Tänään oli minun makuuni liian kylmä kesäpäivä. Jopa hyisen tuntuinen, vettä paiskoi ja jalat kastuivat. Sukat eivät kastuneet koska niistä näin kesän kynnyksellä olen luopunut jo viikkoja sitten kuten tapoihini kuuluu. Kotona kuuman kylvyn jälkeen sisäisesti nautittu lämmike oli enemmän kuin tarpeen. Lientä litkiessäni oioin itseäni sohvalla. Ankaraa ajatustyötä loiventaakseni jouduin täyttämään liemimaljaa useamman kerran. Sitten oli rentoa tehdä suunnitelmia ja päätöksiä isoissa ja tärkeiksi luokitelluissa asioissa. Alkoi helpottaa.
Tänne
läntiselle keski- Suomelle on luvassa huomisellekin kovaa sadetta ja
tuulista ilmanalaa. Jos aamulla lupaus täyttyy eikä ruohonleikkuuseen
ole asiaa pitänee siirtyä maakuntarajan ylitse paikkaan jossa
toivottavasti ei sada.
On tainnut sadetta riittää joka puolelle. Täällä päin idässä on tuullut ja satanut lähes lakkaamatta.
VastaaPoistaLiisa