lauantai 11. syyskuuta 2010

Syyskuu

















Syksyä se nyt on, ei mahda mitään. Rannoilla menneen kesän tuntua.
Vielä ehtii veneilemään.
Istuskelin hetken rantakivellä ja muistelin omia syksyisiä venereissuja.
Kauan sitten mentiin saareen puolukoita keräämään isoisän puuveneellä, jossa oli putkuttava keskimoottori. Eväskorissa voileivät rapisevassa paperissa, mehua ja maitoa sekä aikuisille elintärkeät nuotiokahvitarvikkeet ja makkarat kaikille. Että se kahvi tuoksuikin hyvälle ja sen makoisampia nuotiomakkaroita en ole saanut. Hmm, aika kultaa muistot. Me lapset ei niitä marjoja niin paljoa kerätty ja kahvitauon aikoihin taidettiin olla kypsiä lähtemään kotiin. Mutta eipä lähdetty, ämpärit täyteen ensin... ja niitä ämpäreitä oli monta.
Sienireissut saareen menivät samalla kaavalla ja parasta oli silloinkin eväät. Silloin en tiennyt, että sienihulluuden siemenet vaivihkaa alkoivat jo minussa itää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti