sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Stressin karkotusta

Päiväkahvit korvapuustilla nautin pihalla. Siellähän on tullut oltua lähes koko päivä. Kesäharrastukseni on  jälleen alkamassa eli tuijottaminen ja nyppiminen virittyivät suvitaajuudelle. Nyppimistä ei nyt varsinaisesti vielä ole, mutta tuijottaminen sujui jo mallikkaasti vuosien tuomalla kokemuksella. Kaikenlaista hiipukkaa näyttää tiluksilla nousevan. On ihan tuntemattoman näköisiäkin, kai minä joitain itselleni oudompia tuikin maahan loppusyksyn pimeinä iltoina.
Laventelin toin kauppareissulta tuoksumaan keittiön pöydälle. Laventeli kuulemma karkottaa kirvoja ja muita tuhohyönteisiä. Toivottavasti se tehoaa myös muurahaisiin, joista en lukuisista yrityksistä ja eri menetelmistä huolimatta ole onnistunut pääsemään eroon. Tuttua on liinavaatteiden hajustaminen laventelipussukalla ja tiesin siitä valmistettavan rohdoksia mm. unettomuuteen, kohonneeseen verenpaineeseen, stressiin. Jälkimmäistä vaivaa on ilmassa. Rohdosta en aio valmistaa, mutta voin nuuhkia yrttiä ja toivoa parasta.

1 kommentti:

  1. Ihanat orvokit! Ja hieno päivä oli täälläkin, pihatöitä vielä innolla.

    Marja

    VastaaPoista