sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Sateen sattuessa sisällä

Tomaatintaimet nuokkuivat pahaenteisesti kasvusäkissä. Oli tullut vettä niskaan koko yön ja se jatkui koko päivän. Lipstikka näytti voivan mainiosti, olin asentanut sille tukikepit tässä jonain yllätysreippaana hetkenä. Pensas on muuten jo niin korkea, että jään pituudessa pian kakkoseksi. Leveydessä se saa kernaastii voittaa.
Onneksi tuli pidettyä kesäpäivää eilen. Tänään kuuntelin sadetta ja keskityin ruuan valmistukseen ja syömiseen.
Kanaa ja kantarelleja, aineksia säästämättä, aivan taivaallista. Valkoviiniä kyytipojaksi. Jotain salaattipuoltakin oli ettei tullut syyllinen olo. Jälkiruokana lisää valkoviiniä ja raparperipiirakkaa, johon päällimmäiseksi olin valellut purkillisen raparperi- mansikkarahkaa. Rehvakkaasti jätin kahvin väliin närästyksen pelossa ja kaadoin lisää valkoviiniä lasiin. Osittain kyllä lorautin vissyä sekaan ja tilkan tuoremehua sekä hedelmäpaloja. Kesäsangriaa. Näillä eväillä ehkä enemmän sen juoman voimalla järjestelin kaappeja, inventoin ja poistin käytöstä joitain tavaroita. Niin vaan tuli moni tekemistä vaille oleva työ tehtyä ihan huomaamatta.
Tulevalla viikolla on kolme ja puoli työpäivää. Jos aherran kovasti voi työviikko lyhentyä kolmeen ja yhteen neljäsosapäivään. Sitä kohti siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti