keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Kummikatsaus








Ennen Joulua on käytävä katsastamassa miten kummityttö kasvaa. Ettei sitten tule hankituksi tietämättömyyttään väärän kokoista lahjusta. Niinpä kurvailin naapurilähiöön tarkastusmatkalle tunnin varoitusajalla.

Kyllä kasvaa lapsi tuli todetuksi ja oli erinomaisen hyvällä ja seurallisella tuulellakin. Ikää näinä päivinä 5kk.

Aikaa meni tapahtumia päivittäessä ja kahvitellessa, mutta ei haitannut. Viimeistä lomapäivää viedään tällä erää. Happeninkiin osallistuivat myös nelijalkaiset perheenjäsenet, etenkin tämä kuvassa oleva vekkuli. Kissalla piti kiirettä niin, ettei ehtinyt kuvattavaksi asettua.

Vielä on hetki aikaa hummailla. Arki alkaa aamulla.

1 kommentti: