sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Keittiössä osa 1

Kotona tein pieniä muutoksia lähinnä keittiössä. Ruskeaksi maalattu hylly toimitti monta aikaa kirjahyllyn tehtäviä makuuhuoneessa. Ahtaaksi kävi ja osa kirjoista majaili vaatehuoneessa.

Sitten ystävältä jäi toimettomaksi vanha valkoiseksi maalattu Lundian perushylly. Se tuli sitten sijoitukseen minulle ja otti paikkansa kirjahyllynä makuuhuoneessa. Hmmm, mihin sitten vanha hylly?

Keittiöön tietysti. Siitä tuli avohylly, jonne sijoitin osan käyttöastioista. Laseja en uskaltanut sinne laittaa vaikka mieli tekikin. Kätevää, vai onko sittenkään? Näin kuitenkin tällä hetkellä on. Ja hyvin tuntuu toimivan. Kunhan sopivan läpinäkyvän pellavaisen vanhanoloisen kankaan löydän, teen siitä verhon hyllyjen ympärille.














Alimmalla hyllyllä on entisten aikojen käyttöastioita. On sen verran lähellä lattiaa, ettei sinne mielellään lautasia laittaisikaan pölyyntymään.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti