Lusikka kauniiseen käteen

Tukevassa talvivaatetuksessa uhmasin ulkonaliikkumiskieltoa iltapäivällä. En ollut ainoa, joka piposta kiinni pidellen puski tuulessa eteenpäin. Ehkä suositus pysytellä sisätiloissa ei ihan tätä seutua nimenomaan koskenut, mutta onhan tuo Pirkanmaa melko lähellä. Puut huojuivat kyllä inhan näköisesti ja pientä silppua lenteli ympäriinsä. Aamulla heräsin kopsutteluun, jota katolle lentelevät puunoksat aiheuttivat. Sekin kuullosti inhalta. Olisin vielä halunnut kiskoa umpisilmää autuaasti, mutta en siinä metelissä enää onnistunut.

Muistaakseni toivoin Joulupukilta ja varmuuden vuoksi Helinä- keijultakin uutta kameraa. No, jäi saamatta. Eikö viime metrien kiltteyspuuska enää auttanut vai jäikö toive liian myöhäiseksi? Helinä- keijun toimialueeseen kameratoimitus ei taida kuulua. Myöhemmin sitten.

Ei kuitenkaan hätiä mitiä, jouduin/ sain ottaa lusikan kauniiseen käteen niin sanotusti. Omatekemät lahjat ovat aina arvossaan minun sydämessäni.

Ystävä oli lämmittänyt, kuumentanut, takonut, muotoillut, taivutellut ja mitä kaikkea muuta täytyy tehdä, että vanhasta ruokailuvälineestä saadaan rannekoru. Kaunis on ja olen ihan otettu. Otin heti käyttöön.