Takapihalta ja tontin reunoilta kaadettiin puita. Osa niistä oli jo lahoja ja tiensä päähän tulleita, osa muuten vaan liian lähellä taloa. Viime aikojen myrskyissä niistä on irronnut ja lennellyt katolle, terassille melkein ikkunoihin saakka varsin vahvoja oksia.
Osa puista oli kaadettu kun olin muutaman päivän poissa kotoa. Melkein itku pääsi kun yksi puista oli mätkäytetty keskelle pikkiriikkistä pihaani. Sinne jäi alle pionit, syyshortenisia, sireeni, alulla olleet ukonhatut, raparperi ja paljon muuta.
Runko on jäänyt useiksi päiviksi odottamaan muitten puiden kaatoa ja poisvientiä. Rumat sanat vilisevät päässä tänäänkin kun olisi ollut tilaisuus puuhastella kukkapenkkien kimpussa. Mitä hemmetin tunareita on ollut asialla. Mielestäni ammattitaitoinen puunkaataja kaataa puun lähes postimerkin ( tai ainakin iiison postimerkin ) tarkkuudella oikeaan paikkaan. Niin, laihan ymmärrykseni mukaan tilaa olisi ollut mätkäyttää puu väljemmillekin vesille. Että pistää vihaksi.
En kuitenkaan tohdi mennä päätä aukomaan kyseiselle puumiehelle, saatan nimittäin olla väärässäkin näissä suuntausseikoissa. Motkotan sujuvasti muille. Eihän se mitään auta, mutta helpottaa tässä tuskassa kun ei vielä pääse sormiaan tunkemaan multaan.
Helpotusta tarjosi naapuri pensasaidan ylitse ja ojensi muutaman tomaatintaimen. Ne pitää istuttaa suureen purkkiin ihan lähiaikoina. Ja eikun satoa odottelemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti