keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Pikkusievää


Tästä somasta pikkulaukusta pidän tosi paljon. Näpsä ottaa mukaan kun juhlarekvisiitaksi tarvitaan pikkupeili, huulipuna, rajauskynä ja nenäliina. Pankkikortti kenties. Aiemmin olen maininnut, että olen pöytäliinoihin hullaantunut. No, löytyypä noita laukkujakin moneen lähtöön. Joskus mietin miten jotkut selviävät yhdellä tai kahdella laukulla. Ihan hyvin kai.




Paljon on joskus ruusuja saatu. Syntymäpäivinä ja valmistujaisjuhlissa ja joskus muuten vaan. Kuivatin niitä talteen, laitoin tähän lasiseen isoon maljakkoon. Siis kukkia on oikein survottu sinne, kai niitä on satakunta oikein oikeita pitkävartisia ruusuja. Ei se maljakko alun alkaen ole ollut. Lapsuuden kodista lähtiessäni sain sen mukaani. Monena se on ollut. Kuusi siihen on joskus istutettu, myös joulumänty, erilaisia oksia ja eläviä kukkia, kiviä, leluja. Kaikkea ei voi muistaakaan. Ihmettelen, että se on pysynyt ehjänä kaikki nämä vuodet ja muutot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti