sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Keittoa



Penkissä kasvaa ruohosipulimättäitä, ihan salaa päässeet tänäkin vuonna venähtämään. Vanhaan työkalupakkiin taidan istuttaa persiljan lisäksi laventelin ja salvian. Pakkia voi sitten siirrellä auringon mukaan.






Lipstikkakeitto


4 sipulia


1,5 dl hienoksi hakattua lipstikkaa


1,5 l kasvislientä


0,5 l kermaa


noin 100 g sinihomejuustoa


suolaa ja hieman sokeria


voita


vehnäjauhot 3 - 5 rkl(tilkka sherryä)


Kuullota sipulit runsaassa voissa, lisää jauhot ja suurusta.

Lisää kuumaa kasvislientä vähitellen ja huolellisesti sekoittaen, ettei keittopohja jää paakkuiseksi. Lisää lipstikka ja keitä noin 50 min välillä hämmentäen. Lisää kerma, aurajuusto, suola ja sokeri. Soseuta sauvasekoittimella ja lisää halutessasi tilkkanen sherryä. Nauti esim. tuoreen patongin kera.


Lipstikka eli liperi eli rohtoliperi kasvaa suureksi pensaaksi muutamassa vuodessa ja antaa satoa runsain mitoin. Heinäkuussa voi leikata varret ja uutta pukkaa entistä voimakkaammin. Tuoreena yrttinä melkein mihin vaan, suolan korvikkeeksi ja antamaan maggi- makua. Mainitaan olevan myös lemmenyrtti, entisajan Viagra...tiedä häntä.

Itse yritän käyttää tuoretta lipstikkaa niin paljon kuin suinkin. Talven varalle kuivatan lehdet joko kuivurilla tai niputtamalla oksat kuivamaan keittiön verhotankoon. Kuivattuna maku ei ole niin voimakas kuin tuoreena. Jos ei ole makuun tottunut kannattaa käyttää alkuun varovasti pieninä annoksina.

Oma lipstikka kasvaa todella niin isoksi, etten millään ehdi sitä käyttää. Moni ystävä on siitä oman juurakkonsa saanut. Säilyy koko kesän penkin vihreänä kaunistuksena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti