Lähes viikko on vierähtänyt vetelyydessä. Tänään sain potkaistua itseni sen verran liikkeelle, että käytiin ystäväni Päivin kanssa tutkailemassa tulevat suppilovahveroapajat. Hyvältä näyttää, kiirehtiä ei tarvitse eikä paaluttaa omia reviirejä. Kaikille halukkaille varmaan saalista riittää. Jokunen kantarellikin tuli koriin ja rouskuja entisten seuraksi purkkiin pantavaksi. Puolukoita piirakkaa varten.
Piirakkaohje on se yksinkertainen ja nopea höystettynä tällä kertaa omenaraasteella ja kardemummalla. Olenkohan samaisen ohjeen jo aikaisemmin tänne kirjoittanut, mutta mitä väliä.
Perusohje jossa kaikki sekoitetaan nopeasti:
2 munaa
1-2dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1.5 tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
1.5 dl juoksevaa margariinia
1dl maitoa tai mehua
puolukoiden makuun arvelin sopivan kaurahiutalekuorrutuksen eli vapaalla käden heilautuksella sekoitetaan margariinia, sokeria ja hiutaleita mössöksi ja levitellään viimeiseksi piirakan päälle.
Ei ollut kaurahiutaleita, mutta hiutale kun hiutale, Nalle neljän viljan hiutaleet ajoi ihan saman asian.
Uuniin 200astetta n. 30min
annos riittää tavalliseen piirakkavuokaan
Nautitaan haaleana vaniljajäätelön kera
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti