Yritin nukkua aamulla pidempään kuin arkena. Ei nukuttanut. Lähitalon lapsiakaan ei nukuttanut. Riekkuivat jo pihalla. Kovaäänisestä sananvaihdosta päättelin, että vanhemmilleen olisi uni vielä maistunut.Saivat kuitenkin lapsensa sisätiloihin häiritsemästä aamu- unista kansaa.
Nousin ylös, laitoin kahvin tulemaan, menin postilaatikolle. Sitten onnittelin itseäni aikaisesta heräämisestä, mikä hieno aamu. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ovipielen kukat anelivat virkistystä. Oli kuuma. Kesä.
Aamukahvia pihalla, niukassa yöasussa. Ei tänne pihalle onneksi kukaan näe. Siinä hörppiessä muutin eilen ajatellun päiväohjelman päälaelleen.
Hitot kotitöistä, kauppareissusta, turhista ostoksista. Tänään tuijottelin laiturilta pilviä, joita alkoi vähitellen kasaantua taivaalle. Lapsena etsittiin pilvien muodoista erilaisia hahmoja, ei se taito ole kadonnut. Mielikuvitus vaan valloilleen. Kirjaa lueskelin välillä, saatoin torkahtaakin.
Tarpeellista laiskuutta ja nuppilatausta.
Yöllä on satanut, mutta nyt näyttää lupaavalta. Aurinko näkyy jo pilvien raosta.
VastaaPoistaTänään on paras viettää kesää ja lähden liikkeelle.
Kyllä aurinko houkuttaa liikkeelle, täällä läntisessä Keski- Suomessa saatiin vettä koko päivän ajan.
PoistaTäällä onkin satanut koko päivän,toivottavasti viikolla selkenee.
VastaaPoistaMerja
Niin on Merja täälläkin, ollaan samoissa säärintamissa.
Poista