Kesämuistoja

 

Viime aikoina olen suosinut noin vuorokauden kestäviä matkoja suuntiin A tai B. Max 200km. Lähtö tapahtuu perjantaina työpäivän jälkeen ja paluu lauantai- iltana johonkin joustoaikaan. Ämylit laitumilla eivät paljoa piittaa liikenteestä. Paljon niitä jo olikin. 

Kesäaikana vuorokausireissu onnistuu lähes kivuitta. Sunnuntaiaamuna saa herätä omasta sängystä ja askareille tai vetelyydelle on aikaa koko sunnuntai.

Matkalla saa ajatella omiaan, siitä vapaudesta pidän. Tämän viikonlopun ajatukset veivät muistojen bulevardille vaikka yritin panna vastaan.

Ystäväni sanoi tässä taannoin käyneensä läpi eräällä pitkällä automatkalla siihen astisen elämänsä, ainakin suuret käännekohdat. Minä teen samaa mutta pätkissä. Liian lyhyt matka.

Kesälomasuunnitelmat ovat osittain vielä tekemättä ja hyvä niin. Mutta kirkkaiden isojen vesien ääreen kaipaan täältä tummien vesien asuinpaikalta joka ikinen kesä.

Jos tähän pulikoimiskuvaan voisi liittää äänen niin kuuluisi veden loisketta, lasten hersyvää naurua, syljeskelyä kun tuli hörpättyä vahingossa vettä, jossa saattoi olla vesikirpun pissaa, ehkä höyrylaivan tuuttaus kauempaa, kiljahduksia kun luulin jonkin ötökän tarttuneen nilkkaan. Niljakkaalla uimapaikalla asuvasta nilkkoja purevasta pedosta isommat pelottelivat lakkaamatta. Jos se vaan nilkkaan pääsi ottautumaan niin se oli menoa sitten kokonaan. Pulputus vaan kuuluisi kun häviäisi syvyyksiin.

Joku aikuinen seurasi aina silmä tarkkana menoa ja pakotti välillä rannalle juomaan. Coppertonea äiti siveli nahkaan samalla kun treenasin juomista suoraan pullosta. Sen hetken jolloin älysin ettei koko pullon suuta tarvitse tunkea suuhun vaan pitää suipistella huulia sopivasti muistan erityisen hyvin. Elämän koho- ja käännekohta. Siitä opista on ollut hyötyä myöhemmin saunaoluen nauttimisessa. 

Coppertone oli väriltään haaleansinistä, liekö vieläkin, en ole sitä merkkiä käyttänyt, mutta tuoksun voin palauttaa helposti mieleen.