Puuteripilvi ja ristipistoja

Pikkutyttönä sain joskus tupsutella poskille ja nenänpäähän jauhepuuteria. Sitä oli pienessä  kolmiomaisessa ruusurasiassa äidin pöydällä. Puuterihuiskuja oli kaksi, toisessa oli varsi ja toisessa ei. Pieni puuteripilvi pöllähti ilmoille heti kun rasian kannen nosti. Hienonhienoa puuterisumua leijaili pöydän pinnalle. Tuoksu oli minusta aivan erikoisen ihana.

Sinisessä kauniissa posliinikulhossa äiti säilytti joitakin korujaan. Niitäkin sai kokeilla silloin kun leikittiin hienoa rouvaa.

Vohvelikankainen pyyheliina on pehmeäksi käytetty. Pesty hellan kulmalla pesuvadissa kun pesukonetta ei vielä ollut. Eikä tullut hanasta kuumaa vettäkään. Hellalla oli jatkuvasti vesikattila kuumenemassa.

Pyyheliinaan on isäni ristipistoilla kirjonut nimeni, kuten myös vohvelikankaiseen ruokalappuun. Kirjontatyöhön hän ryhtyi heti kun selvisi että tyttö tuli. 

Äitini pakkasi nämä mukaani viime käynnilläni. Vähän yritin estellä, mutta turhaan. Päätös oli tehty eikä minulla ollut siihen mitään sanomista.

Rasiassa on vielä haalea puuterin tuoksu, pyyhe tuntuu suloisen pehmeältä poskea vasten. Siniseen kulhoon asettelen sormukseni ja kulhon laitan yöpöydälle.

Pakkasaamuna

 

 

 Pakkasaamun aurinko nousi aamukahvin aikoihin. 

Seurasin valoilmiötä äidin asunnon ikkunoista. Ei pahempi paikka asua. Kallavesi avautuu lähes koko komeudessaan neljännestäkin kerroksesta ja mitkä panoramanäkymät ovatkaan talon ylimmästä eli yhdeksännestä kerroksesta! On ollut ilo ihailla maisemaa siltäkin korkeudelta jo kauan kauan sitten kun pihapuut olivat vielä pieniä.

Kotiin päin ajellessa ajatus juoksi erilaisissa maisemissa ja asunnoissa joissa on tullut majailtua. Lista oli kohtalaisen pitkä. Muutettu on lapsuudessa perheen kanssa monta kertaa. Lapsuuden kodista kuten myös kaupungista lähdin parikymppisenä ajatuksella " ei enää koskaan tänne takaisin". Muutamia asuntoja ja asumismuotoja tuli kokeiltua välillä olosuhteidenkin pakosta. Järvi, meri, joki, vesi ylipäänsä on ollut tärkeä elementti viihtymisessä. Nykyisestä asunnostani ei järvi näy, matkaa rantaan on tosin pari ehkä kolmesataa metriä. Mutta siellä se on.

Kummallista miten mieli muuttuu iän myötä. Nyt ei tuntuisi mahdottomalta ajatukselta palata ison veden ääreen sinne mistä maailmaa valloittamaan lähti.

Sinulle on postia

Työmatkaa minulla on kotoa "kustannuspaikalle" kolmisen kilometriä. Ruokatauolla tai muuten päiväsaikaan käyn kotona muutaman kerran vuodessa siinä tapauksessa että matka iltapäivän työkohteeseen tai kokouspaikkaan sivuaa kotikatua. Kuten tänään. 

Rallattelin autossa ja kurvasin kotipihaan samaan aikaan kun postipoika kurvasi postiautollaan postilaatikkoriville. Syrjäsilmällä ja korvalla seurasin kolahtaako minun laatikkoni. Olen kolmas siinä rivissä, ei kuulunut mitään. Mutta sitten postipoika huuteli auton ikkunasta että täällä olis sullekin postia. Ystävällistä antaa postit suoraan käteen.

Valitut Palat on valinnut minut ja olisi taas mahdollisuus voittaa...kaupan mainoslehtisiä pari kappaletta ja sydänkirjekuori!

Hääkutsu!

Helmihäät, ihanaa. Osasin tätä kutsua tosin odottaa mutta nyt selvisi tarkemmat koordinaatit mihin suunnata nenäliinapaketin kanssa. Aion olla eturivissä kyynelöimässä.

Kyynelöin myös silloin kun tämä nykyinen sulho kastettiin. Sylikummina koetin olla pudottamatta häntä kastemaljaan. Se onkin sitten toinen tarina., kuten komisario Palmu sanoo.

Satumukit

Tässä esittelen eilisessä postauksessa esiintyneen mukin kaverit. 

Ylimpänä Farbror Blå ja alemmassa kuvassa Familjen Jordgubbe ja Fru Fuchsia.

Pakkauksissa kerrotaan muutamalla lauseella pieni pätkä sadusta johon kuvat liittyvät. 

Ruotsiksi ja englanniksi. 

Näin nämä mukit taannoin lentokoneen vaihtoa odotellessa Tukholmassa. Seisoin kauan hyllyn luona arpoen mukien välillä minkä ottaisin. Olisin halunnut kaikki. Nämä kuitenkin valikoituivat mukaan. Ajatuksena oli antaa mukit lahjaksi mutta niin paljon minua lapsetti, että pidinkin mukit itselläni.

Vieraisilla olleet lapset ovat juoneet näistä mukeista nikottelematta juoman kun juoman. Pahanmakuinen lääkekin hujahtaa helposti alas kun sen tarjoilee Rouva Mansikka. 

Kokeiltu on.

Flunssan vastustusta

 

Lapsuudesta muistan Elsa Beskowin satukirjat. 

Tosin kirjojen kauniit kuvat jäivät paremmin mieleen kuin itse tarinat. Vuosien 1901- 1952 aikana ilmestyi nelisenkymmentä lastenkirjailijan kirjoittamaa ja kuvittamaa kirjaa.

Viime vuosi ja taisi mennä toissa vuosikin ilman flunssaa. Tänään työstä lähtiessä paleli vietävästi ja kurkussa karhensi inhasti. Ei nyt ehdi sairastaa, tautia pitää vastustaa pontevasti. Sauna- terva- viina-yhdistelmästä otin vain saunan. Sen jälkeen villasukka- ja vilttihoitoa sohvan nurkassa. Pienet unet ja paljon teetä mukista, jota koristaa Elsa Beskowin satuhahmot. Tunnelmaan sopii tänään nuo nuokkuvat kukkaneidot, vielä nuokuttaa itseänikin. Mutta kyllä täältä noustaan, pieni matka pääkaupunkiseudulle odottaa.

Ameriikan raitilta

Axel Rudolf ( kirkonkirjoissa täplät u:n päällä ) syntyi v. 1890. 

Riitaantui ukon eli isänsä kanssa sen verran pahasti, että 15- vuotiaana pakkasi nyssäkkään vaatimattomat tavaransa ja hankkiutui merille. 

Sisaret ja äiti ikävöivät, ukko vaikeni. Muutama kirje maailman meriltä tuli rakkaalle Soffi- systerille. Pitkään oli hiljaista ja naisväki Suomessa arveli pojan menehtyneen johonkin sen aikaiseen kulkutautiin. Ukko vaikeni edelleen.

Tarkempaa tietoa ei ole missä vaiheessa Axel asettui pysyvästi Amerikkaan, Minneapolikseen asumaan. Systereille tuli tieto, että perhettäkin on perustettu ja kaikki on paremmin kuin hyvin. Elämä hymyilee.

Ukko ei sanallakaan maininnut poikaansa ennen kuolemaansa. Perimätietokaan ei kerro mikä välit rikkoi koko elämän ajaksi.

Suomen sukulaiset tavoitti joulukortti v. 1928. Paremmalle kartongille painettu kukkakoristeinen kortti osoitteineen.

Joku nuorempi suvun jäsen on harjoitellut kirjoitusta kortin laitaan. Numero 5 kertoo Axelin lasten lukumäärän. Lasten nimistä ei ole tietoa.

Uuden vuoden toivotuksia kirjoitettaessa eipä Axelkaan voinut arvata, että lokakuussa 1929 tapahtuu suuri pörssiromahdus, joka saa aikaan maailmanlaajuisen laman.Tarmoa kotomaassa löytyi kuitenkin sen verran, että äitini syntyi loppuvuodesta 1929.

Toivotan Axelin innoittamana kaikenlaista toimintatarmoa meille kaikille vuodelle 2014!

Ei stressata

Stressitön viikonvaihde. Onkohan tämä totta ollenkaan? Joulu kurkkii nurkalla, pitäisi touhuta laatikoiden ja pipareiden kanssa posket punaisina ja hikoilla hellan ääressä. 

Moni hikoilee, minä en ota pulttia. En edes pienistä lumitöistä, jotka talven kuluessa alkavat rasittaa. On nimittäin se aika talvesta jolloin lumen viskomista vähän odottaa ja pitää sitä hyvänä tilaisuutena oleilla raittiissa ilmassa. Kunto kohenee sitä mukaa kun lumivallit kasvavat. Juu, ja jo tammikuussa tiuku kilahtaa päässä kun aamulla kahlaa postilaatikolle sankassa lumisateessa. Joka vuosihan tämä on koettu.

Eilen illalla tähdet taivaalla olivat vielä kirkkaasti näkyvissä. Niska kenossa taas katselin tähtikuvioita ja mieleen tuli, että jossain laulussa sanotaan tähtien olevan enkeleiden lyhtyjä. Mukava ajatus.

Vielä pitää viikko ahertaa työssä, sitten nautitaan vapaasta ensi vuoteen saakka.