ja muut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ei ole päätä särkenyt sen koommin. Koputanpa puuta varmuuden vuoksi, että pysyisikin poissa ilkeä jomotus.

      Poista