Mikään muu mun pihassa ei kasva hoitamatta niin hyvin kuin lipstikka. Aiemmin kerroin jo, että yli oman tarpeen yrttiä pukkaa. Ei pysty popsimaan satoa millään. Korkeutta on jo kaksi metriä ja leveyttä niin, ettei mun käsien väli riitä. Osia pensaasta olen jaellut tasaiseen tahtiin ja tänä iltana kaivoin maasta taas lisää. Tämä tosi tanakka juurakko lähtee aamulla uuteen kotiin. En raaskinut lehtiä riipiä pois enkä katkaista, saapahan ystävä ensimmäiset maistijaiset. Toinen juttu on se, että mihin aikaan vuodesta sopii juurakkoa siirrellä. Kokemus on näyttänyt, ettei tämän kasvin kohdalla paljoa tunnu olevan väliä.
sunnuntai 27. kesäkuuta 2010
Juurakko

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti