Valintoja

Tähän kesään en  ole ollut valmis vielä yhtenäkään päivänä. Aika rientää, kello käy ja arki vie. Käsittämätöntä vauhtia. Velvollisuudet pitää ajallaan hoitaa ja työssäkin käydä.

Kuten joka vuosi, niin nytkin olen yrittänyt hillitä ostohimoa kukkamarkkinoilla. Hyvin on toistaiseksi mennyt.

Omatekoisessa, pienessä ja vaatimattomassa kasvihuoneessa kukintoja tehtailee jo aikuistuneet tomaatintaimet. Yksi keltainen siro lähes jo syötävä tomaatti on vaivihkaa kehittynyt. Tässähän ollaan kohta omavaraisia. Viime yöksi peittelin taimet vielä harsolla sadon turvaamiseksi, kun yö oli tosi kylmä näillä seuduilla.

Savon torilla koetin vältellä kukkakuopat enkä langennut piärynöihin ( tomaattilajike ymmärtääkseni ) enkä pelarkonioihin.

 Hellesäässä riitti kun katseli ja ihasteli torin kukkamerta. Jäin kuuntelemaan nuoren puutarhurin kaupantekoa. Minua kovasti miellytti tapa millä hän luovutti jokaisen kukan, amppelin ja taimen ostajalle. Hoito- ohjeet joka kukalle, pieni tarina kukan alkuperästä ja kasvuympäristöstä, huumorilla ja hauskoilla sanankäänteillä höystettynä. Joka täti lähti kotiin hymy huulilla, minä myös terassihortensia kainalossa..Lapsellista ja naivia voi jonkun mielestä olla ja miksei ollutkin, mutta hyvä mieli siitä tuli.

Tänään istutin hortensian isoon ruukkuun. Juoppo kukka kun on niin on lomakastelijan helpompi hallita kastelutoimia. 

Loma siis lähestyy ja taas puuttuu matkalaukku, iso pitää olla tällä kertaa.

Kesä tulee, oletko valmis

Orava venytti itseään huippumittoihin lintulaudoilla. Siis silloin kun siellä vielä oli evästä tarjolla. 

Hauska sitä oli seurata silloin kun ei muuta viitsinyt puuhata. Aloin ymmärtää niitä mummuja ja pappoja jotka korkean iän, sairauden tai muun syyn takia eivät enää kiirehdi päivän askareisiin tuulispäänä vaan käyttävät aikaansa seuraten lintulaudan tapahtumia.

Tomaatintaimet venyvät ikkunalaudalla ja odottavat parempia ilmoja. Kasvihuonetta minulla ei ole vaan kehittelen niille milloin mistäkin aineksista suojaisan paikan kasvaa. Tämän vuoden luomus odotuttaa vielä inspiraatiota.

Venytetty on myös korvien väliä niin työssä kuin vapaalla.

Pieni loma pitäisi pitää että jaksaa odottaa kesälomaa. Ei siihen kovin pitkästi enää aikaa ole.

Viikonloppuna lämpenee. Lepäilemisiin, paimenkoira Muru näyttää mallia..

Äiti, tuu ikkunaan

Kerrostalon keittiössä tuoksuu juuri paistamani pulla ja tuore kahvi. Pöytään on katettu ne paremmat kupit vaaleansinisen liinan päälle.Pöydällä auringossa hehkuu hortensia. Juodaan kahvit ja samalla kirjoitan kauppalistan viikonlopun ostoksia varten.

Menen kauppaan, ostoskeskukseen muutaman kilometrin päähän. Siellä on kaikki saman katon alla.

Asioin apteekissa, käyn ruokakaupassa ja samalla käytän auton pesussa.

Palattua laitan ruuan uuniin ja imuroin. Jutellaan niitä näitä, muistellaan kauan sitten tapahtuneita kuin ne olisivat vasta eilisiä.

Syödään päivätorkkujen jälkeen. Ruoka maistuu kun on ruokaseuraa.

Ajellaan ympäristössä katselemassa maisemia ja muuten vaan tuttuja paikkoja. Muistoja tulvii mieleen, välillä suolavesi pyrkii silmiin. 

Kyllä, tuolla on vielä se vanha piha, jossa sain  keinulaudasta tällin ja sen seurauksena tikkejä päänahkaan. Piti käydä ottamassa vauhdit matkalla koulun kevätjuhlaan. Päästä valuva veri sotki juhlamekon, vaaleansinisen ompelijan varta vasten kevätjuhliin valmistaman. Jäi ne kevätjuhlat sitten väliin. Poliklinikalla itkeä tihrusin äidin kyljessä kiinni kun ompeleita laitettiin. Sairaalan kanttiinista sain lohduksi jäätelöä. Luokkakaveri toi myöhemmin kevättodistuksen kotiin. Siinä luki, että siirretään kolmannelle luokalle.

Palattua ajelulta syödään vielä ja juodaan lähtökahvit. Tarkistan, että jääkaapissa on kaikkea tarvittavaa tulevaa viikkoa varten ja luon vielä yleissilmäyksen ympärille.

Parkkipaikalla tapana on ennen autoon menoa kääntyä katsomaan ikkunaan ja vilkuttaa heiheit, moneen kertaan.

Niin kauan kun äiti muistaa tulla ikkunaan ja vilkuttaa tuntuu että kaikki on vielä hyvin.

Tee työtä ja rakasta- Tove Jansson

Sattuipa vapaat passelisti. Perjantaina 14.3 kello 10 Ateneumissa avautui Tove Janssonin 100v juhlanäyttely. Hyvin nukutun yön jälkeen olin terhakkana oven rivassa kiinni avaushetkellä. En ollut ensimmäinen sisälle siirtyessä mutta mitalisijalla kuitenkin kirkkaasti.

Näyttely kuljetti katsojaa Tove Janssonin tietä taiteilijana lapsuudesta alkaen. En arvannut, että aikaa kuluisi tuntikaupalla matkalla vuosikymmenten halki. Toisaalta ajan kulumista en edes erityisemmin huomannut.

Lounaan nautin Ateneumin lounasravintolassa.

Suklainen jälkiruoka, söin tuplat kun kaverille ei uponnut. Kumma juttu.

 

Maata näkyvissä

Hiukan eteläisimmissä paikoissa täältä läntisestä keski- Suomesta katsottuna puskee pihoilla jos jonkinlaista sipulikukan tynkää ilmoille. Mikäli blogi- ja fb-tiedottamiseen on uskomista. Miksipä ei olisi. Täällä ei toistaiseksi ole nähtävissä hiipukan hiipukkaa. Enkä ole vielä ohjelmoinut itseäni pihatuijotteluun. Sen aika tulee kyllä ja kestää sitten pitkään. Jotenkin ei tuijo tunnu vielä ajankohtaiselta kun kalenteria katsoo.

Kyllä vielä kylmät ilmat tulee ja ujot kukkahiipukat peljästyvät. 

Loppuviikosta pistäydyn eteläisessä Suomessa. Voi olla, että rohkenen jo jättää toppatakin naulakkoon ja vaihtaa kevyempää ylle ja alle?

Tämä maisema täällä oli tasan vuosi sitten. Nyt melkein vihertää.

 

Juhlien jälkeen

 

- Olet mulle autuus

ainutlaatuisin

vierelläsi kuljen minne menetkin

sinä olet minä-

 Hääjuhlat on nyt juhlittu, pariskunta liitetty yhteen kristillisin menoin ja lukuisten ohjeiden kera. Ortodoksisessa vihkiseremoniassa on paljon sellaista viehättävyyttä ja intiimiä tunnelmaa mitä luterilaisessa vastaavassa toimituksessa ei ole. Erityisesti pidin siitä, että juhlakansa oli lähellä vihkiparin ympärillä eikä kaukana penkillä istuen katsomassa morsiamen pukua ja sulhasen kengänpohjia takaapäin. 

Nyt tuijotin sumuisin silmin kaunista paria kasvoihin lähietäisyydeltä ja yritin saada selkoa papin laulaen antamista ohjeista. Seremonia tuntui  kohtalaisen pitkältä, etenkin kun koko tilaisuuden ajan vihkipari ja seurakunta seisoi. 

Korkkarit kirkkoon, niiiin väärä valinta. Olisi pitänyt osata ennakoida. Varpaita kuumotti.

Illan kuluessa ja vaihtuessa yöksi oli suuri osa nuoremmasta juhlakansasta jo jättänyt kenkänsä jalasta ja tanssi sukkasillaan. Rentoa menoa, hyvää ohjelmaa. Mentalisti Noora Karman  ohjelmassa yksi meistä oli avustajana ja yhdestä tempusta väitän päässeemme jyvälle kun sitä myöhemmin pohdittiin. Mutta loput menivät aivan yli ja ohi käsityskyvyn. Monta on ihmeellistä asiaa maailmassa.

Eletään sentään helmikuuta ja kipsuttelin kadulla korkkareissa. Lempeä oli aamuyön tuulenväre Aura- joen rannassa.

Minäkin sain laukun purettua jo kolmantena juhlien jälkeisenä päivänä. Toipuminen ottaa aikansa.

Karttatyyny

 Yhden asteen pakkasessa ja tuimassa tuulessa uhmasin luonnon voimia ja ulkoilin Kallaveden jäällä. Oli siellä paljon muitakin liikkeellä jalan, suksilla ja luistimin. Jäärata kiersi saarien ympäri pisimmillään viiden kilometrin matkan. Lyhyempiäkin reittejä oli. Parin viikon päästä on Ice Maraton, toivottavasti jää olisi silloin paremmassa kunnossa kuin nyt. Kovasti oli ainakin luistimille vaarallisen näköisiä ja tuntuisia röpelöisiä paikkoja.

Vasikkasaaren kupeessa oli laavu ja siellä makkaratulet ja pannukahvit. Tuoksui keväälle.

Kauppahallissa poikkean aina kaupungissa käydessä. Joskus vaan kävelen yhdestä päädystä sisään ja toisesta ulos nuuhkien leipomotuoksuja ja silmäillen ympärille. Joskus poikkean kahville. Nyt kahvia juodessa huomioni kiinnittyi ikkunalaudoille aseteltuihin esineisiin. Karttatyyny lähti sitten mukaani. Mukavahan tuosta on etsiä entisiä asuinsijojaan, sormella siloitella katuja ja muistella niiden nimiä.

Joku kotiseutukaipuu näyttää iskeneen kyntensä minuun. Meneeköhän se ohi kun oikein päätään lepuuttaa tuon tyynyn päällä vai tarttuuko pahemmaksi?

Puuteripilvi ja ristipistoja

Pikkutyttönä sain joskus tupsutella poskille ja nenänpäähän jauhepuuteria. Sitä oli pienessä  kolmiomaisessa ruusurasiassa äidin pöydällä. Puuterihuiskuja oli kaksi, toisessa oli varsi ja toisessa ei. Pieni puuteripilvi pöllähti ilmoille heti kun rasian kannen nosti. Hienonhienoa puuterisumua leijaili pöydän pinnalle. Tuoksu oli minusta aivan erikoisen ihana.

Sinisessä kauniissa posliinikulhossa äiti säilytti joitakin korujaan. Niitäkin sai kokeilla silloin kun leikittiin hienoa rouvaa.

Vohvelikankainen pyyheliina on pehmeäksi käytetty. Pesty hellan kulmalla pesuvadissa kun pesukonetta ei vielä ollut. Eikä tullut hanasta kuumaa vettäkään. Hellalla oli jatkuvasti vesikattila kuumenemassa.

Pyyheliinaan on isäni ristipistoilla kirjonut nimeni, kuten myös vohvelikankaiseen ruokalappuun. Kirjontatyöhön hän ryhtyi heti kun selvisi että tyttö tuli. 

Äitini pakkasi nämä mukaani viime käynnilläni. Vähän yritin estellä, mutta turhaan. Päätös oli tehty eikä minulla ollut siihen mitään sanomista.

Rasiassa on vielä haalea puuterin tuoksu, pyyhe tuntuu suloisen pehmeältä poskea vasten. Siniseen kulhoon asettelen sormukseni ja kulhon laitan yöpöydälle.

Pakkasaamuna

 

 

 Pakkasaamun aurinko nousi aamukahvin aikoihin. 

Seurasin valoilmiötä äidin asunnon ikkunoista. Ei pahempi paikka asua. Kallavesi avautuu lähes koko komeudessaan neljännestäkin kerroksesta ja mitkä panoramanäkymät ovatkaan talon ylimmästä eli yhdeksännestä kerroksesta! On ollut ilo ihailla maisemaa siltäkin korkeudelta jo kauan kauan sitten kun pihapuut olivat vielä pieniä.

Kotiin päin ajellessa ajatus juoksi erilaisissa maisemissa ja asunnoissa joissa on tullut majailtua. Lista oli kohtalaisen pitkä. Muutettu on lapsuudessa perheen kanssa monta kertaa. Lapsuuden kodista kuten myös kaupungista lähdin parikymppisenä ajatuksella " ei enää koskaan tänne takaisin". Muutamia asuntoja ja asumismuotoja tuli kokeiltua välillä olosuhteidenkin pakosta. Järvi, meri, joki, vesi ylipäänsä on ollut tärkeä elementti viihtymisessä. Nykyisestä asunnostani ei järvi näy, matkaa rantaan on tosin pari ehkä kolmesataa metriä. Mutta siellä se on.

Kummallista miten mieli muuttuu iän myötä. Nyt ei tuntuisi mahdottomalta ajatukselta palata ison veden ääreen sinne mistä maailmaa valloittamaan lähti.

Sinulle on postia

Työmatkaa minulla on kotoa "kustannuspaikalle" kolmisen kilometriä. Ruokatauolla tai muuten päiväsaikaan käyn kotona muutaman kerran vuodessa siinä tapauksessa että matka iltapäivän työkohteeseen tai kokouspaikkaan sivuaa kotikatua. Kuten tänään. 

Rallattelin autossa ja kurvasin kotipihaan samaan aikaan kun postipoika kurvasi postiautollaan postilaatikkoriville. Syrjäsilmällä ja korvalla seurasin kolahtaako minun laatikkoni. Olen kolmas siinä rivissä, ei kuulunut mitään. Mutta sitten postipoika huuteli auton ikkunasta että täällä olis sullekin postia. Ystävällistä antaa postit suoraan käteen.

Valitut Palat on valinnut minut ja olisi taas mahdollisuus voittaa...kaupan mainoslehtisiä pari kappaletta ja sydänkirjekuori!

Hääkutsu!

Helmihäät, ihanaa. Osasin tätä kutsua tosin odottaa mutta nyt selvisi tarkemmat koordinaatit mihin suunnata nenäliinapaketin kanssa. Aion olla eturivissä kyynelöimässä.

Kyynelöin myös silloin kun tämä nykyinen sulho kastettiin. Sylikummina koetin olla pudottamatta häntä kastemaljaan. Se onkin sitten toinen tarina., kuten komisario Palmu sanoo.

Satumukit

Tässä esittelen eilisessä postauksessa esiintyneen mukin kaverit. 

Ylimpänä Farbror Blå ja alemmassa kuvassa Familjen Jordgubbe ja Fru Fuchsia.

Pakkauksissa kerrotaan muutamalla lauseella pieni pätkä sadusta johon kuvat liittyvät. 

Ruotsiksi ja englanniksi. 

Näin nämä mukit taannoin lentokoneen vaihtoa odotellessa Tukholmassa. Seisoin kauan hyllyn luona arpoen mukien välillä minkä ottaisin. Olisin halunnut kaikki. Nämä kuitenkin valikoituivat mukaan. Ajatuksena oli antaa mukit lahjaksi mutta niin paljon minua lapsetti, että pidinkin mukit itselläni.

Vieraisilla olleet lapset ovat juoneet näistä mukeista nikottelematta juoman kun juoman. Pahanmakuinen lääkekin hujahtaa helposti alas kun sen tarjoilee Rouva Mansikka. 

Kokeiltu on.

Flunssan vastustusta

 

Lapsuudesta muistan Elsa Beskowin satukirjat. 

Tosin kirjojen kauniit kuvat jäivät paremmin mieleen kuin itse tarinat. Vuosien 1901- 1952 aikana ilmestyi nelisenkymmentä lastenkirjailijan kirjoittamaa ja kuvittamaa kirjaa.

Viime vuosi ja taisi mennä toissa vuosikin ilman flunssaa. Tänään työstä lähtiessä paleli vietävästi ja kurkussa karhensi inhasti. Ei nyt ehdi sairastaa, tautia pitää vastustaa pontevasti. Sauna- terva- viina-yhdistelmästä otin vain saunan. Sen jälkeen villasukka- ja vilttihoitoa sohvan nurkassa. Pienet unet ja paljon teetä mukista, jota koristaa Elsa Beskowin satuhahmot. Tunnelmaan sopii tänään nuo nuokkuvat kukkaneidot, vielä nuokuttaa itseänikin. Mutta kyllä täältä noustaan, pieni matka pääkaupunkiseudulle odottaa.

Ameriikan raitilta

Axel Rudolf ( kirkonkirjoissa täplät u:n päällä ) syntyi v. 1890. 

Riitaantui ukon eli isänsä kanssa sen verran pahasti, että 15- vuotiaana pakkasi nyssäkkään vaatimattomat tavaransa ja hankkiutui merille. 

Sisaret ja äiti ikävöivät, ukko vaikeni. Muutama kirje maailman meriltä tuli rakkaalle Soffi- systerille. Pitkään oli hiljaista ja naisväki Suomessa arveli pojan menehtyneen johonkin sen aikaiseen kulkutautiin. Ukko vaikeni edelleen.

Tarkempaa tietoa ei ole missä vaiheessa Axel asettui pysyvästi Amerikkaan, Minneapolikseen asumaan. Systereille tuli tieto, että perhettäkin on perustettu ja kaikki on paremmin kuin hyvin. Elämä hymyilee.

Ukko ei sanallakaan maininnut poikaansa ennen kuolemaansa. Perimätietokaan ei kerro mikä välit rikkoi koko elämän ajaksi.

Suomen sukulaiset tavoitti joulukortti v. 1928. Paremmalle kartongille painettu kukkakoristeinen kortti osoitteineen.

Joku nuorempi suvun jäsen on harjoitellut kirjoitusta kortin laitaan. Numero 5 kertoo Axelin lasten lukumäärän. Lasten nimistä ei ole tietoa.

Uuden vuoden toivotuksia kirjoitettaessa eipä Axelkaan voinut arvata, että lokakuussa 1929 tapahtuu suuri pörssiromahdus, joka saa aikaan maailmanlaajuisen laman.Tarmoa kotomaassa löytyi kuitenkin sen verran, että äitini syntyi loppuvuodesta 1929.

Toivotan Axelin innoittamana kaikenlaista toimintatarmoa meille kaikille vuodelle 2014!

Ei stressata

Stressitön viikonvaihde. Onkohan tämä totta ollenkaan? Joulu kurkkii nurkalla, pitäisi touhuta laatikoiden ja pipareiden kanssa posket punaisina ja hikoilla hellan ääressä. 

Moni hikoilee, minä en ota pulttia. En edes pienistä lumitöistä, jotka talven kuluessa alkavat rasittaa. On nimittäin se aika talvesta jolloin lumen viskomista vähän odottaa ja pitää sitä hyvänä tilaisuutena oleilla raittiissa ilmassa. Kunto kohenee sitä mukaa kun lumivallit kasvavat. Juu, ja jo tammikuussa tiuku kilahtaa päässä kun aamulla kahlaa postilaatikolle sankassa lumisateessa. Joka vuosihan tämä on koettu.

Eilen illalla tähdet taivaalla olivat vielä kirkkaasti näkyvissä. Niska kenossa taas katselin tähtikuvioita ja mieleen tuli, että jossain laulussa sanotaan tähtien olevan enkeleiden lyhtyjä. Mukava ajatus.

Vielä pitää viikko ahertaa työssä, sitten nautitaan vapaasta ensi vuoteen saakka.

Ontuva turisti

Hankin sittenkin ontuvan laukun tilalle uuden pakaasin. Pienehkön sorttisen mutta riittävän kokoisen muutaman päivän reissutavaroille. Pyöriä on allansa useampia. Helppo tyrkkiä eteenpäin lentoaseman pitkillä käytävillä. Lumessa kiskominen palatessa olikin toinen juttu.

Oikea turisti patikoi reippaasti kohteesta kohteeseen ja saa jalkansa kipeiksi, tosi kipeiksi. Näin juuri tein.

Illalla hotellihuoneessa, joka muuten oli käsittämättömän iso eikä sitä oltu erikseen tilattu, jalat olivatkin kovassa poltteessa.

Joulutorit olivat täynnä kaikkea jouluun liittyvää tavaraa tietenkin, ruokaa ja juomaa, musiikkia. Kirkon kellot soivat, ilta hämärtyi ja lukemattomat valot syttyivät katujen yllä. Ulkona kahvilassa huopa ympärillä istuen tuli lämmin ja hyvä olo. 

Kotiin palasi runsaan kävelyn rasittama ontuva turisti.

Ontuva matkalaukku

Marraskuussa olen istunut autossa kuskin paikalla enemmän kuin moneen vuoteen. Säässä kuin säässä.

Velvollisuudet vievät edelleenkin mutta välillä on noustava siiville jaksaakseen.

Muutaman päivän adventtimatka kutsuu ensi viikolla.

Varastosta kannoin pienimmän ja matkan pituuteen nähden sopivimman matkalaukun sisälle.

Mihin ihmeeseen yksi pyörä (vai onko se rulla) oli kadonnut, viime matkalla se tönötti vielä paikoillaan ja palveli moitteetta.

Pengoin varastoa ja hyllyjä. Terävämpi laukun pohjan tarkastelu kirkasti sen tosiasian, ettei pyörää tarvitse sen enempää hakea. En nimittäin tiedä miten sen siihen enää sovittaisikaan, hajonnut oli koko systeemi.

Seuraava matkalaukkukoko on ihan liian kookas ja edellinen koko olematon. Käytättänee kaupassa taikka ystävävättären varastossa.

Ulkona sataa lunta, pihan polku on hävinnyt. Ketään ei liiku pihalla eikä lähitiellä. Tuntuu että olla hyvä aika lähteä maailmalle katsomaan mitä muualla tapahtuu.

Tunteellisia matkoja

Matkustin autossa lähes 19 vuotta sitten kotikonnuilleni elävän lahjan kanssa. Pieni pikimusta kissanpentu veti unta kaaliin ensimmäiset 10 kilometriä. Sitten taisi tulla äitiä ikävä. Mikään silittely, lepertely ja lohdutus ei auttanut. Itketti, ensin kisua ja sitten minua. 

Yhteisymmärrykseen ja rauhaan päästiin kun nostin kisun korista ja pujotin kissavauvan puseroni alle. Ja ah sitä rauhaa ja kehräystä sen jälkeen. Loppumatka, lähes kaksisataa kilometriä, meni mukavasti. Kisu nukkui, vaihtoi välillä pikkaisen asentoa, raapaisi vahingossa terävillä vauvakynsillä naarmun rintaani. Ei se haitannut. Seuraava yökin vietettiin ihotuntumassa. Turhaan pelkäsin, että sattuisi pisuvahinko. Kisu ymmärsi ensi metreiltä lähtien mihin mennä asioimaan.

Pikimusta kissa vietti onnellista kissan elämää äitini hellässä huomassa sen 19 vuotta. Aika ajoin myös minun luonani.

Näihin päiviin saakka. Sitten kävi kuten elämässä käy, tulee vanhuus, pikku kremppaa ja sitten isompaa. Viimeinen raskas sydäntä koetteleva reissu eläinlääkäriasemalle.

Matkustin viikko sitten saman matkan toisinpäin. Palasin kotikonnuilta tänne mistä kisu oli kotoisin. Minä etupenkillä, kissa peittoon käärittynä omassa kopassaan takakontissa. 

Tällä matkalla vain minä itkin.

Otsalampun valossa

Sienisaalista ei tässä residenssissä ole tarvetta kasvattaa. Purkit ja pussit ovat täynnä kuivattuja sieniä ja ne on tungettu keittiön yläkaappiin. 

Pari kaunista lasipurkillista on jätetty keittiön tasolle näkösälle tarkoituksella. Saavat kaupunkilaisvieraat kysyä että mitähän nuo tummanruskeat erikokoiset huituvat ovat, et sunkaan noita ole tähän ruokaan laittanut. Siitä minä innostuneena kertomaan mitä ovat, mistä ovat kotoisin, vilautan ohimennen yläkaapin sisältöä ja sanon, että eihän noita nyt paljon ole tänä vuonna. Ja kyllä, huituvia on rypistelty ja silputtu lähes joka ruokaan pois lukien hernekeitto. (Sitäpä ei juurikaan täällä keitellä). Samalla tulee esiteltyä sienikirjakokoelma ja ruokaohjeet. Läksijäisiksi halukkaat saavat sienipussin mukaan. Toistaiseksi kaikille on lahjus kelvannut.

Pimeys iskee niskaan niin aikaisin ettei tavallista metsäkävelyä enää arki- iltana voi harrastaa. Katuja pitkin taahaaminen ei vielä sytytä, talven tullen sitäkin ehtii. Metsään mieli tekevi, raittiiseen ilmaan tarkastamaan, tyhjentämään ja hyvästelemään tämän syksyn sienipaikat ennen kuin lumi peittää mättäät. Kätevästi kävi otsalampun valossa!

Saunassa

Kuutamoiltana istun saunassa puoli hämärässä. Hetkeen en ajattele mitään, suljen silmät. Kiuas sihisee lempeästi, tuli äksyilee kiukaan alla. Olipa jonkinlainen operaatio saada tuli syttymään. Mistä lie johtunut tällä kertaa?

Monenlaisia saunarakennuksia tulee mieleen. Talvipakkasella erämökin sauna, jossa lumi tunki nurkista sisään. Telttasauna kesävaelluksella, hyvät löylyt ja tunturipuron raikkaus tuli koetuksi. Melkein itserakennettu savusauna, josta myöhemmin joutui luopumaan. Tynnyrisauna mökkivierailulla ja samanlainen siskon korkeassa piharinteessä. Ja lapsuuden yleinen sauna, jossa kaupunkilaiset kävivät pääasiassa lauantaisin joskus keskiviikkoisinkin. Se oli ennen kuin meidän perhe muutti kerrostaloasuntoon jossa oli kylpyhuone ja amme. Tietysti oli vielä talosauna jonne sai varata oman tunnin saunavuoron.

Yleiseen saunaan mentiin lauantaina hyvissä ajoin ennen Lauantain toivottuja. Naiset ja lapset naisten puolelle, miehet miesten puolelle. Lippuluukun täti myi pilsneriä, limsaa ja höyrymakkaraa. Limsaa ei saanut joka lauantai.

Saunassa oli valtava kiuas ja parvi. Pulleva ja puhelias saunottaja rouva huolehti löylyn heitosta. Pesijältä oli mahdollisuus ostaa pesu jos ei itse viitsinyt selkäänsä pestä.

Talvella saunan jälkeen puettiin huolellisesti kotimatkaa varten. Potkukelkalla matkattiin usein kun teitä ei pahemmin hiekoiteltu. Kotona musiikki soi radiosta, aikuisten kahvi tuoksui. Lapset saivat aamulla leivottua pullaa maidon tai kaakaon kanssa. Oli levollinen lauantai- ilta.

Viime hetkellä

Raahasin talvirenkaat varastosta odottamaan huomista renkaanvaihtoa.

Ahkeroin pikkuisella pihallani ja tyhjensin viimeisetkin kukkaruukut paleltuneista kukista ja ravinteista loppuunimetystä mullasta ja haravoin. Leikkasin ruusupuskan maan tasalle. Kasvaa keväällä jos kasvaa. Sain piikkejä sormiin vaikka oli työhanskat kädessä.

Viimeistä lehtikuormaa kipatessa metsän reunaan alkoi taivaalta tihuuttaa valkoisia hiutaleita. Naapuri kutsui kahville. Ulkona lumisade sakeni, pöydällä paloi iltapäivän harmaudessa kynttilä ja kahvi oli kaadettu Paratiisi- kuppeihin.