Vielä viime yön unissa seikkaili työminä.
Oli menoa paikasta toiseen ja tärkeistä tapaamisista olin myöhästymäisilläni. Puhelin kiusasi omituisella soittoäänellään ja tietokoneen ruutu ryttyili. Muistiot olivat kirjoittamatta. Olin tärkeä.
Heräsin neljältä lampaiden määkinään. Hetken ihmettelin kuuluivatko äänet uneen vai olivatko todellisia.
Totta olivat. ( Valta)tien toisella puolella kesätyötään tekee lammasperhe, parinsadan metrin päässä jos tuosta suoraan pinkaisee naapuripihojen läpi. Ei ihan näköetäisyydellä, mutta yöaikaan hyvinkin kuuloetäisyydellä. Päivällä liikenteen äänet peittävät lammasäänet.
Nousin ylös ja hiippailin kirkkaassa aamussa postilaatikolle. Aamukahvin nautin takaterassilla villasukat jalassa. Muita ääniä lampaiden määkinää lukuunottamatta ei kuulunut pitkään aikaan.
Harjoittelin lomalla oloa. Menin nukkumaan vielä hetkeksi kun muut alkoivat heräillä ja hankkiutua ansioon.
Päivän mittaan kääntelin kylkeä sisällä sohvalla ja kävin välillä hoitamassa kukkapenkkejä. Tuijottelin taivasta ja seurasin pörisijöitä kukkien joukossa. Tein kukkiensiirto suunnitelmaa. Tekemättähän se jää mutta mitäpä sillä niin väliä. Saattaahan tuota innostua mutta voipi olla innostumattakin.
Huomenna kuitenkin haen puuöljyä terassin käsittelyä varten.
Joskus uni on niin todellista että herättyä tulee tunne, oliko se unta vai totta. Minulla viimeyönö nuo myyrät jo uniinkin tulevat, niitä oli kirkkaan sinisiä ja punaisia ja niillä oli siuivet joilla lensivät pois, ehkä ne meni käpälämäkeen.
VastaaPoistaOikein, oikein hyvää lomaa sinulle!
Alitajuntasi ahertaa vielä... Rentoudu ja nauti lomastasi!
VastaaPoistaKauniita lomapäiviä!
VastaaPoistaLiisa