perjantai 29. heinäkuuta 2011

Kulttuuria






















Lämpökamerassa, elossa oltiin!



Ei tässä ihan joutilaana ole suinkaan oltu. Siinä kiihkeän mustikan poiminnan ja kantarellimetsästyksen väliajalla paineltiin pitkin Turun kaupunkia. Aura- joen liepeillä koluttiin kaikki mahdolliset sisustusliikkeet, Divaani, Ottomaani, Sisustuksen Koodi, Artek. Lisäksi kaikki lähistön kirpparit. Unohtamatta muuten hienoa kaupungin kirjastoa. Hellettä piisasi ja sitä pakoon mentiin puiden varjoon lounaspaikka Blankoon. Namilounas ja tarpeellinen hengähdystauko ja ylenpalttisen näkemisen lepohetki.

Auto uuteen parkkiin ja uusi jalkautuminen. Lounaasta voimaantuneena päätettiin talsia Logomoon. Paikkahan toimii Turun kulttuuripääkaupunkivuoden pääareenana.

Kyltti lupasi 700metrin kävelymatkan. Helppo nakki, kyllähän se matka maalaiselta taittuu ja onnistuu.

Väärin!!!

Mitenkähän mittaus oli suoritettu, mutta matkaa takuuvarmasti kertyi tuplat. No, ei sekään paha, jos olisi varautunut paremmin. Mutta kun oli ne ohutpohjaiset uudet violetit hapsusandaalit jalassa. Rakot tuli! Ja kaupungin kuumottavat hellekadut eivät armahtaneet sen paremmin maalaista kuin kaupunkilaistakaan.

Logomossa piti kiskaista kunnon vesitankkaus ja harmitukseen rapsupiirakkaa vaniljakastikkeella ( sikahintaan), Seuralainen kiskaisi sämpylän (sikahintaan kuivahko pulla), kasvuiässä kun on. Hien kuivuttua jaksoi jo katsella kahvilaa tarkemmin. Mustavalkoista, Artekin kalusteet. Tyyliä on. Minä tykkäsin kovasti.


Näyttelystä ei ole kuin pelkkää hyvää sanottavaa. "Tuli on irti" kertoo ja kysyy mikä tulessa kiehtoo. Tulessa on niin turva kuin vaarakin. Yhtenä teemana yllätysyllätys oli Turun palo v 1827. Sen syttymistä ja leviämistä esitellään pienoismallin avulla valo- ja savuefekteineen. Ja kaikkea muuta ja paljon.

Takaisin tassutellessa teki mieli tilata taksi. Tulihan siinä mietittyä, että omalla autollakin olisi päässyt paikan päälle ja poiskin. Hah!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti