Pyhäinpäivän matka on nyt tehty ja velvollisuus, ei tosin vastentahtoinen, on täytetty. Hautausmaan parkkipaikat olivat piukasti täynnä. Yritin soluttautua erilaisiin koloihin onnistumatta. Vanhalta muistilta yritin myös parkkeerata ahtaaseen loukkoon aidan viereen, johon jo vuosien ajan olen auton jättänyt. Nyt otti auton nokka vastaan ensin ja siinä veivatessa tutka älähti ilmoittamaan, ettei mahdu. Ei sitten, väljemmille teille piti lähteä. Kävelymatkaa siunaantui siis lisää.
Hautausmaan käytävät lilluivat kuravellinä ja harmaa taivas pudotti vettä koko eilisen päivän. Väkeä risteili sateenvarjoineen ja viisaasti kumisaappat jalassa vakavan näköisinä. Kynttilän sytyttäminen näytti olevan varsinainen temppu.
Minä kaukoviisaana sytytin kynttilät huoltorakennuksen katoksessa valmiiksi, pakkasin suureen koriin ja siitä sitten ripottelin valoa omille haudoille.
Varttuneemmat meistä muistavat ajan jolloin radiosta kuunneltiin vain paria asemaa. Isompana tyttönä radion nappuloita painelemalla ja kääntelemällä löytyi yhteys jonnekin päin suurta maailmaa. Usein myöhään iltasaikaan.
Mummin mielestä ainoa oikea ja kuunneltava asema oli se josta kuunneltiin uutiset, sää, maamiehen tietolaari ja muuta lapselle tylsää. Toinen asema oli maailman puoli ja sieltä saattoi tarttua mieleen jotain sopimatonta renkutusta.
Mitähän mummi olisi tuumannut jos olisi ollut takapenkillä kun ajelin kotiin?
Hoidin nimittäin sieluani huudattamalla auton äänentoistojärjestelmästä montaa maailman puolta niin paljon kuin korvani kestivät. Välillä lauloin.
Vaihtelun vuoksi kuuntelin cd- puolta ja yritin pitää kaasujalkaa kurissa.
Kynttilät korissa, kätevää!
VastaaPoista