Kotimaani ompi Suomi

Oma kerta-annos, ihan maun varmistamiseksi

Huomenna tulee vieras, ns. ulkosuomalainen kaukaa rapakon takaa. Edellisestä visiitistä on rapiat kaksi vuotta ja silloin aikataulu oli sen verran piukka, ettei täällä keskellä Suomea ehtinyt käydä. Vierasta varten on valmistauduttu heiluttamalla imuria, työntämällä jo ennestään täyteen vaatehuoneeseen kaikki silmiä häiritsevä ylimääräinen rompe ja leipomalla suussa sulavia korvatillikoita elikkä korvapuusteja. Marjapuuro on vatkattu kuohkeaksi ja vaaleaksi, ruisleipää varattu kaappiin. Ruokapuoli viimeistellään vielä aamulla ennen junalle lähtöä.

Onneksi tuomi kukkii jo ja pihakin alkaa olla vihreä, kukkia ei tosin vielä ihmeemmin näy. Ainakaan mun pihassa. Katkeran kateellinen vilkaisu aidan yli antaa kyllä ymmärtää, että paremmalla ja säntillisemmällä hoidolla omat kukkapenkit saattaisivat näyttää lähes samanlaiselta kukoistavalta kukkamereltä, joka naapurissa on. Ei voi mitään.
Mutta täällä sisällä tuoksuu perisuomalaiselle ruualle ja pullalle. Tuoksut leijuvat naapurinkin pihalle, koska sieltä leipomukset tunnistettiin. Että sellainen emäntä täällä.